22. elokuuta 2012

It is good to be back!

Minulla oli siis tosiaan kolmen kuukauden mittainen treenitauko, sillä en halunnut mennä kotipaikkakunnallani salille. Syynä se, että siellä treenaa lähinnä niitä valtavan kokoisia kaappeja, enkä olisi kehdannut mennä treenaamaan kolmen kilon käsipainoilla heidän väliinsä. :D Eipä sillä, että juuri olisin muutenkaan ehtinyt, kun olin töissä kaiken aikaa. Kesän ajan treenailuni koostui siis pelkästään työmatkoista pyörällä (noin 5,5 kilometriä suuntaansa) ja silloin tällöin lenkkeilystä hyvän ystäväni kanssa. Niin ja voihan työnikin ainakin hyötyliikunnaksi laskea, sillä tulihan sitä jalkojensa päällä oltua ja askeleita otettua yhden päivän tarpeiksi.

Tumblr_m8ifex5t0b1qc0ntwo1_1280_large

Eilen tuo kolmen kuukauden salitaukoni kuitenkin loppui Kuntoportilla aamuyhdeksältä puolen tunnin spinning-tuntiin ja samanmoiseen rutistukseen corea. Minulla on vieläkin pieni pelko puserossa, että motivaationi katoaa kuin pieru saharaan, kun tajuan, että en ehkä jaksakaan painaa ihan samoilla tehoilla, kuin ennen taukoani. Tottahan toki se on ihan luonnollista, enkä minä varmastikaan ole kaikkia lihaksiani kesän aikana kadottanut.

Tumblr_m8g6dg8xqk1qzmh66o1_500_large

Vakuutin itselleni, että on ihan okei aloittaa rennosti, eikä minun tarvitse revitellä ensimmäisellä kerralla. Olin kuitenkin niin suunnattoman iloinen paluustani salille, että eihän siitä löysäilystä ja rennosta otteesta mitään tullut. No mitäpäs väliä tuolla on, kun fiilis oli niin uskomattoman hyvä. Nauroin sisäisesti koko spinningin ajan ja välillä taisi hymy eksyä jopa huulille asti sen kaiken hienpyyhinnän välillä, sillä olin niin iloinen päästessäni takaisin. Ohjaajakin oli valtavan hyvä ja sai minut yrittämään kaikkeni. Coren aikana sisäinen hymy vaihtui irvistelyyn, sillä vatsa- ja selkälihakset saivat todellakin kovaa kyytiä. Mutta pieni masokistinen minäni pitää siitä tunteesta, kun lihakset ovat seuraavana päivänä treenin jälkeen kipeät. Nimimerkillä en edes voi yskiä tai aivastaa ilman, että vatsalihakseni tuntuvat repeävän. :D Miten hyvältä tuntuikaan palata takaisin! ♥

Jouduin kuitenkin jo tänä päivänä pitämään lepopäivän, sillä minulla oli heti aikaisin aamupäivästä rentouttava kokovartalohieronta. Olin päättänyt varata itselleni ajan johonkin rentouttavaan hoitoon, mutta kasvohoito jäi sitten pois suunnitelmista tämän allergisen reaktion takia ja tuo hieronta vaikutti otolliselta vaihtoehdolta. En ollut aikaisemmin ollut kokovartalohieronnassa ja voin kyllä sanoa, etten ollut sitä myöskään viimeistä kertaa. 75 minuuttia hujahti kuin siivillä, enkä tahtonut päästä enää hierontapöydältä ylös toimituksen jälkeen, kun olin niin rentoutunut. :D Jos joitain muuten kiinnostaa, niin kävin Mäki-Matissa (vai onkohän tämä Mäki-Mattia, hyvä kun en edes tiedä missä asun..) sijaitsevassa Lumicissa. :) Huomenna olisi kuitenkin yrityksenä palata takaisin salille, vielä ei malta olla kauempaa pois. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti