Päivä jona tukka jäi kampaamon lattialle

Tämän "hurjan" muodonmuutoksen innoittamana tutkiskelin vähän puhelimestani löytyviä vanhoja kuvia.

Syyskuun loppupuolella hiukseni näyttivät tältä. Jotenkin en ollenkaan muistanut, että vielä puolisen vuotta sitten hiukseni ovat oikeasti olleet noin järkyttävän pitkät. Täytyyhän se kuitenkin uskoa, kun kuvamateriaaliakin löytyy. 

Lokakuisen kampaajakäynnin jälkeen hiukseni olivat jo selkeästi lyhentyneet. Tuossa vaiheessa tämäkin oli minulle jo suuri harppaus, sillä vielä joitakin vuosia sitten kampaajalla hiuksiani sai lyhentää vain ja ainoastaan juuri sen verran kuin oli aivan pakko. Hiukseni kuitenkin kasvavat aivan valtavaa vauhtia ja olivat jo ennen eilistä kampaajakäyntiä lähellä ensimmäisen kuvan mittoja. 

Eilen laitettiin sitten ihan kunnolla ranttaliksi ja kampaajalta poistuttiin tämännäköisenä! En oikein vielä tiedä miten päin olisin näiden hiusteni kanssa. :D Suhteellisen järkyttyneenä katselin hiusteni lyhenemistä kampaajantuolista käsin peilin kautta ja mietin, että eihän tässä nyt ehkä kuitenkaan näin pitänyt käydä. Nytkin olen vähän ristiriitaisilla fiiliksillä, sillä tykkään tästä uudesta lookista todella paljon, mutta jotenkin olen ollut vuosikausia niin uriintunut siihen pitkään tukkaan, että nämä tuntuvat jotenkin todella omituisilta. Ehkä se vain vaatii hetken totuttelua. :) Täytynee yrittää ainakin varoa ensimmäisen suihkureissun ylilyöntejä shampoon ja hoitoaineen kanssa. :D Olen kuitenkin äärimmäisen ylpeä itsestäni kun vihdoin rohkenin tähän vuosikausia päässä muhineeseen muutokseen!

Miltä nykyiset hiukset teidän silmiinne näyttävät ja mikä on näistä mitoista suosikki? :)

Hyvän päivän alku

Nuo harjoittelujaksot ovat todellakin sekoittaneet minun unirytmini, sillä tänäkin aamuna heräsin suunnilleen 6:20 ilman herätyskelloa. Onhan se tosi jees herätä aikaisin, mutta olishan se ihan kivakin nukkua pidempään, kun siihen on mahdollisuus. :D Juuri juttelin erään hyvän ystäväni kanssa Facebookissa ja rupesin mietiskelemään, että milloinhan olisin viimeksi nukkunut esimerkiksi yhteentoista saakka. Siihen tulokseen tulin, että viime vuoden puolelle mennään, mutta en tiedä kuinka paljon. Toisaalta sitten taas menen suhteellisen aikaisin nukkumaankin, että kyllä minä tällaisia rytmejä mielelläni ylläpitäisin jatkossakin. Minun mielestäni yleensäkin pitkään nukuttu aamu on hyvän päivän hukkaan heittämistä. :D Mieluummin menen aikaisin nukkumaan ja herään ihmisten aikoihin. :) Ja onhan ne päiväunet keksitty, jos alkaa kesken päivän unettamaan.

Ei siis tuottanut vaikeuksia lähteä aamulla sinne terveydenhoitajalle reseptin hakuun, kun olin hereillä jo noin hyvissä ajoin. :D Heti kahdeksaksi siis lampsin terveydenhoitajan paikeille ja sain reseptin mukaani. Sitten suuntasin keskustaan apteekkin sillä ajattelin käydä keskustassa samalla vähän pyörimässä. Enhän minä kuitenkaan muistanut, että suurin osa liikkeistä aukeaa vasta yhdeksältä ja kello oli tässä vaiheessa ehkä juuri ja juuri kymmenen yli kahdeksan.

Minut pelasti Coffee house, joka oli auennut juuri hetkeä aikaisemmin. Olin syönyt jo lähtiessä kotona aamupalan, joten nappasin matkaani vain kupillisen teetä. Siinä sitten istuskelin ja lueskelin lehteä, katselin ohi kulkevia ihmisiä sekä näpräsin puhelimen kanssa. Varsin rentouttava hetki. :)

Hivenen turhaahan tuo odottelu sinänsä oli, koska en minä niistä kaupoista loppuviimein sitten kuitenkaan mitään ostanut. Tarkoituksenani oli lähinnä käydä uusia kuulokkeita katsomassa, mutta en sitten loppujen lopuksi jaksanut käydä tutkimassa kuin Sokoksen valikoiman, ennen kuin lähdin takaisin kotiin. :D Toisaalta, eipä minulla tänään ole kiirekään yhtään mihinkään, joten ehkei tuota turhaan hukatuksi ajaksi liene voida sanoa.

Jennifer Lawrencen Oscar-lookki oli kyllä ihan mielettömän upea!

Nyt olenkin sitten hieman järjestellyt tätä ympäristöäni ja päässyt lakanoiden vaihtamisessa siihen ikävään vaiheeseen: kun ne pitäisi saada sänkyyn takaisin. Onneksi tässä on päivä aikaa, ennen kuin sitä nukkumaanmenoa täytyisi rueta suunnittelemaan. :D Hatarasti tässä kuitenkin loppupäivälle suunnittelin leffan vuokraamista Filmarista ja ehkä joka mieleni tekisi hieman Ben & Jerry's -jätskiä. Katsotaan kuinka hurjaksi ehdin vielä heittäytyä. Niin ja ne muffinitkin on vielä leipomatta. Minun täytyy selkeästi vielä harjoitella tätä spontaaniutta. 

Ja sitten siihen päivän parhaaseen osaan! Minä nimittäin varasin ajan kampaajalle! Olen jo ties kuinka kauan käynyt battlea pääni sisällä siitä, että leikkaisinko vihdoin hiukseni hieman lyhyemmiksi vai pitäisinkö nämä ihanat, mutta jo niin nähdyt pitkät hiukset. Vaikka edelleenkin olen enemmän ja vähemmän epävarma, niin päätin että nyt on vihdoin aika koettaa tuota hieman lyhyempää lookkia. Tai onhan se edelleenkin puolipitkä, mutta minulle melko lyhyt. Tämä päätös sai lisäpontta Iinan aamuinen postaus, jossa hänen hiuksensa ovat aivan upeannäköiset! Jotain tuollaista mittaa sieltä siis lähdetään huomenna hakemaan. :) Jännittää!!

Kuvatuksia ja sepustusta menneeltä viikolta

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Elämäni ensimmäisellä saikulla. Tuo vatsakipuilu ja ruokahaluttomuus johtuikin lopulta jostain ihan muusta kuin stressistä, nimittäin homeesta. En vain aikaisemmin osannut näitä minun kaikkia oireita yhdistää tuohon lähteeseen. Tuolla osastolla missä siis olen harjoittelussa, on tosiaan hometta. Heti ensimmäisinä, ellei jo ensimmäisenä päivänä alkoivat ensimmäiset oireet. Silmiäni kaihersi ja ne olivat todella kuivat. Erityisesti osaston yksi pienryhmätila aiheutti näitä oireita enemmän kuin osaston muut tilat. Viime viikolla lopulta päästiin siihen pisteeseen, että minun oli hankittava vaivaan silmätippoja apteekista. 

Hieman uhmasin yleisiä harjoittelun periaatteita lakkaamalla kynteni.

Jo tuon ensimmäisen harjoittelun aikana astmani oli alkanut hieman oireilla, sillä tiedettävästihän myös siinä rakennuksessa on hometta. Kerran tai pari taisin joutua avaavaan kiekkoon turvautumaan tuon harjoittelun aikana. Oireet kuitenkin vain vahvistuivat tämän nykyisen harjoittelun aikana ja astmalääkkeestä tulikin jo ihan päivittäinen apu. Nyt tilanne on se, että joudun ottamaan myös hoitavan kiekon ainakin toistaiseksi ihan säännölliseen käyttöön, mitä en ole muistaakseni tehnyt sitten syksyn, jolloin opintoni aloitin.

Kuulostaa kivalta, eikö? Ei tässä sentään vielä kaikki! Näihin oireisiin sitten vielä lisätään sellainen megalomaaninen väsymys, joka on ihan omaa luokkaansa. Ihan sama olenko nukkunut yöllä viisi tuntia vai kymmenen tuntia, niin päivä menee täydessä kokovartalolukossa. Ihan käsittämätöntä miten paljon ihmistä oikeasti voikaan väsyttää. Ihanintahan tässä on se, että kun jollain ilveellä sain itseni jaksamaan vuoron loppuun saakka, niin töiden jälkeen itseään ei sitten saanutkaan enää aktivoitua yhtään mihinkään. Pää tuntuu vain olevan täynnä sahanpurua, jalat eivät kanna ja jo pieni kävely saa minut kuulostamaan höyryveturilta. Työvuoron jälkeiseen ohjelmaan kuuluikin siis yleensä sohvalla makoilua ja rankin aktiviteetti oli ehkä suihkussa käynti.

Uudenvuoden lupaus numero 035 vihdoin lunastettu! Eihän siinä kestänytkään kuin 2½ vuotta..

Juteltuani muutama päivä sitten erään ystäväni kanssa, joka oli harjoittelussa myös kyseisessä sairaalassa (ja myöskin oirehtinut homeesta), päätin että ei tämä voinut enää jatkua tällä tavalla. Omalla terveydelläänhän tällaisissa tilanteissa vain leikitään, varsinkin kun kyseessä ei ole ollut mitään pientä nenän vuotamista tai muuta ainakin sillä hetkellä harmitonta oireilua. Säikähdin myös hieman kun tältä erää viimeisen vuoroni päätteeksi huomasin henkeäni ahdistavan melko paljonkin ja silloin päätin, että nyt lähdetään kyllä käymään terveydenhoitajan luona.

Tänään siis vihdoin lähdin yhdessä tämän myöskin oireilevan ystäväni kanssa kouluterveydenhoitajan pakeille. Ja lopputuloksenhan te jo tiedättekin. Huomenaamuna joudun palaamaan vastaanotolle vielä toistamiseen, jotta saan uusitun astmalääkereseptin ja voin käydä hakemassa rohdot apteekista. Terveydenhoitaja sanoi myös, että jos lääkkeistä ei ala pian olemaan apua, niin herkästi uudelleen vastaanotolle ja lääkärin luokse tarkempia tutkimuksia varten. Ajattelin myös vihdoin hommata itseleni ihan ikioman PEF-mittarin, sillä muutamaankin kertaan minua on sen olemassaolon puutteen vuoksi ripitetty. :D Onhan se hyväksi, jotta omaa tilaansa voi tarkkailla ja tarvittaessa ottaa astmalääkkeet käyttöön tai lisätä niiden annostusta. PEF-mittarilla siis mitataan uloshengityksen voimakkuutta.

Eiköhän se ollut nyt siinä tältä erää sairaskertomuksestani. Näillä mennään ja toivottavasti oireet nyt alkavat pian helpottaa, kun tuolta homepesäkkeestä pääsin pois. Perjantaina sinne kyllä pitäisi palata arvioinnin merkeissä ja faktahan on myös se, että onhan sitä hometta siellä meidän koulussakin. Saa nähdä millä tavalla sitä nyt siihen koulun ilmaan reagoi, kun tuolla harjoittelussa niin kovasti tuli jo tuolle myrkylle altistuttua. Unohdetaan kuitenkin tämä homeasiakin hetkeksi ihan kokonaan. :D

Tuossa viimeviikolla alkuviikosta käydessäni kaupassa oli putiikin nurkalla myynnissä loimulohta, jota loimutettiin ihan siinä paikan päällä. Viime kerralla jäi lohet ostamatta, koska kaikessa laiskuudessani en jaksanut lähteä sitä hakemaan, vaikka kaupan voikin huoneeni ikkunasta nähdä. Tällä kertaa mukaan sitten lähti puolikas makoinen file ja voi että miten hyvää se onkaan ollut! Ylläolevaa apesta veinkin jonain viime viikon päivänä töihin mukaan ja voi pojat, jotta oli hyvää. Vielä olisi jämät tuolla kaapissa odottamassa, katsotaan mitä niistä tänään loihdittaisiin. :)

Eilen leipaisin myös harjoittelupaikkaan vietäväksi jo aikaisemminkin blogissa näkyneitä vaniljaisia vadelma-valkosuklaa muffineita. Tällä kertaa näkyvillä kuitenkin myös se lopputulos, mikä viimeksi jäi näkemättä. :D Jos joku näitä nyt innostuu tekemään niin antakaa ihan rauhassa niiden olla uunissa kunnes ne ovat kunnolla turvonneet ja ylläolevalla tavalla ruskistuneet. Älkää sokeasti uskoko niihin paistoaikoihin niinkuin minä viimeksi tein, vaan käyttäkää silmiänne. Täytyy sanoa, että lopputulos meinasi lyödä minutkin laudalta, vaikka itse sanonkin. Ihan mielettömän hyviä! Jopa niin hyviä, että täytyi käydä täydentämässä ainelista uutta kierrosta varten, jotta saa itselleenkin näitä talteen. :D Ja pienenä vinkkinä: kannattaa jättää suklaa semmosiksi kivankokoisiksi yllätyksiksi, namnam. ;)

Tässä nyt kuulumisia taas tältä erää. Elämä hymyilee jälleen, kun tuo aurinkokin rohkeni pilkistellä hieman pilvien takaa! Nyt aion mennä apestamaan itseäni sillä jämälohella, mennä pienille tirsoille ja toivottavasti sen jälkeen jaksan repiä itseni raittiiseen ulkoilmaan lenkille. Saa nähdä miten minun käy!

Ps. Sain muuten vihdoin koluttua läpi sen Barack & Michelle -kirjan! Sehän vain parani loppua kohden ja lopussa minä oikeasti pidin siitä. Suurin osa tosin kyllä oli niin puuduttavaa luettavaa, että en minä sitä kenellekään suosittelisi. :D Nyt vuoroon pääseekin sitten vihdoin Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit, jota en ole vielä eläessäni lukenut, vaikka monet kerrat on pitänyt. Toivottavasti opus yllättää minut positiivisesti. :)

Blogin uudistunut ulkoasu

Yksi uudenvuodenlupauksistani oli päivittää blogini ulkonäköä. Aika tasan tarkkaan vuosi on viimeisestä päivittämisestä ja samanmoinen kyllä vähintäänkin menee myös seuraavaan, niin aikaavievää ja hermoja raastavaa hommaa tämä on. :D

Miltä uusi ulkoasu teidän silmiinne näyttää?

Banaanilättyset

Innostuin tänään tekemään lättysiä, joiden ohjeen bongasin Lindan blogista.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan lättyset eivät mitään muuta vaadi, kuin banaania ja kananmunia (itse laitoin mukaan neljä kananmunaa ja kolme banaania). Voisi näitä varmaankin siis kutsua myös banaanimunakkaiksi, mutta banaanilättyset kuulostavat mielestäni paljon paremmalta. :D Kommenttilootasta löysin sitten ehdotuksen lisätä seokseen mukaan myös kanelia ja niinhän minä sitten tein.

Näiden paistamisessa meinasi muuten lähteä järki. Kokemuksen syvällä rintaäänellä kerron, että tehkää lättysistä mahdollisimman pieniä, jolloin niiden kääntämisen onnistumiselle on edes pienen pienet mahdollisuudet. Laitoin myös alle aina ihan pienen tilkan öljyä, että kääntäminen onnistuisi helpommin. Ja kääntäminenhän ei onnistu muuta kuin heittämällä, joten lopputulos voi olla mitä tahansa. Työn ja tuskan takana olivat seuraavassa kuvassa näkyvät säädyllisen näköiset yksilöt. Täytyy myös sanoa, että en jaksanut paistaa edes ihan koko "taikinaa". 

Päälle laitoin hieman mangopilttiä, sokeria ja lisukkeeksi viinirypäleitä. Olisihan minulla sitä tuoretta mangoakin ollut, mikä olisi annoksessa kenties paremmalta näyttänyt, mutta olin niin laiska etten jaksanut nähdä mangon kuorimiseen ja pilkkomiseen vaativaa vaivaa yhden kuvan takia. :D Viinirypäleet sitäpaitsi sopivat annokseen maultaan vallan mainiosti. Ihan hyvältähän nämä maistuivat, vaikka jollain tavalla odotin vielä suurempaa makuelämystä. En tiedä millä perusteella, sillä ei pelkästä banaanista ja kananmunasta suklaakakkua saa hyvällä tahdollakaan. :D Kun olin ensiharmistuksesta päässyt yli, olin varsin tyytyväinen aikaansaannokseen. Ainakin terveellistä, jollei muuta.

Ja tältä sitten näyttivät ne kaikki loput lättyset. :D Se kääntäminen ei onnistunutkaan ihan niinkuin Strömsössä. Sisinhän se kuitenkin on ulkokuorta tärkeämpi, vai kuinka? ;)

... and that's who I am

Eilen eräs ystäväni linkkasi Facebookissa siskolleen uutisen, jossa kerrottiin, että talvi on ollut tänä vuonna ennätys synkkä. Jyväskylässä aurinko on ollut taivaanrannan yläpuolella 80 vuorokauden aikana ruhtinaaliset 18 tuntia. Kuinka suunnattoman masentavaa?? Erittäin, mutta asteen masentavampaa on se, että aurinko on tänään paistanut puolet tuosta ajasta mitä koko talven aikana, ja meikä on jälleen ollut sairaana kolmen seinän sisällä. Syynä mikäs muukaan kuin aina niin ihana ja yhteistyökykyinen vatsani. Vaikka eilen jälleen epäilin saaneeni vatsataudin, niin luulen kyllä, että syynä on stressi. Viimeksikin olin kipeänä juuri muutamaa päivää ennen harjoittelun loppumista ja nytkin jäljellä on enää neljä vuoroa. Onneksi jouduin nyt ainakin toistaiseksi olemaan pois töistä vain yhden päivän, sillä huomenna ja ylihuomenna olen vapaalla.

Nyt kuitenkin ajattelin siis aikani kuluksi paljastaa itsestäni asioita blogimaailmassa paljonkin pyörineiden and that's who I am -kuvien kautta. Kohdille osuvia kuvia oli niin paljon, että jouduin lopulta jakamaan kuvat kahta postausta varten, koska kuvia per postaus olisi muuten tullut ehkä 30. :D Katsotaan tuleeko näistä mikään teille uutena tietona?

Edit. Meiltä on vissiin huomaamattani yksi seinä kaatunut, kun kolmen seinän sisällä sairastan. :DD

Blogin historian aikana on luultavasti käynyt ilmi jo suhteeni kirjoihin. Luen niitä äärimmäisen mielelläni niin paljon kuin aikaa vain kyseiselle aktiviteetille liikenee. Hitaasti mutta varmasti yritän edelleenkin saada päätökseen Barack ja Michelle -kirjaa. Yleensä kyllä lopetan kirjan lukemisen, jos se näin pakkopullalta tuntuu (sitä muuten tapahtuu äärimmäisen harvoin), mutta tästä opuksesta aion saada erävoiton! Yksi ultimate favourite kirjojen saralla on Harry Potter, ne voi lukea aina uudelleen ja uudelleen. En luultavasti koskaan kyllästy niihin.

Vaihtoaiheestakin on blogini puolella ollut juttua jo jonkin verran. Vaikka aikaisemmin sukat pyörivät jaloissa joka kerta kun mietinkin vain Irlantiin lähtöä ja ajatukseni kulkivat rataa Irlanti sitä, Irlanti tätä, niin nyt sydämeni sykkii kyllä ihan täysillä Englannille. Tosin jos kohde vaihtuisi vielä tässä välissä Hollanniksi, näkisin varmaan seuraavaksi päiväunia tuulimyllyistä ja tulppaaneista. Vaikka kohdemaalla on tietenkin jotain merkitystä, niin kyllä minä kuitenkin mieluummin lähden vaikka Romaniaan kuin olen vaihtoon lähtemättä ollenkaan.

Näihin minulla ei oikeastaan ole mitään lisättävää.

Minä rakastan leipomista! Harvoin siihen kuitenkaan tuntuu löytyvän aikaa. Tai sitten kun sitä aikaa vähän olisi, niin leipominenkin tuntuu ylimääräiseltä taakalta, vaikka se onkin todella rentouttavaa ja nautin siitä erittäin paljon. Leipomisen ainut miinuspuoli onkin ehkä se jälkipyykki ja ylimääräinen tiski, mitä siitä koituu. Leipoisin päivät pitkät, jos joku hoitaisi sotkut puolestani. :D Ja mitä tuohon toiseen kohtaan tulee, en usko olevani yksin tämän "ominaisuuden" kanssa? Jos minulla ei ole mitään tekemistä, niin tykkään syödä. Liika vapaa-aika on siis selvästikin pahasta. :D

Muutama postaus sitten kerroinkin teille onnellisuudesta ja siitä mitä on olla onnellinen. Ja vaikka vuodesta 2013 ollaankin jo pian ensimmäiset kaksi kuukautta eletty (eli siis kohta 1/6 vuotta takana, you've got to be kidding me..), niin edelleenkin olen suunnattoman innoisani siitä kaikesta, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Onhan se jo sisältänyt tähänastisen elämäni parhaan päivän, jolloin kävin kasteella. :) Tähän kun lisätään vielä edessä oleva vaihto ja kaikki muut asiat mitä Jumalalla on vuoden varalle, luulen, että tästä vuodesta saattaa kokonaisuudessaan tulla tähänastisen elämäni paras vuosi! En halua tyytyä vähempään. :)

Olen aikamoinen kotihiiri. Varsinkin aamuvuoron jälkeen minun on hyvin vaikea, ellei miltei mahdoton saada itseäni lähtemään enää illalla mihinkään. Jotenkin silloin suunnattoman paljon enemmän kiinnostaa Gilmoren tytöt, Facebook, sohvan mutka ja jääkaappi. Luulen kyllä, että tämä masentavan hämärä vuodenaika luo vielä lisäsilauksen tähän kotihiireyteen. Mutta minä kyllä harvemmin ahdistun yksinolemisesta. Ahdistus iskee pintaan ainoastaan, jos neljän seinän sisällä joutuu kököttämään useampia päiviä, silloin mökkihöperyys uhkaa iskeä. Sopivassa suhteessa sosiaalisuutta ja erakoitumista on minun avaimeni onneen. Olen kyllä siitäkin huolimatta pyrkinyt olemaan sosiaalisempi ja viettämään enemmän aikaa ystävieni kanssa, liian usein tahtoo se sohvan mutka viedä voiton. Aikaisin heräämistä rakastan, koska silloin on koko päivä aikaa hommailla kaikenlaista. Yhdentoista aikaankin herääminen on minun mielestäni jo hyvän päivän hukkaanheittämistä. :D

Musiikki on äärimmäisen suuri osa minun, niinkuin varmasti monen muunkin, elämää. Rakastan laulamista, enkä tiedä kuinka selviäisin elämästä, jos en sitä pystyisi tekemään. Musiikkia kuuntelen joka käänteessä: se on parasta viihdettä niin työmatkalle, lenkille, tiskihetkelle kuin mille tahansa muullekin aktiviteetille. Hommasin puhelimeeni Spotifyn sen mahdollistuessa hankittuani Lumian, enkä voisi kuvitellakaan enää elämää ilman sitä. :D Olen myös tähänastisen elämäni aikana huomannut, että olen heikkona muusikoihin. Jostain syystä minä aina ihastun musikaalisiin ihmisiin ja usein on jopa käynyt niin, että vasta jälkikäteen olen saanut tietää jonkun pienen tai suuremman ihastuksen kohteen olevan musikaalinen. :D Olen aina haaveillut siitä, että mieheni soittaisi kitaraa ja voisimme laulaa yhdessä, ällösöpöä?

Luulen, että elämänkatsomukseni on jo tässä vaiheessa käynyt ilmi blogiani säännöllisen epäsäännöllisestikin seuraaville lukijoille? :D Mutta kertaushan on opintojen äiti. Olen uskovainen. Olen ollut uskossa aikalailla kymmenisen vuotta ja Jeesus on mun elämässä ykkönen. :) Uskon myös ihmeisiin.

Minulla on taipumus ajatella liikaa, mitä muut ajattelevat minusta. Ja yleensäkin taipumus ajatella liikaa. Pyörittelen kaikennäköisiä asioita mielessäni turhankin paljon ja analysoin liiallisuuksiin saakka. Sen takia minä luultavasti stressaankin kaikesta aina niin helposti. :D Lapsuudestani on myös jäänyt päälle halu miellyttää kaikkia. Haen ympärilläolevien ihmisten hyväksyntää tekemisiini, tämän olen huomannut eritoten nyt opiskeluideni aikana niin harjoittelussa kuin työmaailmassakin. Tavallaan pelkään, mitä ihmiset ajattelevat tavastani tehdä asioita. Tämä on todella tympeää, mutta minkäs teet. Työelämässä tämä piirre kuitenkin hälvenee onneksi kokemuksen myötä, kun tiedän osaavani asiani. :)

Olen aina pitänyt keskustelemisesta ja varsinkin syvällisten asioiden puhumisesta ja pohtimisesta.

Varsinkin viime aikoina sisäinen sokerihiireni on taas nostanut päätään. Tälläkin hetkellä minun tekisi aivan suunnattomasti mieli jotain suklaista, vaikka toisaalta vatsani haluaisi sisäänsä kaikkea muuta kuin sitä suklaata, jos ylipäänsä mitään. Kaakaota tulee Jyväskylässä ollessa hieman vähemmän litkittyä, mutta lapsuudenkodissa vieraillessa sitä kyllä tulee litkittyä miltei päivittäin, ellei päivittäin. Aamupalan tai iltapalan kaveriksi sitä tykkään juoda. Olen myös vihdoin oppinut pitämään teestä! Aluksi siihen täytyi laittaa sekä sokeria että maitoa, jotta sen saisi edes kurkustaan alas, eikä se silloinkaan todellakaan ollut mikään makuelämys. Nykyään kaikkein mieluiten laitan teeheni ainoastaan hunajaa, mutta maitoa en enää juurikaan ollenkaan käytä, ainoastaan toisinaan jos en jaksa odottaa teen jäähtymistä. Vesihän tähän jäähdytystarkoitukseen loistavasti sopii myöskin, sehän nyt on ilmiselvää. Vielä en niin professional teenjuoja ole, että ihan ilman makeuttajaa siitä nauttisin. Ehkä sekin vielä joskus.

Oliko näissä mitään, mitä ette minusta jo tietäneet? :)

17.2.2013 - A day to remember

Sunnuntai oli yksi elämäni parhaista päivistä, ellei jopa paras!

Minä kävin kasteella. :) Paikalla oli minulle erittäin tärkeitä ihmisiä niin kotipaikkakunnalta, Jyväskylästä kuin aina Vaasastakin saakka. Tilaisuuden jälkeen minua yllätyksekseni lahjottiin ensimmäisessä kuvassa näkyvällä kukkakimpulla, kimpussa pilkistävällä ruusulla sekä Hannah Alexanderin romaanilla Ratkaiseva askel. Tilaisuuden jälkeen sain vielä viettää aikaa rakkaiden kanssa. :)

On sussa jotain hyvääkin!

Kyllähän minua sitten ihan vähän lahjottiinkin ystävänpäivänä. Parhaalta ystävältäni sain yllänäkyvän Kiroileva siili -lasin, jonka kyljessä lukee otsikossakin näkynyt lause: On sussa jotain hyvääkin! Hah, jotenkin tosi hauska. :D Ja noita karkkeja oli kyllä ihan lasi täynnä, mutta koska otin tämän kuvan vasta tänään, olivat loput ehtineet kadota jo parempiin suihin.

Viettelen tässä juuri ensimmäisen vapaapäiväni loppua, huomenna on onneksi luvassa vielä toinen samanmoinen. Eilen taas heräsin siihen todellisuuteen, että olen ollut viime aikoina melko stressaantunut. Miksi minä en vain osaa ottaa asioita rennosti ja antaa niiden mennä omalla painollaan? :D Varsinkin tämän huomasi eilisiltaisella pyykinpesureissulla, jolloin ei itku ja parku ollut kaukana. Lähdin nimittäin iltasella ikkunani alla olevalle kaupalle varta vasten rahannostoon ja pienten ostosten tekoon, jotta saisin tarvittavat hilut pyykinpesua varten. Laitoin koneen pyörimään ja palasin kämpille. Vajaan tunnin kuluttua menin hakemaan pyykkejäni vain huomatakseni, että kone oli ilmeisesti syönyt puolet rahoistani ja lopettanut pesuohjelman kesken. Päähän otti. Paljon.

Ei muuta kuin takaisin kämpille etsimään rahaa jota löytyi sitten ruhtinaalisen neljänkymmenen sentin verran. Tuo kone huolii siis ainoastaan euron kolikoita ja kahdenkymmenen sentin kolikoita. Niillä mentiin mitä oli ja palattiin takaisin kämppään. Yllätys yllätys neljäkymmentä senttiä ei riittänyt ohjelman loppuun saattamiseen. Tässä vaiheessa olin jo melko toivottomilla fiiliksillä. Takaisin yläkertaan miettimään, että mistäs sen yhden euron kolikon repisin. Olin jo hyvin lähellä lähteä takaisin kauppaan tai vaihtoehtoisesti mennä rimputtelemaan naapureiden ovikelloja kahden euron kolikkoni kanssa, mutta sitten soitin vielä kämppikselleni. Kynäpurkissa viisi senttiä, sillä ei hirveän pitkälle pötkitty. Mutta Luojan kiitos naulakossa roikkuvan takin taskusta paljastui juuri se minun tarvitsemani euron kolikko! Melkein oli tulla itku tässäkin vaiheessa. :D Ei muuta kun takaisin alakertaan ja kone viimeistä kertaa päälle. Mahtoi naapureilla mennä hermot, kun ramppasin alakerran ja kämpän väliä ties kuinka moneen kertaan tuon illan aikana.   

Vähän pisti jännittämään, että miten tuo loppuharjoittelu nyt tästä suttaantuu. Viikon ja rapiat kun jakaisi vielä puurtaa niin edessä olisi puolentoista viikon erittäin ansaittu hiihtoloma. Rukoilen erittäin hartaasti, että saan vielä tarvittavat voimat viimeiseen puristukseen, sillä en todellakaan halua jättää harjoittelua tässä vaiheessa enää kesken. Puoliväli on kuitenkin jo ohitettu ja työpäiviä olisi jäljellä enää seitsemän, minä jaksan kyllä! Vai jaksanko?

Ps. Huomenna tapahtuu jotain jännää, mitä olen jo vuosikaudet odottanut! :) Siitä lisää kenties huomenna.

Hyvää ystävänpäivää! ♥

Minä vietin sitä parhaan ystäväni kanssa ylläolevia namusia tuhoten ja Ice Age -elokuvaa katsellen. ♥

Mitä on olla onnellinen?

Olen pohdiskellut tätä aihetta ja elämääni yleensäkin melko paljon varsinkin viimeisen kahden kuukauden aikana. En tiedä kuinka hyvin sinne ruudun toiselle puolelle välittyi stressitasoni ja jatkuva kiireeni syksyn aikana, mutta se kaikki vei veronsa. Tein töitä koko kesän, opiskelin niska limassa syksyn ja työskentelin vielä joululomallakin. Sain huomata, että vaikka monet painavat vielä kolme kertaa enemmän duunia ilmekään värähtämättä, niin minusta ei tuollaiseen puurtamiseen vain yksinkertaisesti ole.

Ensimmäiset varomerkit sain syyslomalla. Lomalle en ottanut töitä, sillä minulla oli monta valmiiksisaatavaa koulutehtävää. Maanantaista keskiviikkoon tai torstaihin taisin niitä vääntää, hyvin tuloksin. Kun sitten lopultakin sain kunnolla hengähtää ja tarkoituksenani oli rentoutua, kroppani sanoi, että nyt mennään liian kovaa. Seuraavana yönä heräsin kolmen aikaan järkyttävän pahaan oloon ja olin varma, että olin saanut jonkun vatsapöpön. Sydän jyskytti rinnassa ja olin varma, että oksennan. Paha olo meni kuitenkin ohi, mutta sydämen pamppailu jäi. Tunnin makasin sängyssä miettien, että kuolenkohan kohta tai jotain vastaavaa. Näillä mietteillä tietenkin vain lietsoin kamalaa oloani, eikä se mennyt millään ohi. Tunnin päästä menin sitten alakertaan herättelemään porukoita ja ambulanssihan meillä kävi. Luojan kiitos kyse ei kuitenkaan ollut mistään vakavasta ja sain jäädä kotiin. Seuraavana päivänä kävin vielä tarkastuskäynnillä ja sydänfilmin uusintaotossa, mutta lääkärin tuomioksi sain vain erittäin terveen ja hyvin toimivan sydämen ja kehotuksen höllätä hieman.

Tuona päivänä palasin Jyväskylään ja muutaman päivän jälkeen oloni oli kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hyvin äkkiähän sitä sitten unohti olevansa stressaantunut, koska pääni kyllä kestää paineita pitkäänkin. Joululomaksi menin sitten typeränä ottamaan töitä ja välipäivinähän sitä sitten päädyttiin samaan lopputulokseen: uneton yö ja hieman liian tiheään sykkinyt sydän. Tällä kertaa en kuitenkaan tehnyt itselleni viimeistä voitelua vaan yritin vain hengitellä rauhallisesti ja keksiä itselleni muuta ajateltavaa. Viimeisille kolmelle päivälle sitten hommasin itselleni sijaisen ja palasin takaisin Jyväskylään. Kävin kovan kamppailun tammikuun ensimmäisinä päivinä siitä, että alottaisinko ensimmäisen harjoittelun vai siirtäisinkö sen toukokuulle. Viikko palautumiseen tuntui täysin riittämättömältä ja ahdistuin vain ajatuksestakin, että minun täytyisi aloittaa uurastus viikon kuluttua. Tulimme kuitenkin opettajani kanssa siihen tulokseen, että yrittäisin ja lopettaisin harjoittelun kesken, jos tilanne kävisi ylivoimaiseksi. Ja lopputuloksen olette jo saaneet lukeakin: minulla menee mahtavasti tällä hetkellä! Mitä siis on tapahtunut?

Luulen, että käännekohta oli tuon toisen oireilun yönä. Juttelin Facebookissa erään uskovaisen ystäväni kanssa ja pyysin häntä rukoilemaan puolestani. Juttelin hänen kanssaan pitkät tovit, mutta minut pysäytti hänen minulle osoittama Raamatunkohta. Matt.11:28. "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." Silloin tajusin, että minun ei tarvitse jaksaa tätä kaikkea yksin. Jumala on luvannut pitää minusta huolen ja hän ei anna kannettavakseni suurempaa taakkaa, kuin jaksan kantaa. Toinen minua lohduttanut Raamatunkohta löytyy myöskin Matteuksen evankeliumista. Matt.6:26-27, 34. "Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia, kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? -- Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." Olen erittäin ahkera stressaamaan kaikesta. Sitä lietsoaa vielä vatsani, joka stressaa myös päänikin puolesta. Kaikkein parhain olen stressaamaan asioista etukäteen. Nyt sain taas muistutuksen siitä, että minun ei tarvitse stressata! Vielä kun saisin tämän jäämään mieleeni pidemmäksikin aikaa.

Olisiko nyt aika päästä siihen aiheeseen? :D Tämä kaikki sai siis minut miettimään elämääni: Mikä on minun paikkani? Olenko minä onnellinen? Mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi tai onnettomaksi? 

Olen ainakin huomannut, että olen lähentynyt Jumalan kanssa hirveästi tajuttuani sen, että en jaksa yksin. Silloin kun itsellä on vielä voimavaroja, miettii helposti, että enhän minä tähän yhtälöön mitään Jumalaa tarvitse, koska pärjään ihan hyvin itsekin. Silloin vaarana on kyllä myös se, että lähtee itse sooloilemaan, kun Jumalalla olisi varalle paljon parempaakin. Kun joudut kohtaamaan sen todellisuuden, että yksin ei enää pärjää, jää tilaa Jumalalle. Silloin sitä lopettaa itse yrittämästä ja luovuttaa itsensä kokonaisuudessaan, eikä vain sitä osaa mikä jää ylitse. Siitä minä olen onnellinen.

Olen myös erittäin tyytyväinen elämääni Jyväskylässä. Olen tainnut elämääni täällä hehkuttaa aikaisemmin, mutta hehkutetaan vähän lisää. Pääsin kouluun juuri sinne minne halusin, edistyn opinnoissani ja olen pärjännyt koulussa hyvin, saan asua parhaan ystäväni kanssa ihanassa kämpässä erittäin hyvällä paikalla, olen löytänyt seurakuntayhteyden ja paikan palvella, minulla on maailman parhaat ystävät (en voi koskaan kylliksi hehkuttaa soluani ja jos eksytte lukemaan tätä, niin muistakaa että rakastan teidä kaikkia ihan mielettömästi! ♥) ja en voisi kuvitella tällä hetkellä asuvani missään muualla kuin täällä. Siitä minä olen onnellinen.

Minulle onni ei kuitenkaan ole pelkästään isoja asioita. Minulle onni on paljolti myös elämän pieniä asioita: kuulla lintujen laulua keväällä ensimmäisiä kertoja, maata sängyssä vapaapäivänä tietäen että ylös ei ole pakko nousta, juoda lämmin kuppi teetä silloin kun on vilu, auringonpaiste keväisenä talvipäivänä, ajoissa palautettu koulutehtävä, ystävän yllättäminen, vaikeus valita mitä syödä kun olen juuri käynyt ruokakaupassa ja niin edelleen. On hienoa odottaa elämältä suuria ja olla onnellinen niistä isoista asioita. Mutta kuinka paljon enemmän iloa ja onnellisuutta elämässämme on, jos osaamme nauttia myös pienistä asioista? Joskus elämä potkii päähän, mutta sen sijaan että keskitymme kurjuuteemme, voisimme keskittyä etsimään niistäkin päivistä ne parhaat puolet. Näistäkin asioista minä olen onnellinen.

Minä olen valinnut olla onnellinen. Minä olen valinnut nähdä asioiden parhaat puolet. Minä luotan siihen, että vaikka en itse ymmärrä kaikkien asioiden tarkoitusta, niin Jumala ymmärtää. Faith is not believing that God can, it is knowing that He will. Hänellä on tarkoitus elämälleni ja hänellä on tarkoitus kaikille elämässäni tapahtuville asioille. Me emme välttämättä koskaan ymmärrä kaikkien asioiden tarkoitusta, tai jossain tapauksessa saatamme ymmärtää tarkoituksen vasta myöhemmin. Mutta minä olen valinnut luottaa Jumalaan ja olla onnellinen siitä, että hän on luvannut pitää minusta huolen.

Olkaa onnellisia! Keskittykää elämässänne niihin asioihin, jotka tekevät onnellisiksi. Tämän postauksen (ja tarkoitukseni muutenkaan) ei ole käännyttää ketään, jotka eivät jaa samaa elämänkatsomusta kanssani. Tämä on kirjoitus siitä, mitä onnellisuus on minun elämässäni. Sinun onnellisuutesi saattaa sisältää aivan täysin erilaisia asioita ja se on ihan okei. Kunhan vain olet onnellinen. :) Saattaa myös olla, että kukaan ei saa tästä postauksesta mitään irti, niin kovaa tajunnanvirtaa tämä oli. Olen kuitenkin mielessäni pyöritellyt näitä asioita pitkään ja oli itselleni terapeuttista selvitellä ajatuksiani ja kirjoittaa niitä ylös. Haluaisin kuitenkin kysyä teiltä vielä, että:

Mikä tekee teidän onnelliseksi? / What makes you happy?

:)

Päiväni kameran läpi tarkasteltuna

Herätyyyyys! Olen melkoisen yllättynyt siitä, että sain nukuttua näinkin pitkään. Kuten ehkä olen aikaisemmin maininnut, ovat harjoittelut kääntäneet unirytmini niin, että aamuisin olen heräillyt viimeistään joskus puoli yhdeksän aikoihin. Tänäänkin havahduin vasta oikeastaan ystäväni lähettämään viestiin, joten hyvin siis tuli nukuttua!

Wake uuuuup! I was quite surprised that I slept so late today. As I maybe already have told you, my practical trainings have turned my sleeping pattern so, that I've woken up 8:30am at the latest every morning. And actually today I opened my eyes, because my friend sent me a message, so I slept well!

