Oikeastaan tänään ei ollut huono päivä, mutta eilen oli huono päivä. Todella huono päivä. Minulla oli eilen kaksi uusintatenttiä ja tämä oli viimeinen mahdollisuus tenttien läpipääsemiseen ennen sitä, kun joudun uusimaan tuon kurssin osan uudelleen. Meillä on siis mahdollisuus uusia hylätty tentti kaksi kertaa uudelleen, mutta en ehtinyt siihen ensimmäiseen uusintakertaan, koska olin töissä. Tarkoituksenani oli opiskella koulun kaksi ensimmäistä viikkoa ahkerasti, jotta pääsisin tenteistä varmasti läpi. Suunnitelmat kuitenkin kaatuivat siihen, että koulupäiväni ovat kaksi kertaa viikossa yhdeksän tunnin tai yhdeksän ja puolen tunnin mittaisia ja sen lisäksi päiväni sisälsivät kaikenlaista ilta-aktiviteettia, muun muassa tutorointia. Suurimmaksi osaksi olin menossa aamusta iltaan, enkä enää jaksanut lukea kotiin päästyäni. Tämän on saattanut huomata myös blogin puolella.
No, eipä voi siis sanoa, että olisin mennyt kunnolla valmistautuneena tenttiin. Ensimmäisenä tenttinäni tein anatomian ja fysiologian tentin, joka sisälsi siis noin nelisenkymmentä monivalintakysymystä ja yhden avoimen kysymyksen, joka koski maksan toimintaa. Monivalinnoista olin varma ehkä noin viidestä vastauksesta ja muita heittelin sitten lähinnä arvalla. Ja vaikka maksan toimintaa oli kysytty myös alkuperäisessäkin tentissä, en luultavasti osannut vastata siihen yhtään kattavammin, kuin silloinkaan. Sen jälkeen kun olin jotenkuten saanut tämän ensimmäisen tentin tehtyä, aloin puurtamaan farmakologian tentin kanssa. Siitä ei kuitenkaan jotenkin tullut yhtään mitään ja olin jotenkin hirveän ahdistunut. Kaiketi se kaikki stressi, mitä noista tuhopitkistä päivistä oli kerääntynyt, purkautui nyt sitten tuolla tentissä. Loppujen lopuksi vastasin yhteen tehtävään sen mitä osasin ja yhteen vähän sitä sun tätä ja loput tehtävät jätin kokonaan tekemättä, vaikka olisin niihin ehkä osannut jotain vastata, sillä halusin vain pois sieltä.
Uusintatentin jälkeen lähdin sitten ystäväni kanssa käymään keskustassa elisashopitissa, sillä minulla oli hieman ongelmia koskien uutta puhelintani (kirjoitan siitä erillisen postauksen myöhemmin). Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan niinkuin suunnittelin ja lopulta istuin aivan itku kurkussa odottamassa siellä, että saisin selville miksi puhelimeni ei suostu yhdistämään nettiin (lopulta kyse oli tuolla kertaa vain siitä, että minun piti käynnistää puhelin uudelleen). Tuo ei siis ollut se ainut ongelma, vaan alunperin tulin keskustelemaan liittymästäni. On kauhea tunne, kun tuntuu siltä, että purskahtaa itkuun millä hetkellä hyvänsä ja haluaisin vain juosta pois. Minun oli tarkoitus mennä ystäväni kanssa tapaamaan muutamaa luokkalaista, mutta tulin siihen tulokseen, että minun olisi parempi lähteä kotiin.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun pääsin kotiin, niin itkuhan sitä tuli. Nuo edellämainitut jutut voivat vaikuttaa todella pieniltä, mutta jotenkin se kaikki stressi vain kulminoitui noihin tilanteisiin ja tämä oli lopputulos. Itkin varmaan ainakin tunnin putkeen ja juttelin samalla ystävieni kanssa facebookissa. Jossain vaiheessa olin saanut jo hieman koottua itseäni, kunnes kävin parhaan ystäväni kanssa allaolevan keskustelun.
Voitte varmaan kuvitella, että siinä vallitsevassa mielentilassa purkskahdin vain uudelleen itkuun luettuani tuon ensimmäisen viestin. :D Tämän ja yhden toisen keskustelun ansioista kiitin taas jälleen kerran Jumalaa siitä, että minulla on oikeasti niin mahtavia ystäviä. En varmastikaan ole ainut, joka tuntisi olevansa ihan hukassa ilman ympärillä olevia rakkaita ihmisiä. Kun sitten olin aikani saanut itkettyä vielä sitä, että kuinka minulla on ihania ystäviä, sain tuon vollotuksen lopulta loppumaan. Ja kyllähän se parkuminen auttoikin, myöhemmin olin taas suhteellisen hyvilä mielin ja tein joitain koulutehtäviä pois alta. Tänään tuota eilistä purkausta oli aamulla muistuttamassa valtavan turvonneet silmät. Onneksi turvotus laski kuitenkin melko pian.
Tänään sitten käytiinkin kannustamassa tämän yllämainitun ystävän pesäpallojoukkue tämän vuoden naisten suomenmestareiksi hänen äitinsä (ja monen monen muun kannattajan) kanssa! Oli kyllä ihan mielettömän jännitävä peli ja kitarisat levällään huudettiin vierekkäin ystäväni äidin kanssa. :D Meidän äänemme oli kuulema kuulunut kotipesälle saakka. x) Yksi pesäpallohullu täällä ilmoittautuu. Onneksi huonojen päivien jälkeen tuppaa paistamaan aurinko ja sitähän se tänään tekikin. :) Tästä on hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti