31. maaliskuuta 2011

Girls' night ♥

Päätimme toissapäivänä K:n ja N:n kanssa lähtevämme keskiviikkona Kokkolaan viettämään tyttöjen päivää. Suunnitelmissa oli ensin pelkästään päivä N:n poikaystävän asunnolla, mutta otimme kuitenkin yökamppeet varulta mukaan, josko innostus yökyläilyyn iskisi. Varmaankin vaikea arvata kuinka loppujen lopuksi kävi. :)


Asunnolla meitä vastassa oli seuraava näky: P oli jättänyt meille ainekset suklaanautintoon keittiön pöydälle. :D Mistä tuollaisia poikaystäviä saa? Voisin mielelläni ottaa itselleni yhden. :) Tässä välissä lähdimme pienelle sightseeingille kaupungille ja kiertelimme hieman kauppoja. Shoppailemaan emme kuitenkaan lähteneet ja N olikin ainut, joka samalla myös hieman kasvatti sekä koru- että vaatekokoelmaansa. Ostimme myös iltaa varten FREEMANin minttu & lemon -kasvonaamion ja viinirypäle -vartalovoiteen. Makuunista lähti mukaan illan leffat, sekä tietenkin karkkia. Onhan se nyt todistettu, että sieltä saa parhaat leffaeväät. 

K ja N lähtivät tässä vaiheessa tekemään ruokaostoksia ja minä suuntasin käymään Kokkolassa asuvan serkkuni luona. Hänellä ja hänen miehellään on omakotitalo mukavalla asuntoalueella ja tämä olikin ensimmäinen kerta, kun pääsin heidän "uudessa" kodissaan käymään. Serkulla on myös kahdeksan kuukauden ikäinen pieni prinsessa. ♥ Heidän luonaan vietin aivan liian lyhyen tunnin verran, sillä olin itse suunnattoman nälkäinen ja tiesin myös asunnolla odottavan kaksi nälkäistä ystävää. Kyseessä oli myös päivä meidän tyttöjen kesken, joten en siksi viitsinyt koko päivää olla serkkuni luona, vaikka olisin sinne mieluusti jäänyt. Onneksi vierashuone odotti edelleen vierastaan, joten enköhän sinne eksy pian uudelleen. :)


Paluuni jälkeen aloimme hyvin pian valmistaa itsellemme vatsantäytettä. Illan ruokalistalle kuului hunajamarinoitua broileria wokkivihannesten kanssa, yrttipatonkia ja salaattia. Voi pojat oli hyvää, varsinkin kun söimme siinä puoli seitsemän jälkeen ja viime kerran ruokaa oli suustaan alas laittanut aamupäivällä. 


Hyvältähän se näyttää, vaikka itse sanonkin. :) Tuossa on siis paketillinen hunajamarinoituja broilerisuikaleita tai millä nimityksellä niitä kaupassa myydäänkään. Ne pannulle ensin paistumaan ja paistetaan kypsiksi. Sitten heitettiin pussi muistaakseni Knorrin wokkivihanneksia joukkoon ja kypsennettiin vielä jonkin aikaa. Joukkoon N heitti jotain mausteita: suolaa ja mustapippuria taisi mennä, en kovin tarkkaan seurannut. :D Salaatti oli ihan perus salaatista, kirsikkatomaateista, viinirypäleistä ja ananaksista koostuva namisalaatti. Päälle Hesen valkosipulikastiketta ja nautinto on taattu. 


Illan leffoina olivat Fame (2009) ja  Letters to Juliet (2010). Ensimmäinen oli ehkä hieman tylsä, eikä siinä ollut oikein mitään varsinaista juonta. Nuoret pääsevät arvostettuun esittävien taiteiden lukioon New Yorkissa. Elokuvassa seurataan heidän nelivuotisia opintojaan ja vaiheita vuosien aikana. Letters to Juliet oli huomattavasti parempi leffanautinto kuin Fame. Se kertoi melko perinteisen rakkaustarinan ja juonikin oli varsin ennalta-arvattava. Se soveltui kuitenkin hyvin tyttöjen illan päätökseksi vaikkei mikään mieltä räjähdyttävä kokemus ollutkaan.