Ostin tuossa tammikuun alkupuolella kuvassa näkyvän Joyce Meyerin kirjoittaman kirjan Uusi päivä, uusi sinä. Kirja sisältää vuoden jokaiselle päivälle oman Raamatun kohtansa ja siitä sitten pohdiskelevaa tekstiä jonkinlaisen pätkän. Olen kyllä pitänyt tästä kirjasta todella paljon ja joka päivä tuo oma kohtansa on tullut luettua. :) Tänään puhuttiin kohdasta Matt. 6:26, jos jotakin kiinnostaa.

In  the early January I bought myself this Joyce Meyer's book name New Day, New You. The book has a Bible verse for every day and a short discussion based on that verse. I've liked this book a lot and so far I've remembered to read the part every day. :) Today's verse was Matt. 6:26, if you are interested.

Aamu lähti käyntiin kulhollisella puuroa (höysteenä oli niin Linum-jauhetta, mustikkaa, raejuustoa kuin mehukeittoakin), joka upposi niin nopeasti parempiin suihin, että kuvattavaksi jäi ainoastaan tyhjä kulho. :D Siinä ohella minkä nyt puuron kitaan lappamiselta ehti, oli hyvä lueskella hieman blogeja (luin kyllä ihan muita blogeja kuin kuvassa näkyvää omaani ;)) ja poukkoilla netin ihmeellisessä maailmassa.

I started my morning with a bowl of porridge with blueberries, cottage cheese and  soup, which I ate so quickly that only thing I could take a picture of was an empty bowl. :D At the same time I red blogs as much as I could, because I was focusing to my porridge so hardly.

Yhtenä uudenvuoden lupauksena minulla oli kirjoitella jälleen tämän blogin lisäksi myös ihan tuota tavallista paperista päiväkirjaa. Säännöllisen epäsäännöllisesti sitä aina kausittain kirjoittelen ja nyt otin jälleen härkää sarvista ja aloitin kirjoittamisen uudelleen. Melkein päivittäin sinne on tullut nyt raapusteltua. Ajatuksena olisi, että jos sinne vaihtoon saakka kirjoittelisi ja saisi kunnon draivin taas päälle niin muistaisi sitten vaihdonkin ajalta kirjoittaa. Ne muistot minä haluaisin tarkasti myös noiden kansien väliin. :) Tai ehkä sen seuraavan päiväkirjan, koska tässä ei enää hirveän montaa kymmentä sivua ole tyhjänä. Seuraajana on muuten Luisa se sinun Amerikasta tuomasi Blessing's Journal. Olen niin odottanut, että pääsen siihen kirjoittamaan!

Sitten oli aika käydä hieman täydentämässä jääkaappia. Kukkarollehan se tekee todella kipeää käydä tuossa lähikaupassa, sillä ruokakassillisen hinnaksi tuossa tälläkin kertaa tuli neljäkymmentä euroa ja rapiat, kun saman kassin voi hakea keskustasta alle kolmellakymmenellä eurolla.. Aina ei mene nallekarkit tasan. Tänään en kuitenkaan jaksanut lähteä merta edemmäksi kalaan, vaan tyydyin sitten siihen ylihinnoiteltuun sapuskaan. Ja mukaanhan lähti tietenkin myös laskiaispullapari, tänä vuonna en niitä itse jaksanut rueta askartelemaan. Tai lähinnä se idea oli se, ettei niitä tulisi sitten ihan kymmentä syötyä.

One of my new year's resolutions was to beyond this blog also write my personal diary. I've written it more and less regularly after I turned eight and now again I decided that it is time to write things down in order to remember them later on. And almost everyday I've now been writing for week or so. I just want make this a habit before I go to exchange, because that is going to be something I want to remember the rest of my life so I would like to write regularly during that period. :) 

After updating my thoughts to journal, it was time to buy some food to my fridge. I've noticed that it is really fatal to my bank account to go to this local grocery store, which is under my window. If I buy a one plastic bag of stuff, it usually costs about 40 euros. Whereas I buy the same amount of stuff from the store, which is in the center, it is about 25 euros. But today I was just too lazy to go to center, so I paid for this overpriced food. And of course I bought Shrovetide buns, because this year I didn't want to make them by myself. And one reason was that if I only bought two, I couldn't eat ten as I could if I had made them myself. :D

Lindan ja Lauran suosittelujen jälkeen latasin itsellenikin puhelimeeni tuon "kuuluisan" Wordamentin. Itse asiassa tämä on kerran aikaisemmin puhelimessani ollutkin, mutta en juurikaan silloin syttynyt pelille. En kyllä ehkä ihan vieläkään ole syttynyt, sillä olen tässä melko huono ja siksi peliin tahtoo mennä hermot. :D Turhauttavaa, kun tuntuu ettei ainoatakaan sanaa löydä. Ja minun mielestäni nimet pitäisi laskea sanoiksi! Ai niin! Ja en enää muista mikä sana oli kyseessä, mutta ihan selvää suomenkielistä sanaa eivät huolineet. Pah.

Two of my friends have recommended me this Wordament game. I remember already having this game in my phone for some while but I deleted it because I wasn't so good at it and I got annoyed. :D I'm still not so thrilled about it but maybe when I learn to find the words, I'll enjoy it. One things I don't like about the game is, that it's not taking people's names into account. And once I also found a real Finnish word, but the game didn't accept it...

Koska eilen temppelillä meni jo muutenkin myöhään, niin en millään jaksanut raahautua sunnuntai-kokoukseen. Onneksi tekniikka on nykyään niin edistynyttä, että tuota kokousta saattoi seurata myös netistä. Ja niinhän minä sitten tein. Itseasiassa tuolla kokouksessa esiintyi kuoro, jossa itsekin laulan. En kuitenkaan osallistunut esiintymiseen, koska harjoittelun takia olen joutunut jättämään välistä melko monet harjoitukset ja uusiakin lauluja oli mukana. Lippurivistö lavan reunalla tönöttää sen takia, että tämä kokous oli osa viikonlopun läpi kestänyttä lähetysteemaista viikonloppua. 

Because we were yesterday so late at the church, I was too lazy to go there today for the Sunday service. Luckily the technology is so developed nowadays that I was able to follow the service at home by using my laptop. Of course this is not going to be a habit. ;) Actually the choir I'm currently singing in was performing in this service. Unfortunately I've been unable to join the practices lately, because of the practical trainings and they were singing some new songs. There is flags in the edge of the stage, because this service was part of a weekend, which theme was missionary work.

Puolenpäivän jälkeen tuli väsy ja niinpä heitin pitkäkseni ja jatkoin Barack & Michelle -kirjan lukemista. Täytyy sanoa kyllä, että muutamaan kertaan olen jo miettinyt kirjan kesken jättämistä, sillä "juonenkäänteet" ovat niin nopeita ja eri henkilöitä kirjassa esiintyy niin järkyttävät määrät, että en millään tahdo pysyä mukana. Varsinkin kun lueskelen usein juuri ennen nukkumaanmenoa, kun ajatustoiminta ei muutenkaan ole enää erityisen vilkasta. Minua kuitenkin kiinnostaa kuinka tuo tarina päättyy, joten yritän nyt selvitä näiden monimutkaisten juonenkäänteiden ylitse. :D

After noon I got so tired that I thought it was time for a afternoon nap. I laid down and continued the reading of a book about Barack and Michelle Obama. I have to say that so far I'm not so convinced about the book, because there are so many people and things are happening so fast that I hardly can keep on track of everything. And because I'm usually reading before falling to sleep, so my mind is not so sharp anymore. :D But somehow I'm still interested how the story of them ends, so I try to finish the book.

