20. joulukuuta 2010

A Walk to Remember (2002)


Selailin vanhasta blogistani elokuvapostauksia ja ainakaan minun silmiini ei osunut postausta, jossa olisin kertonut tästä Mandy Mooren ja Shane Westin tähdittämästä romanttisesta elokuvasta nimeltä A Walk to Remember (suom. Muistojen polku). Elokuva perustuu Nicholas Sparksin samannimiseen kirjalliseen teokseen ja sen on ohjannut Adam Shankman.

Elokuva kertoo suositusta Landon Carterista, jonka elämän polku kietoutuu yhteen uskovaisen, pilkan kohteeksi joutuneen papin tyttären, Jamie Sullivanin, kanssa. Elokuva vaikuttaa aluksi siltä normaalilta kliseiseltä romanttiselta pätkältä, joita olemme tottuneet tuijottamaan. Teos paljastuu kuitenkin uskomattoman koskettavaksi dramaattiseksi rakkaustarinaksi. Joku saattaisi sanoa juonta edelleenkin ennalta arvattaksi, mutta minä järkytyin ainakin totaalisesti kun elokuvan suunta muuttuu radikaalisti. Sitä kohtaa saattaa sanoa totaaliseksi juonenkäänteeksi. 

Roolisuoritukset ovat mahtavia. Landonin muutos kovasta koulupojasta herkäksi ja rakastavaksi mieheksi on toimiva ja erittäin koskettava. Shane West osaa asiansa ja hän tekee elokuvassa roolisuorituksen, jota ei voi ehkä koskaan unohtaa. Hän löytää itsestään puolia, joita ei varmasti koskaan tiennyt olevankaan ja alun kovan kivikuoren alla sykkii välittävä sydän. Mandy Mooren roolisuoritus on vähintäänkin yhtä hyvä kuin hänen vastanäyttelijänsäkin. Moore on löytänyt hahmonsa sisimmän ja häneltä löytyy taitoa esittää herkkää uskovaista ylinäyttelemättä kuitenkaan missään vaiheessa. Myös näiden kahden näyttelijän välinen uskomaton kemia on käsinkosketeltavissa. 

Jos minä kirjoittaisin listan elokuvista, jotka ihmisen ehdottomasti täytyisi nähdä ennen kuolemaansa, ei olisi epäilystäkään, etteikö tämä elokuva olisi sillä listalla. Hymyilin ja itkin. Itkin ilosta ja surusta. Elokuva kertoi tarinan, joka saattaisi olla todellista jokaisen meidän elämässä. Se oli uskomattoman aito ja todellinen kuvaus, ehkä parasta romantiikkaa mitä elokuvahistoriassa on koskaan nähty. Ainakaan minä en ole vielä nähnyt pätkää, joka kilpailisi edes vähänkään samassa sarjassa. Jos muut näkemäni romanttiset elokuvat ovat olleet loistavia, niin tämä on sellainen, että sen kuvailemiseen ei yksinkertaisesti ole sanoja. ♥



Mandy Mooren koskettava kappale Only Hope kuultiin myös elokuvassa. 

*****

2 kommenttia:

  1. Hauskaa että kun aattelin vaan kattoa jotain sun vanhoja postauksia nii tuli heti tämä ja samalla mulla soi spotify:ssa tuo Only Hope! Se on aivan ihana <3 Ja elokuva on kans yks mun lemppareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se laulu on kyllä aivan ihana! Ja tää on kans yks mun lemppareista tää elokuva. :)

      Poista