6,47 euron arvoinen karkkipussi lähti mukaani. Auts. Olen kuitenkin saanut karkkeja Makuunista viimeksi 1.1.2010, joten tämä kenties sallitaan? Pussi on sitä paitsi edelleenkin vähintään puoliksi täynnä siitä, mitä se oli ostettaessa, sillä leffanapostelussa minulla ainakin olivat suurimmaksi osaksi salaatin jäänteet ja patonki. 

Elokuvien jälkeen olikin jo aika yöunille, sillä K:n oli oltava töissä tänään puolen päivän jälkeen. Nukuimme melko pitkään, vaikka unet eivät olleetkaan maailman maittavimmasta päästä johtuen sekä nimittämästämme jänskäpänskästä vuoteesta ja ystävästäni, jonka kanssa jaoin sen. Yhteinen peitto kahdelle ihmiselle kertoo varmasti jo tarpeeksi, se ei vain toimi ellei kyse ole kylki kyljessä nukkuvasta pariskunnasta. :D

Aamulla heräsimme kymmeneltä ja käänsimme nokan kohti kotia tunti tämän jälkeen. Päivä oli aivan mahtava ja olisimme mielellämme jatkaneet sitä vielä toisellakin vuorokaudella, ellei K:lla olisi ollut velvollisuuksia täällä. :) Tämä päivä jatkuikin hyvin pitkillä usean tunnin päiväunilla, joiden jälkeen todellakin tiesi nukkuneensa. Ei enää samanmoisia, niistä ei saa kuin pahan mielen. Huomisesta en vielä tiedä, mutta todennäköisesti sekin sisältää jokinnäköistä aktiviteettia ystävien kanssa. :) Nyt One tree hillin pariin ja pian nukkumaan.

28. maaliskuuta 2011

colour me


Viime viikko meni ohi kuin rasvattu salama ja hyvin nopeasti huomasinkin kaikkien kirjoitusten olevan jo ohitse. Niistä suoriuduttiin ainakin lähtevien arvosanojen mukaan suhteellisen hyvin, ellei matematiikan arvosanaa oteta huomioon. Tavoitteeni kuitenkin oli päästä siitä läpi ja minä pääsin läpi. Se huono arvosana oli kuitenkin minulle lottovoitto, sillä en ollut kertaakaan aikaisemmin päässyt vanhempia kokeita läpi ja preliminääristäkin sain kokoon säälittävät kahdeksan pistettä. 


Tuona viimeisenä kirjoituspäivänä, siis keskiviikkona, minulle tuli myös kaksi kirjettä ammattikorkeakouluista. Olin jo aikaisemmin saanut yhden ja luulin, että pääsen vain yksiin pääsykokeisiin, mutta tulihan niitä kutsuja. Kävin kuitenkin tuona iltana aivan ylikierroksilla: kirjoitukset olivat vihdoin ohi, mutta samantien minun täytyisikin miettiä ehdinkö reissaamaan Suomea ja käymään kaikissa pääsykokeissa, joihin minut on kutsuttu. Oli muuten äärimmäisen ahdistava ilta. :D Sitten jätin ne kirjeet pöydän reunalle ja päätin antaa niille ajatuksia vasta vähän myöhemmin, loppuviikko täytyi saada relata. Pääsykokeista kerron ehkä sitten enemmän vasta myöhemmin. Tai viimeistään sitten, kun toivottavasti saan paikan jostain koulusta. :)


Nyt on viikonloppu kerätty voimia muun muassa nuortenillassa ja ystävien kanssa hengaillessa. Tänään avasin ensimmäisen kerran Galenoksen. Ei ehkä aivan maailman mielenkiintoisin kirja, mutta on siellä kiinnostaviakin juttuja. Minua vain pelottaa ne osiot, jotka käsittelevät fysiikkaa, sillä olen lukenut sitä kolmen kurssin verran varmaankin lukion ensimmäisellä luokalla. Pitäisi ehkä aloittaa senkin preppaaminen. Jos jaksaa. :D 

Muuten tähän päivään on kuulunut Harry Potterin viimeisen osan lukemista, Taru sormusten herrasta - kaksi tornia lyhentämättömän version katsomista (en todellakaan katsonut kokonaan), jonka aikana nukahdin päiväunille siinä puoli kahdentoista aikaan. One tree hilliä muutama jakso (piti katsoa yksi, mutta kun se yksi peijakas joutui sairaalaan siinä tänä päivänä katsomassani ensimmäisessä jaksossa, niin joutuikin katsomaan muutaman jakson putkeen).

Voisi siis sanoa, että ihan suhteellisen rento päivä. :) Ai niin! Olen myös värittänyt, kuten kuvista huomaa. :D Kuvien puute täällä puolen johtuu lähinnä siitä, että olen ollut laiska enkä ole jaksanut ostaa uusia pattereita kameraani. Pistää niin suunnattomasti vihaksi, kun se syö niitä parin päivässä, että ei edes kiinnosta hommata lisää. Kännykän kameralla nyt saa päivänvalolla hyviä kuvia, että täytyy jatkaa sillä linjalla. 

21. maaliskuuta 2011

We♥it vol.2

Olen jo kertaalleen ottanut osaa tähän haasteeseen, mutta koska tajusin vasta vähän aikaa sitten, että voin we♥it -sivuilta etsiä kuvia käyttämällä eri hakusanoja, niin on minun kerrassaan pakko toteuttaa tämä haaste uudelleen! Löysin nimittäin eilen aivan ihania kuvia ja minun oli oikeasti vaikea lähteä tuolta sivuilta, koska olisin vain voinut tuijotella kuvia sivu toisensa perään! :D Antanettehan tämän minulle anteeksi?

The hair you would die for?

Tumblr_li9zxqpix21qfe8z7o1_500_large
picture 1

Z219419068_large
picture 2
Tumblr_ldcdxahkst1qendjko1_500_large
picture 3
4711557666_d389f64278_z_large
picture 4

Olen aina rakastanut pitkiä hiuksia...

Tumblr_l2yauq3pks1qbaglxo1_500_large
picture 5
... mutta haaveillut salaa olevani joskus punatukkainen. :)

Your dream place to live?

Tumblr_l655rumuvk1qatvvoo1_500_large
picture 9
Vaaleaa, yksinkertaista ja superkodikasta. Näitä kuvia olisi löytynyt vaikka miljoona. :) Varsinkin tuollaisen viime postauksessa näkyneen lukukolon haluan ehdottomasti! ♥ Sitä on nyt kenties hehkutettu tarpeeksi. :p

The way you would like to spend most of your days?

Tumblr_lfcoqga5ho1qzhbh0o1_500_large
picture 13
Elämäni saattaisi lähennellä täydellisyyttä, jos voisin viettää sen laulaen, pianoa soittaen, lukien, kavereiden kanssa hengaillen ja jonkun rakkaan kanssa oleillen. :) Toki tähän voitaisiin lisätä vielä syöminen, shoppailu ja nukkuminen muun muassa. :D

Things you would like to have?

Tumblr_licdefwv631qfcgwro1_500_large
picture 18
Ei mitenkään kalliita toiveita tai mitään..? :D Onhan tässä toivottavasti vielä elämä aikaa nuo hankkia. :) Tähän myös lisättäväksi koruja, vaatteita ja vaikkapa tosi paljon kirjoja! Olis tosi kiva, kun olis ihan hervottoman kokoinen kirjahylly täynnä kaikkia hyviä kirjoja! ♥

Clothes you would like to wear?

Tumblr_liddkvkxeb1qcra7ho1_500_large
picture 21
Tumblr_lhkqy4ykbq1qh7a1to1_500_large
picture 22
Tumblr_lhpd0h889v1qcfctzo1_400_large
picture 23
Täydellisen ylioppilasmekon metsästys jatkuu vielä. Rakastan myös korkeavyötäröisiä hameita (jostain syystä en omista ainuttakaan, tähän on tultava muutos), korkokenkiä ♥, kivoja paitoja ja täydellisesti istuvia farkkuja (omistan tasan yhdet, onko tuttua?) Aah, haluan shoppailemaan! ♥

Person you would like to look like?

Emma-watson_large
picture 28
Olen tällä hetkellä suhteellisen tyytyväinen ulkonäkööni, enkä haluaisi olla mikään julkkiskopio. Jos kuitenkin täytyisi nimetä yksi ihminen, jonka geenejä mieluusti omistaisin itsekin, olisi tämä ihminen ehdottomasti Emma Watson. Hän on äärimmäisen kaunis nuori nainen. :) Enemmän pidän tästä pitkätukka-lookista, mutta rohkea teko oli kyllä leikata se lyhyt tukka!