Ja eihän päivä mitään olisi ilman Gilmoren tyttöjä. Vihdoinkin olen katselmuksissa päässyt niin pitkälle, että näitä meneillään olevia jaksoja en ole nähnyt koskaan aikaisemmin. 

And what kind of would be a day without Gilmore Girls? Finally I've watched it so far that these episodes I haven't seen at all. 

Illansuussa tehtiin vielä kävelylenkki Elisan kanssa. Sen jälkeen ahdoin kitaani yllänäkyvät namuset. Nyt olen sitten rustaillut tätä postausta ja katsellut hieman lisää Gilmoreja. Loppuillan ohjelmaan kuuluu tiskivuoren tuhoaminen, kynsilakkojen poishinkkaaminen ja eväiden tekeminen huomista työpäivää varten. Onneksi vuoroni alkaa huomenna vasta kahdeksalta, eikä minun tarvitse mennä seitsemäksi töihin. :) Mites teidän päivä on mennyt?

In the early evening we went for a walk with Elisa. After that I ate everything that is on that plate above and I'm quite full now. :D Now I've been writing this post and watched a bit more of Gilmore Girls. Soon I have to do some dishes, remove nail polish and make some lunch to take to work tomorrow. Luckily my shift starts at 8am and I don't have to wake up sooo freaking early. How has your day been?

Go Global

Tänään Jyväskylän helluntaiseurakunnalla järjestetään Go Global niminen lähetystapahtuma. Itsekin olen sinne suuntaamassa ja pitkän harjoittelujakson jälkeen halusin viimeinkin hieman panostaa ulkonäkööni ja lakata jopa kynnet, sen kun olen tehnyt viimeksi joskus joulukuun alkupuolella kenties. 

Today is the day when there is missionary event at Jyväskylä's pentecostal church. I'm going there also and after long period in practical training I wanted to put some nail polish and put some effort to how I look today. :D It is hard when you can't use any nail polish at work!

Kynsilakoiksi tällä kertaa valikoituivat Lumenen gloss & care lakka sävyssä 16 Blooming. Tosi upen värinen lakka muuten, täytyy sanoa. Päälle sitten Mavalan glitter-lakkaa sävyssä 229 Sparkling Silver. Tuota glitter-lakkaa laitoin kynsille kaksi kerrosta: ensimmäinen kerros peitti noin 3/4 kynnestä ja kun tämä kerros on kuivanut, päälle toinen kerro peittämään kynnen kärjestä noin 1/4.

So I decided to use Lumene's gloss & care polish in shade 16 Blooming. The colour is really nice and I like it a lot. On top of it I applied Mavala's glitter- polish in shade 229 Sparkling Silver. I applied two layers of the glitter-polish: first layer coveres about 3/4 of my nail and after this layer had dried I applied another layer, which covers about 1/4 of the tip of my nail. 

Ja lopputuloshan näytti sitten seuraavanlaiselta. Tykään kyllä näistä tosi paljon! Aluksi ajattelin jättää tuon glitter-lakan pois, koska huomenna joudun töiden takia kuitenkin ne poistamaan ja tuo glitter-lakka ei oikein hirveän hyvin kynsistä tahdo pois lähteä. Tässä kuvassa muuten myös todiste siitä, että hieman yli vuoden takainen uudenvuodenlupaus kynsien pureskelun lopettamisesta on pitänyt. :) Talvi on kyllä tehnyt myös hieman tuhojaan kynsilleni, sillä kuiva ilma on saanut ne halkeilemaan ja lohkeilemaan. Noh onneksi kevät on kohta ovella, niin kynnetkin jälleen vahvistuvat.

And this is the result. I have to say that I like these really much! At first I was planning not to use the glitter-polish, because I have to remove these tomorrow, because I have shift agen on Monday and that glitter-polish is so difficult to remove. But it is problem, which I'll concider tomorrow. :D And in this picture you can see that I kept my new year's resolution, which I made for the year 2012. I haven't bit my nails almost at all since I made that promise and I'm really happy for it! 

Tällaisella arsenaalilla lähdettiin sitten naamalle tekemään niitä taikoja.

And with these products I did some magic for my face.

Hiuksetkin halusin kerrankin laittaa jotenkin. Tarkoituksena oli ihan pelkillä kiharoilla mennä ja suihkun jälkeen laitoinkin yön ajaksi viritelmät kiharoiden saavuttamiseksi, mutta ei niistä ihan sellaisia tullut kuin olisin toivonut. Niinpä lähdin sitten tekemään lettiä oikean korvan päältä ja kiinnitin hiukset kumileksulla toisen korvan alle. Yhdellä hiussuikaleella peitin sitten tuon kumilenksun ja lisäsin päälle vähän lakkaa. Helppoa kuin heinänteko.

Once I also wanted to do something special for my hair. I was planning to just do the culrs and go with them, but thet didn't look exactly as I planned so I made this hairdo. 

Ja tässä edestä. Eipä tuo meikki mitenkään hirvittävän kummoinen ole, eikä se oikein tässä kuvassa kunnolla näykään. :)

Same from the front side. And that make-up is nothing special and it is not even so visible in this picture. :D

Viimeisenä sitten se vaatetus. Asuahan lähdin tuon uuden jakun ympärille rakentamaan ja tällaista sain aikaan. Omaa silmääni miellyttää kyllä erityisen paljon. :) Tässä vaatetuksessa sitten lähdetään temppelille jonkin tovin kuluttua. Vielä minulla on hieman kesken eilen filmarista vuokraamani viimeinen Potter-elokuva ja sen aion katsoa loppuun, jotta voin palauttaa elokuvat ennen kirkolle menoa. Siellä sitten vierähtääkin mukavasti koko loppuilta. :)

Jotenkin vähän hassua keskittyä yhden postauksen ajan kertomaan meikeistäni ja kynsilakoistani, kun en ollenkaan koe blogiani miksikään muotiblogiksi. :D Tämä olkoon nyt ainutkertainen poikkeus.

The last part: outfit. I bought that jacket day before yesterday and I wanted to wear it so I made the outfit around that jacket. And again I have to say that I like the result very much. :) So this is how I'll look today at the church. I feel it quite funny to do this kind of post with only about make-up and nail polish, because I don't concider this blog at all to be a fashion blog or anything. :D Well, maybe this is once in a lifetime thing. ;)

Btw. I'm going to add a new categorie to the sidebar. It is going to be english and under that all you foreign-readers can find all the posts I have translated. :) So it makes it easier for you to find posts you can read from the start until the very end. :)