Mitä on olla onnellinen?

Olen pohdiskellut tätä aihetta ja elämääni yleensäkin melko paljon varsinkin viimeisen kahden kuukauden aikana. En tiedä kuinka hyvin sinne ruudun toiselle puolelle välittyi stressitasoni ja jatkuva kiireeni syksyn aikana, mutta se kaikki vei veronsa. Tein töitä koko kesän, opiskelin niska limassa syksyn ja työskentelin vielä joululomallakin. Sain huomata, että vaikka monet painavat vielä kolme kertaa enemmän duunia ilmekään värähtämättä, niin minusta ei tuollaiseen puurtamiseen vain yksinkertaisesti ole.

Ensimmäiset varomerkit sain syyslomalla. Lomalle en ottanut töitä, sillä minulla oli monta valmiiksisaatavaa koulutehtävää. Maanantaista keskiviikkoon tai torstaihin taisin niitä vääntää, hyvin tuloksin. Kun sitten lopultakin sain kunnolla hengähtää ja tarkoituksenani oli rentoutua, kroppani sanoi, että nyt mennään liian kovaa. Seuraavana yönä heräsin kolmen aikaan järkyttävän pahaan oloon ja olin varma, että olin saanut jonkun vatsapöpön. Sydän jyskytti rinnassa ja olin varma, että oksennan. Paha olo meni kuitenkin ohi, mutta sydämen pamppailu jäi. Tunnin makasin sängyssä miettien, että kuolenkohan kohta tai jotain vastaavaa. Näillä mietteillä tietenkin vain lietsoin kamalaa oloani, eikä se mennyt millään ohi. Tunnin päästä menin sitten alakertaan herättelemään porukoita ja ambulanssihan meillä kävi. Luojan kiitos kyse ei kuitenkaan ollut mistään vakavasta ja sain jäädä kotiin. Seuraavana päivänä kävin vielä tarkastuskäynnillä ja sydänfilmin uusintaotossa, mutta lääkärin tuomioksi sain vain erittäin terveen ja hyvin toimivan sydämen ja kehotuksen höllätä hieman.

Tuona päivänä palasin Jyväskylään ja muutaman päivän jälkeen oloni oli kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hyvin äkkiähän sitä sitten unohti olevansa stressaantunut, koska pääni kyllä kestää paineita pitkäänkin. Joululomaksi menin sitten typeränä ottamaan töitä ja välipäivinähän sitä sitten päädyttiin samaan lopputulokseen: uneton yö ja hieman liian tiheään sykkinyt sydän. Tällä kertaa en kuitenkaan tehnyt itselleni viimeistä voitelua vaan yritin vain hengitellä rauhallisesti ja keksiä itselleni muuta ajateltavaa. Viimeisille kolmelle päivälle sitten hommasin itselleni sijaisen ja palasin takaisin Jyväskylään. Kävin kovan kamppailun tammikuun ensimmäisinä päivinä siitä, että alottaisinko ensimmäisen harjoittelun vai siirtäisinkö sen toukokuulle. Viikko palautumiseen tuntui täysin riittämättömältä ja ahdistuin vain ajatuksestakin, että minun täytyisi aloittaa uurastus viikon kuluttua. Tulimme kuitenkin opettajani kanssa siihen tulokseen, että yrittäisin ja lopettaisin harjoittelun kesken, jos tilanne kävisi ylivoimaiseksi. Ja lopputuloksen olette jo saaneet lukeakin: minulla menee mahtavasti tällä hetkellä! Mitä siis on tapahtunut?

Luulen, että käännekohta oli tuon toisen oireilun yönä. Juttelin Facebookissa erään uskovaisen ystäväni kanssa ja pyysin häntä rukoilemaan puolestani. Juttelin hänen kanssaan pitkät tovit, mutta minut pysäytti hänen minulle osoittama Raamatunkohta. Matt.11:28. "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." Silloin tajusin, että minun ei tarvitse jaksaa tätä kaikkea yksin. Jumala on luvannut pitää minusta huolen ja hän ei anna kannettavakseni suurempaa taakkaa, kuin jaksan kantaa. Toinen minua lohduttanut Raamatunkohta löytyy myöskin Matteuksen evankeliumista. Matt.6:26-27, 34. "Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia, kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? -- Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." Olen erittäin ahkera stressaamaan kaikesta. Sitä lietsoaa vielä vatsani, joka stressaa myös päänikin puolesta. Kaikkein parhain olen stressaamaan asioista etukäteen. Nyt sain taas muistutuksen siitä, että minun ei tarvitse stressata! Vielä kun saisin tämän jäämään mieleeni pidemmäksikin aikaa.

