21. elokuuta 2013

Tuorepuuro

Nyt vuorossa olisi sitä tuorepuuron reseptiä, mitä tuossa viime postauksessa lupailin. Tuorepuurohan ei ole todellakaan millään tavalla ulkonäöllä pilattu ja meinasin jättää kuvan kokonaan pois tästä postauksesta. Älkää kuitenkaan antako ulkonäön hämätä ja uskokaa minua kun sanon tämän maistuvan aivan taivaalliselta. Tosin makunystyröitäkin on monenlaisia, mutta suosittelen ainakin kokeilemaan! :) Määrät ovat vain suuntaa antavia ja ainesosia voikin sekaan heitellä vähän omien mieltymysten mukaan, mutta omasta ensimmäisestä tuorepuurosta löytyi suurinpiirtein seuraavaa:


1 prk maitorahkaa
1 dl kaurahiutaleita
ananasta
1 banaani muussattuna

Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan taisikin olla. :D Itse tein puuroannoksen illalla ja jätin sen yön yli tekeytymään jääkaappiin nauttiakseni sen aamulla. Tuorepuuron voi kuitenkin myös tehdä samana päivänä kunhan sen antaa tekeytyä ja kaurahiutaleiden turvota noin puolisen tuntia. Itse söin tuosta määrästä kaksi kertaa ja toisella kerralla taisin päälle ripotella ainoastaan kanelia ja toisella kerralla heitin päälle sekä vadelmia että mustikoita. Ja lopputuloshan on siis todellakin paremman makuinen kuin näköinen! Tätä ei voi kylliksi hehkuttaa. Juuri itse kamppailen, että syönkö huomenaamuna tätä vai ihan keitettyä puuroa kun pidän molemmista kuin hullu siitä kuuluisasta puurostaan. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti