Miksi...

... sitä tulee sairaaksi aina kaikkein huonoimmalla hetkellä?

Aloin tuossa ehkä viikko takaperin potea outoa oloa. Jalat tuntuivat painavan tonnin ja töihin raahustaessa olo oli jo kuin olisin tehnyt töitä vuorokauden putkeen. Toissapäivänä sitten jälleen raahauduin töihin, mutta olo oli jotenkin erityisen kummallinen. Minulla oli harjoittelun arviointi ja istuimme osaston aulassa jutellen ohjaajani ja ohjaavan opettajani kanssa. Silloin koin ehkä elämäni pisimmät viisi minuuttia. Minulla oli aivan jäätävän paha olo: oksetti ja sydän hakkasi hullun lailla. Ohjaajani kävi läpi osastollaoloaikaani, vahvuuksia ja heikkouksiani. Minä venkuroin tuolillani miettien, että oksennankohan syliini kohta.

Onneksi se piina kuitenkin loppui ja olin edelleen hengissä ja yhtenä kappaleena. Sanoin kuitenkin samantien arvioinnin päättymisen jälkeen ohjaajalleni, että tästä päivästä ei nyt tule mitään, minä lähden takaisin kotiin. Olin onneksi ennen ohjaajani saapumista jutellut jo tästä opettajani kanssa. Sanoin, että olen hieman huonovointinen ja saatan joutua lähtemään kotiin ja kysyin, että tarvitseeko minun korvata niitä tunteja, mitkä tekemättä jäävät. Ei onneksi tarvinnut, joten minun ei tarvinnut pää kainalossa jäädä osastolle kitumaan.

Ja niin tässä nyt on sitten vietetty muutama sairaspäivä. Lämpöä oli torstai-iltana aivan pikkiriikkisen, ei käytännössä ollenkaan. Olo oli aivan hirvittävä enkä pariin tuntiin tohtinut edes nousta sängystä, koska pelkäsin oksentavani. Siihen se sitten oikeastaan jäikin. Eilinen päivä meni vielä aika lailla kokonaisvaltaisen kuvotuksen vallassa, mutta olen kuitenkin syönyt kohtuullisen normaalisti. Suunnattomaksi harmiksi jouduin jättämään temppelillä vietetyn rukousyön väliin, koska olo ei ollut lainkaan sellainen, että ihmisten ilmoille lähdettäisiin.

Tänään olo on ollut jo, voisin sanoa, aikalailla normaali. En kuitenkaan lähtenyt vielä tänäänkään töihin, vaan ajattelin vielä tämän päivän pitää matalaa profiilia. Josko sitä ehkä päivän tavoitteeksi asettaisi pienen ulkoilun. Harmikseni harjoittelun kolme viimeistä vuoroa jäivät nyt sitten kokonaan tekemättä, mutta minkäs teet. Harvoinpa sitä pystyy sairastumisiensa ajankohtiin hirveästi vaikuttamaan. :D Ja eihän sitä tietenkään sairaana ole fiksua töihin mennä, varsinkaan kun osastolla on muutenkin sairaita ihmisiä, jotka ovat alttiita kaikenlaisille infektioille. Onneksi kuitenkin olin muuten terveenä harjoittelun ajan ja sain siitä niin paljon irti. :)