Olisiko nyt aika päästä siihen aiheeseen? :D Tämä kaikki sai siis minut miettimään elämääni: Mikä on minun paikkani? Olenko minä onnellinen? Mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi tai onnettomaksi? 

Olen ainakin huomannut, että olen lähentynyt Jumalan kanssa hirveästi tajuttuani sen, että en jaksa yksin. Silloin kun itsellä on vielä voimavaroja, miettii helposti, että enhän minä tähän yhtälöön mitään Jumalaa tarvitse, koska pärjään ihan hyvin itsekin. Silloin vaarana on kyllä myös se, että lähtee itse sooloilemaan, kun Jumalalla olisi varalle paljon parempaakin. Kun joudut kohtaamaan sen todellisuuden, että yksin ei enää pärjää, jää tilaa Jumalalle. Silloin sitä lopettaa itse yrittämästä ja luovuttaa itsensä kokonaisuudessaan, eikä vain sitä osaa mikä jää ylitse. Siitä minä olen onnellinen.

Olen myös erittäin tyytyväinen elämääni Jyväskylässä. Olen tainnut elämääni täällä hehkuttaa aikaisemmin, mutta hehkutetaan vähän lisää. Pääsin kouluun juuri sinne minne halusin, edistyn opinnoissani ja olen pärjännyt koulussa hyvin, saan asua parhaan ystäväni kanssa ihanassa kämpässä erittäin hyvällä paikalla, olen löytänyt seurakuntayhteyden ja paikan palvella, minulla on maailman parhaat ystävät (en voi koskaan kylliksi hehkuttaa soluani ja jos eksytte lukemaan tätä, niin muistakaa että rakastan teidä kaikkia ihan mielettömästi! ♥) ja en voisi kuvitella tällä hetkellä asuvani missään muualla kuin täällä. Siitä minä olen onnellinen.

Minulle onni ei kuitenkaan ole pelkästään isoja asioita. Minulle onni on paljolti myös elämän pieniä asioita: kuulla lintujen laulua keväällä ensimmäisiä kertoja, maata sängyssä vapaapäivänä tietäen että ylös ei ole pakko nousta, juoda lämmin kuppi teetä silloin kun on vilu, auringonpaiste keväisenä talvipäivänä, ajoissa palautettu koulutehtävä, ystävän yllättäminen, vaikeus valita mitä syödä kun olen juuri käynyt ruokakaupassa ja niin edelleen. On hienoa odottaa elämältä suuria ja olla onnellinen niistä isoista asioita. Mutta kuinka paljon enemmän iloa ja onnellisuutta elämässämme on, jos osaamme nauttia myös pienistä asioista? Joskus elämä potkii päähän, mutta sen sijaan että keskitymme kurjuuteemme, voisimme keskittyä etsimään niistäkin päivistä ne parhaat puolet. Näistäkin asioista minä olen onnellinen.

Minä olen valinnut olla onnellinen. Minä olen valinnut nähdä asioiden parhaat puolet. Minä luotan siihen, että vaikka en itse ymmärrä kaikkien asioiden tarkoitusta, niin Jumala ymmärtää. Faith is not believing that God can, it is knowing that He will. Hänellä on tarkoitus elämälleni ja hänellä on tarkoitus kaikille elämässäni tapahtuville asioille. Me emme välttämättä koskaan ymmärrä kaikkien asioiden tarkoitusta, tai jossain tapauksessa saatamme ymmärtää tarkoituksen vasta myöhemmin. Mutta minä olen valinnut luottaa Jumalaan ja olla onnellinen siitä, että hän on luvannut pitää minusta huolen.

Olkaa onnellisia! Keskittykää elämässänne niihin asioihin, jotka tekevät onnellisiksi. Tämän postauksen (ja tarkoitukseni muutenkaan) ei ole käännyttää ketään, jotka eivät jaa samaa elämänkatsomusta kanssani. Tämä on kirjoitus siitä, mitä onnellisuus on minun elämässäni. Sinun onnellisuutesi saattaa sisältää aivan täysin erilaisia asioita ja se on ihan okei. Kunhan vain olet onnellinen. :) Saattaa myös olla, että kukaan ei saa tästä postauksesta mitään irti, niin kovaa tajunnanvirtaa tämä oli. Olen kuitenkin mielessäni pyöritellyt näitä asioita pitkään ja oli itselleni terapeuttista selvitellä ajatuksiani ja kirjoittaa niitä ylös. Haluaisin kuitenkin kysyä teiltä vielä, että:

Mikä tekee teidän onnelliseksi? / What makes you happy?

:)