Huh, olipas noita kuvia vaikea karsia,  kun niitä olisi voinut klikkailla tänne postauksen verran. :) Jokaisen kuvan alla on tällä kertaa tarkka osoite, eikä pelkästään we♥it -linkkiä. Mutta tässä tämä tällä kertaa. Ei huolta, että tekisin tällaisen postauksen aivan heti uudelleen, näiden kuvien etsimiseen meni muutama päivä. ;)

Edit: Voisin haastaa Lauran tähän. ;)

19. maaliskuuta 2011

Mietteitä viime viikolta

Tumblr_lg0d15i2pa1qa1xqko1_400_large
Lukukolo ♥

Etsin kuvia we♥it -sivuilta tagilla reading ja törmäsin tähän. Olisin ehkä maailman onnellisin ihminen, jos minulla olisi kodissani joskus tuollainen paikka. Pakahdun jo ajatuksestakin, että voisin joskus erittäin kauniina keväisenä päivänä nojata tuohon tyynykasaan leppoisimmat vaatteeni päällä, lukea jotain erityistä lempparikirjaani, katsella välillä ikkunasta ulos kauniille pihamaalle ja juoda vaikkapa kaakaota samalla. Hymy nousee huulille ajatuksestakin. Haluan ehdottomasti tuollaisen paikan joskus! Kukahan sen minulle rakentaisi?

1299916083344666_large
letters falling

Viikon aikana tapahtunutta:

 Viikkoni on sisältänyt paljon yo-kirjoituksia. Maanantaina äidinkielen essee, keskiviikkona biologia ja perjantaina englanti. Ensi viikolla jatketaan vielä matematiikalla. 
 Englannin koe oli kuitenkin viimeinen pakollinen aineeni, joten epävirallisesti olen nyt ylioppilas. Mikä hieno fiiilis. :)
 Minun tekisi mieli nukkua keskiviikkona pommiin, koska en laisinkaan halua matematiikan kirjoituksiin. :D Hyvä jos edes pääsen läpi koko kokeesta... :/ Toisaalta, who cares?
 Olen tehnyt pohdintoja ja tullut siihen tulokseen, että taidan olla tulossa vanhaksi. Torstaina heräsin erittäin virkeänä kahdeksalta, vaikka kello herätti vasta yhdeksältä. En saanut enää unta. Tänään minulla on lukemisesta vapaa päiväni, mutta heräsin siitä huolimatta puoli yhdeksältä. Jopa äitipuoleni kysyi, että olenko lähdössä jonnekin, kun olen näin aikaisin hereillä. Kohtalotovereita?
Vanhuuden merkkihän on myös se, kun alkaa miettimään ajan kulumista. Olen siis ehdottomasti tulossa vanhaksi. Niin se aika vain rientää. Ajan kulun huomaa varsinkin pienistä vauvoista, kun ne kasvavat niin nopeasti, ettei todellakaan ehdi perässä pysyä. Alan jo huolestua.
 Minua huolettaa työtilanteeni. Luotin siihen, että saan tehdä kirjoitusten lopusta aina siihen saakka töitä kunnes muutan teille tietymättömille. Ajatuksena oli selvitä säästöilläni ensi kesään asti. Nyt en edes tiedä saanko töitä..? Toivottavasti sukulaiset lahjovat minua kovasti yo-juhlissani. Rahallisesti mieluiten.
 Luulin kuolevani tuon Galenoksen kanssa, koska lääketieteellisen pääsykokeet ovat olevinaan niin pian. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jos luen päivittäin (sitä lauantaita lukuunottamatta), niin ei minun tarvitse lukea kuin kymmenisen sivua päivässä ja ehdin lukemaan kirjan kannesta kanteen. Useampaan lukukertaan en taida tällä kertaa pystyä. :D Toisaalta tuo lukeminen ei edes tunnu ylitsepääsemättömältä, kun sitä on nyt harrastanut jo kolme viikkoa. Kirjaa vain toisensa perään. :D

...

Harmittaa, että blogi on jäänyt näin vähälle huomiolle. 
Paremmalla aikaa sitten. :)

13. maaliskuuta 2011

I hope everything is going well

Tumblr_ldbxzxkla61qa2bpvo1_500_large

Elämäni on ollut vähintäänkin tylsää viime aikoina, joten postauksia ei ole herunut. :D Tai siinä tapauksessa jos teitä kiinnostaa päivittäiset "tänään olen lukenut, syönyt, lukenut ja nukkunut" -luritukset, niin siinä tapauksessa. ;) Huomenna kuitenkin pitäisi osata kaikki äidinkielen kielioppisäännöt ja Suomen kielen lainalaisuudet, sillä vuorossa on esseekoe vuosimallia kevät 2011. Jännittääkö? En tiedä. Ei vielä. Odotukset kylläkin ovat melko korkealla. Tulikohan tuossa rektiovirhe?

Näihin tunnelmiin..


9. maaliskuuta 2011

PhotoScape ♥

Kalastajan vaimo -blogin Johanna vinkkasi tämänpäiväisessä postauksessaan PhotoScape -kuvanmuokkausohjelmasta. Johannan postauksessa olevat kuvat ja hänen hehkutuksensa saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että ohjelma olisi helppokäyttöinen ja juuri minunkaltaiselle tumpelolle sopiva. Tähän saakka olen käyttänyt Picasaa. Sillä ei kuitenkaan ole saanut tehtyä kuville paljon valon säätöä kummempaa, tai sitten en ole vain osannut tehdä sillä mitään muuta. Päätin siis koittaa tätä ilmaista ohjelmaa. :)

Kuvamateriaalina tämän päiväisiä hiuskokeiluja. Olin muutaman epäonnistuneen kerran koettanut kääntää hiuksiani suoristusraudalla siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun sitten tänään olisi pitänyt alkaa lukemaan, menin käymään suihkussa ja otin härkää sarvista yrittäen vielä taikoa raudalla jotain lainetta hiuksiini. En taida olla ainut joka tunnistaa tällaisen tilanteen. Jotain muuta pitäisi tehdä, mutta yhtäkkiä joku ikuisuusongelma (esim. siivous) kiinnostaa paljon enemmän. ;)


Old stuff - näitä oli montaa erilaista. 


Vesivärikynä - oli tämän nimi muistaakseni. Näitäkin oli aina pastellityöstä oljyvärimaalaukseen.


Valotus - hei tosi hienoa Jenna, kun muistat mitä oot näille kuville tehny.. En siis muista oliko tämä joku valotukseen liittyvä juttu, mutta siltä se ainakin näyttää. :D


Terävöinti


Värit - seepiaa, mustavalkosta, negatiivia. Nämä normaalit. 


Pintarakenne - sai kukkaskuviota ja viivaa. Tämä näyttää kyllä musta ihan maalaukselta. Siis tää pinta.

Siinähän niitä. Ihan kyllä suositeltavan arvoinen ohjelma. :)

7. maaliskuuta 2011

Arki


Jotta ei aivan kokonaan jäisi tämäkin aarre esittelemättä. :) Taannoisella (päälle kaksi viikkoa sitten tapahtuneella?) shoppailureissulla hankin itselleni jälleen yhden Gilmoren tyttöjen tuotantokauden. Neljäs menossa tällä kertaa. :) Kohta voisinkin loppuiltani ratoksi siirtyä kesken jääneen jakson pariin. Tähän kellonaikaan siinä vaan tuppaa käymään niin, että jaksan katsoa ohjelmaa ehkä hyvällä lykyllä vartin verran, ennen kuin uni vie voiton. No, eipä lopu tuottis aivan heti kesken. 

Tämä päivä on kulkenut edellisenkaltaisia uria hyvin pitkälle. Olen herännyt yhdeksältä, syönyt aamiaisen, ollut koneella, aloittanut lukemisen, lukenut välissä yhden Harry Potterin loppuun (viimeisen 70 sivun aikana kirjaa ei vain voinut enää laskea käsistään, vaikka kenties olisi pitänyt), jatkanut kirjoituksiin lukemista, syönyt hieman lisää, ollut koneella hieman lisää ja tätä samaa rataa ollaan jatkettu sitten aina iltaan saakka. Välissä kävin yhden ystäväni luona pelailemassa ja viettämässä aikaa. Olen myös löytänyt muutaman uuden blogin luettavakseni. :)

