Kyllähän minua sitten ihan vähän lahjottiinkin ystävänpäivänä. Parhaalta ystävältäni sain yllänäkyvän Kiroileva siili -lasin, jonka kyljessä lukee otsikossakin näkynyt lause: On sussa jotain hyvääkin! Hah, jotenkin tosi hauska. :D Ja noita karkkeja oli kyllä ihan lasi täynnä, mutta koska otin tämän kuvan vasta tänään, olivat loput ehtineet kadota jo parempiin suihin.
Viettelen tässä juuri ensimmäisen vapaapäiväni loppua, huomenna on onneksi luvassa vielä toinen samanmoinen. Eilen taas heräsin siihen todellisuuteen, että olen ollut viime aikoina melko stressaantunut. Miksi minä en vain osaa ottaa asioita rennosti ja antaa niiden mennä omalla painollaan? :D Varsinkin tämän huomasi eilisiltaisella pyykinpesureissulla, jolloin ei itku ja parku ollut kaukana. Lähdin nimittäin iltasella ikkunani alla olevalle kaupalle varta vasten rahannostoon ja pienten ostosten tekoon, jotta saisin tarvittavat hilut pyykinpesua varten. Laitoin koneen pyörimään ja palasin kämpille. Vajaan tunnin kuluttua menin hakemaan pyykkejäni vain huomatakseni, että kone oli ilmeisesti syönyt puolet rahoistani ja lopettanut pesuohjelman kesken. Päähän otti. Paljon.
Ei muuta kuin takaisin kämpille etsimään rahaa jota löytyi sitten ruhtinaalisen neljänkymmenen sentin verran. Tuo kone huolii siis ainoastaan euron kolikoita ja kahdenkymmenen sentin kolikoita. Niillä mentiin mitä oli ja palattiin takaisin kämppään. Yllätys yllätys neljäkymmentä senttiä ei riittänyt ohjelman loppuun saattamiseen. Tässä vaiheessa olin jo melko toivottomilla fiiliksillä. Takaisin yläkertaan miettimään, että mistäs sen yhden euron kolikon repisin. Olin jo hyvin lähellä lähteä takaisin kauppaan tai vaihtoehtoisesti mennä rimputtelemaan naapureiden ovikelloja kahden euron kolikkoni kanssa, mutta sitten soitin vielä kämppikselleni. Kynäpurkissa viisi senttiä, sillä ei hirveän pitkälle pötkitty. Mutta Luojan kiitos naulakossa roikkuvan takin taskusta paljastui juuri se minun tarvitsemani euron kolikko! Melkein oli tulla itku tässäkin vaiheessa. :D Ei muuta kun takaisin alakertaan ja kone viimeistä kertaa päälle. Mahtoi naapureilla mennä hermot, kun ramppasin alakerran ja kämpän väliä ties kuinka moneen kertaan tuon illan aikana.
Vähän pisti jännittämään, että miten tuo loppuharjoittelu nyt tästä suttaantuu. Viikon ja rapiat kun jakaisi vielä puurtaa niin edessä olisi puolentoista viikon erittäin ansaittu hiihtoloma. Rukoilen erittäin hartaasti, että saan vielä tarvittavat voimat viimeiseen puristukseen, sillä en todellakaan halua jättää harjoittelua tässä vaiheessa enää kesken. Puoliväli on kuitenkin jo ohitettu ja työpäiviä olisi jäljellä enää seitsemän, minä jaksan kyllä! Vai jaksanko?
Ps. Huomenna tapahtuu jotain jännää, mitä olen jo vuosikaudet odottanut! :) Siitä lisää kenties huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti