17. maaliskuuta 2013

Haaveet kaatuu...

... tai siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu.


Viime kerralla vaihtorintamalta päivittelin haun uudelleen aloittamisesta, Irlannin hylkäämisestä ja Englannin vaihtamisesta ensimmäiseksi vaihtokohteeksi. Tuolloin ainakin itse olin erittäin toiveikas hyvistä mahdollisuuksistamme, sillä vaihtoehtoja meillä oli paljon ja hakijoita oli vähän, ei käytännössä ollenkaan. Emme olleet kuitenkaan kuulleet vastausta mistään kohteesta vielä tähän maanantaihin mennessä, jolloin aloimme hieman huolestua. Haku nimittäin loppui eilen.

Maanantaina ystäväni oli sitten käynyt kv-koordinaattorin juttusilla, eivätkä uutiset pois tullessa paljon mieltä lämmittäneet. Jostain kumman syystä kv-koordinaattori oli kuitenkin ottanut ykkösprioriteetikseen meidän saamisen Irlantiin, vaikka mielestämme olimme sopineet sen ajatuksen hautaamisesta. Tällä välillä jotenkin ihmeen kaupalla olivat myös paikat Ruotsiin menneet, eikä Englannista ollut vieläkään tullut mitään vastauksia. Lievästi sanottuna ärsytti. Kuinka voi olla mahdollista, että emme päässeet mihinkään neljästä maavaihtoehdostamme? Ja kuinka voi olla mahdollista, että hakijat joita ei edes vielä meidän hakua suunnitellessamme ollut, on rankattu meitä ennen ja saatu kohteisiin, joihin meidän oli tarkoitus hakea? Alkoi usko koko lähtemiseen pikkuhiljaa loppua. 


Kävimme pikaisen noin kahden minuutin mittaisen keskustelun kv-koordinaattorin kanssa ja hän sanoi kyselevänsä meille paikkoja Portugalista. Itse kyselimme mitä mieltä hän olisi esimerkiksi Tanskaan tai Viroon hakemisesta ja hän kannusti laittamaan toiseksi vaihtoehdoksi Viron. Sinne kuulema saattaisi suhteellisen helposti päästä (en kyllä usko helppoon pääsemiseen enää missään muodossa). Tuo Portugali ei kyllä mieltä oikein tällä hetkellä lämmitä, sillä yksi meidän tutoreistamme oli siellä ja hänen bloginsa perusteella ymmärsin oppimisen olevan hieman vaikeaa korkean kielimuurin takia. Jos tätä kirjoitusta lueskelet, niin mielelläni kuulen kokemuksiasi tuosta Portugalista lisääkin! :)

Hakupaperit täytyi kuitenkin kaikesta epätietoisuudesta huolimatta lähettää eilen. Itse mietin jo hetken koko vaihtoajatuksen hautaamista, niin paljon minua sapetti Englannin ja noiden muiden ensisijaisten kohteiden unohtaminen ja turvautuminen jälleen kerran vaihtoehto B:hen. Paperit lähtivät menemään kuitenkin eilen ja ensimmäiseksi kohteeksi nyt sitten valikoitui Viro (Tartto) ja toiseksi tuo Portugali. En kyllä enää todellakaan elättele minkäänlaisia toiveita yhtään mistään, ennen kuin olemme saaneet lopulliset päätökset jommasta kummasta kohteesta.


Olen jo miettinyt sitäkin, että onkohan minun ollenkaan tarkoitus lähteä vaihtoon, ainakaan nyt tällä hetkellä. Olen paljon rukoillut sitä, että tekisin oikeita ratkaisuja tämän vaihdon suhteen. Nyt kuitenkin kun jo kahteen kertaan suunnitelmat ovat menneet metsään, olen miettinyt että onkohan tämä Jumalan tahto ollenkaan. Aion kuitenkin tätä prosessia edelleenkin rukoillen jatkaa ja uskon että jos olen metsään tämän asian kanssa menossa, niin tarvittavat ovet sulkeutuvat ja lähtö tulee peruuntumaan tavalla tai toisella. Vaikka vaihtoonlähdön hautaaminen ainakin toistaiseksi harmittaisi ihan hirmuisesti, tietäisin että minun ei olisi tarkoitus vielä lähteä. Levollisin mielin siis päätöstä odotellaan. :)

Edit. Nyt on sitten se ajatus Portugaliin lähdöstäkin kuollut ja kuopattu. Jäljellä enää siis Viro.

2 kommenttia:

  1. Kun tuo Portugali ei lämmitä ajatuksena juuri tällä hetkellä vaihdon suhteen, mitä luulet kiinnostuksen ja lämmön olevan jos mahdollisesti sinne paikka sitten mahdollisesti olisi tarjolla? =)

    - Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaanko vaikka näin, että kyllä minä mieluummin tuonne Viroon lähtisin kuitenkin. Vaihtoon on kuitenkin tarkoitus lähteä oppimaan ja varsinkin kun meidän on tarkoituksena tehdä siellä harjoitteluita, niin en tiedä paljonko ne ammattitaitoa edistävät jos Portugalin päässä lähes kukaan ei puhu englantia ja osaa opettaa meitä. :D

      Poista