Olen polttanut kameraani käämit aivan totaalisesti viime aikoina. Ei millään houkuttelisi ostaa uusia paristoja kahden päivän välein, kun yksi pari kuluu aktiivisella kuvauksella melkein muutamassa tunnissa.. -.- Penkkareihinkin annoin kamerani ystävälleni, jotta hän voisi ottaa kuvia ja sen tunnin ohjelman jälkeen hän toi kameran minulle takaisin ja paristot olivat jo miltei tyhjät, vaikka olin vasta sinä aamuna ostanut uudet.. Okei, ehkä sillä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa, että merkki oli Pirkka. :D Nyt kuitenkin vielä hetkeksi näiden uusien löytöjeni pariin. :)

4. maaliskuuta 2011

Ystäväkirja

5399376304_5c49526f68_z_large_large

Nimi - Jenna 
Lempinimi - Jemppu ja Jemuli
Kännykkä - Ei ole kännykkää
Sähköpostiosoite - 

Syntymäaika - 9.9.92
Syntymäpaikka - Seinäjoen keskus sairaala
Hiusten väri - vaalea
Silmien väri - sini-harmaa
Pituus - 136cm

Koulu - Lakaniemen Ala-aste
Luokka - 3lk
Lempiaine - Englanti

Harrastukseni - Juoksu, Pesäpallo, näyttely ja uinti
Hauskin peli - kimple
Suosikkiyhtyeeni - Tik TAk ja Spais sgööls
Parhaat TV-ohjelmat - Salkkarit
Lempikirjani - Babe suurkaupungissa
Lempiruokani - Spaketti ja jauheliha kastike
Hauskimmat eläimet - Hevonen, kissa ja koira

Minusta tulee isona - en vielä tiedä
Minä toivon - Että saisin kännykän

Päiväys - 26.8.01

3439228500_8991494fa1_z_large

Kävin eilen pienellä tutkimusmatkalla meidän vintillämme löytäen muun muassa osan kiiltokuva- ja tarrakokoelmastani, ystäväkirjani, kortteja ja vanhoja koulukirjoja. Eilisen vietin niitä lukien ja tuli hieman kummallinen olo lukiessa niitä. Aivan kuin olisi elänyt jälleen niitä hetkiä tuolta ystäväkirjasta, kun ei vielä tiennyt kuinka Spice girls kirjoitetaan ja kun yhdyssanatkin olivat vielä hieman hukassa.

En voi sanoa ehkä ikävöivänikään ala-astetta. Ainakaan siinä muodossa minä sen koin vuosia sitten. Meillä oli todella pieni koulu ja myös todella pieni luokka. Minun luokallani oli koko ala-asteen viisi oppilasta minut mukaanluettuna ja tänä päivänä luokallani on vielä kaksi noista neljästä minun lisäkseni. Juuri näiden nykyisten kahden ystäväni kanssa elimme luultavasti elämämme kuusi riitaisinta vuotta. Meillä oli hirveä kilpailu toisten seurasta, sillä eihän tuohon aikaan kolmen tytön yhdistelmästä tullut yhtään mitään. Ainakaan meidän keskuudessamme, muilta se kyllä näytti luonnistuvan. Olimme joka ikinen päivä tukkanuottasilla ja jonkun itkuun päädyttiin hyvin usein. Jälkeenpäin ajateltuna se oli melko rankkaa. :D 

Minä ja E jouduimme P:n kielimänä jälki-istuntoon rikottuamme koulun sääntöjä olemalla liikuntasalin patjavarastossa. Itse en muista tästä mitään. Välituntisin pelasimme paljon koripalloa, mutta joukkuejaoista ei koskaan tullut mitään, koska emme sopineet samaan joukkueeseen, mutta emme myöskään toisistamme erilleen. Aina joku oli yksin, koskaan emme voineet leikkiä sovussa kolmestaan. Itse olen lähtenyt itkien leikkimään välitunnilla yksin, koska en halunnut P:n ja E:n kanssa metsään leikkimään (juuri niin...) ja kerran olen jopa juossut P:tä karkuun, koska en halunnut sopia hänen kanssaan. :D Näitä juttuja riittäisi vaikka romaaniksi asti. 

Hupsis, nyt ollaan taas muisteltu menneitä. :)

2. maaliskuuta 2011

Is this never going to end?

Lately I've been doing this...


