4. huhtikuuta 2011

Aamulenkki

Kerroin teille tuossa taannoin hyvästä päivärytmistäni, joka alkoi joka aamu herätyksellä yhdeksältä. Kirjoitusten jälkeen tuo unirytmi on ottanut taas luontaisia aikoja hieman takaisin ja olen herännyt joskus kymmennen ja yhdentoista välillä. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että aamu on päivän tehokkainta aikaa ja oloni on paljon parempi kun herään aikaisin ja menen myös aikaisin nukkumaan. 


Päätin siis jälleen, että alan heräämään yhdeksältä. Eilinen kuitenkin venähti jonkin verran aamuyön puolelle, joten mieli ei ollut kaikkein virkein, kun kello alkoi huutamaan yhdeksältä. Löin ensin herätyksen pois päältä ja ajattelin jatkaa unia, mutta omatuntoni soimasi minua, eikä sallinut minulle enää kunnon unia. Siispä nousin ylös hieman ennen puolta kymmentä ja lähdin ensimmäiseksi hammaspyykin jälkeen lenkille.


Puolen tunnin tehokkaan juoksu-/kävelylenkin jälkeen en tuntenut oloani edelleenkään mitenkään erityisen virkeäksi, mutta menin kuitenkin suihkuun ja söin aamupalan. Sain myös aikaiseksi hoidettua melko paljon asioita, sillä soitin pankkiin uudesta kortistani ja lähdin naapurini kanssa käymään kylällä ja hain samalla tuon kortin. Takaisin tullessani perehdyin eBayn ihmeelliseen maailmaan viimeinkin ja tilasin itselleni ylioppilasmekon. Yllätyin niin paljon eBayn kätevyydestä, että uskon minun asioivan siellä tulevaisuudessakin. Kuvaa mekosta sitten myöhemmin. ;)


Täällä on satanut vettä koko eilisen päivän ja lumet alkavat vihdoin näyttää sulamisen merkkejä. Hieman tämä märkä ilma masentaa, mutta toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että kevät on tulossa! :) ♥ En siis valita. Ja on tämä nyt kymmenen kertaa parempi, kun ne talven pimeimmät päivät, jolloin ei viitsisi edes nousta sängystä. 

Hmm.. Muistaakseni minulla oli vielä jotain muutakin kerrottavaa, mutta ajatukset nyt harhailevat vallan. Jospa sitä petaisi tuon houkuttelevan näköisen sängyn ja uppoutuisi Galenoksen pariin taas edes pieneksi hetkeksi. Olisiko kenelläkään lainata minulle hieman lukumotivaatiota?

2 kommenttia:

  1. Täältä tulee lukumotivaatio, PRUIT! (Semmosella kermavaahtopursottimella lentäis varmaan sinneki asti) Ainaki jos ei galenoksen lukeminen auta sua vielä lääkikseen niin se auttaa ihan sikana sh-opinnoissa, tänään taas huomasin anatomian tunnilla!

    VastaaPoista
  2. En tiedä vaan saanko luettua sitä niin halkipuhki, että muistaisin niitä asioita sitten enää. :D Sen näemme sitten. :)

    VastaaPoista