Siis istunu mietteliäs ilme kasvoilla viltti päällä pimeässä huoneessa? En sentään. Eräs tärkeä osa jäi puuttumaan kuvasta. Nimittäin se biologian kirja. Ylitän luoda teille illuusiota minusta ahkerana opiskelijana, joka panostaa kirjoituksiin ihan kympillä. Tänään olen kyllä jopa ollut erittäin ylpeä itsestäni. Nimittäin alkuloman lukiessani biologiaa kirjoitin samalla myös muistiinpanoja. Sehän oli niin aikaavievää hommaat, että minulla olisi menny pelkästään senpäiväisen biologian lukemiseen vähintään kuusi tuntia noiden muistiinpanojen takia. Tänään päätin lopettaa sen ja olenkin kuronut lukusuunnitelmaani kiinni yhdellä päivällä. :) Nyt ehdin ehkä jopa lukemaan hieman englantiakin. Matikalle olen antanut jo luovutusvoiton.


Olen myös joutunut jos jonkinlaisten houkutuksien kohteeksi. Vai miltä kuulostaisi ajatus shoppailusta juuri sillä hetkellä kun tarve lukemiselle olisi suurin? Niinpä, ostoksillehan sitä on lähdetty. Tietenkin. Ei muuten lukutoukkana kannata kuluttaa aikaa kirjakauppaa kierrellen, sillä voit poistua sieltä kirja pussissa, kukkaro huomattavasti keveämpänä. Kuinka tuo uusin Potter muka vieläkin maksaa 34.90e, vaikka sen julkaisusta onkin jo melkein ikuisuus? Harry Potter -kokoelmani sai kuitenkin uuden perheenjäsenen. :) Ei minulla noita kirjoja ole kuin vasta kolme, mutta hiljaa hyvä tulee. 


En tiedä olenko maininnut olleeni pienestä saakka vannoutunut kynsienpureskelija. Joskus ehkä vajaa kaksi vuotta sitten pääsin tavastani eroon siinä määrin, että kynteni olivat pitkät, kauniit ja vahvat ja saatoin jopa leikata niitä (voin kertoa, että leikkaamiselle ei ollut tarvetta edellisten 16 vuoden aikana). Ajoittaisten stressipuuskausten saattelemana saattoi yksi kynsi lyhentyä, mutta muut jäivät kuitenkin kauniiseen mittaansa. Nyt olen kuitenkin aloittanut taas tämän ärsyttävän tavan! Se kohdistuu tällä kertaa kuitenkin vain vasempaan käteeni. Päätin siis hankkia kuvassa näkyvät tekokynnet, jotta saisin jälleen motivaatiota pitää hampaani irti kynsistäni. Tämä kyseinen shoppailureissu tapahtui viikko sitten ja otin kynnet jo pois, mutta toivon, että saisin jälleen kynteni kasvamaan. Mavalan mattapinnan aikaansaava kynsilakka on taas Seinäjoelta. Siitä reissusta sitten toisella kertaa. :)


Olen tosiaan hieman myöhässä näiden kuvien kanssa, sillä olin tällä ostosreissulla Alajärvellä viime viikon keskiviikkona.. :D Seppälästä mukaan tarttuivat nämä ihanat sulkakorvakorut. Kuva ei nyt anna niille laisinkaan oikeutta, mutta ehkä nämä nähdään vielä uudelleen jossain vaiheessa. :) Tämä saa nyt kelvata. :D


Ja illat olen jatkanut tällä linjalla. Ei kehveli miten hyvä valokuvien ottaja minä olen. :D Kirja, jota jälleen kerran tässäkin otoksessa luen, näkyy tuolla vasemmassa alanurkassa ehkä noin muutaman sentin alueella. Luojan kiitos kyse ei nyt kuitenkaan ole koulukirjoista vaan siitä Harry Potterista. En kuitenkaan vielä lue tuota ostamaani uusinta kirjaa vaan Feeniksin kiltaaa. Jotkut eivät varmaankaan pidä rentouttavana lukemista lukemisen perään, mutta minä rakastan romaaneja! ♥ Niinpä aion nytkin tämän luku-urakkani jälkeen mennä lukemaan hetkeksi tuota kirjaa, katsomaan Gilmoren tyttöjä ja väsymykseni huomioon ottaen luultavasti myös nukkumaan päiväunet. :)

Adios ystävät!