London - Day 2

Näkymää huoneeni ikkunasta. Tämä kuva ei tosin ole tiistai-aamulta. 

Stalkkeri-luonteena puuhaani toisinaan oli vastapäisen talon asukkaiden puuhien seuraaminen. :D

Jos sää maanantaina oli ollut aurinkoinen ja lämmin - siis varsin epätyypillinen lontoolainen sää - niin tiistaina pääsin jo nauttimaan siitä autenttisesta lontoolaisesta ilmanalasta. Vilkaisu ikkunasta ulos aamulla kertoi siis katukivetykselle ripottelevasta sateesta sysiharmaalta taivaalta. Heräilin tuohon sateiseen aamuun jo seitsemältä. Ennen kahdeksalta alkavaa aamupalaa minulla olikin siis hyvin aikaa laittaa itseni jonkinlaiseen kuosiin, järjestää huone ja lukea Raamattua. Aamupalalla oli tarjolla paahdettua leipää voilla tai marmelaadilla, teetä, kahvia, mehua ja vettä. Äärimmäisen yksinkertainen aamupala siis, mutta kyllä sillä aamunsa aloitti. :) Aamiaisen jälkeen menin vielä hetkeksi katsomaan brittiläistä aamu-tv:tä ennen liikenteeseen lähtöä.

Joskus ennen yhdeksää lähdin sitten metroasemalle ja hyppäsin metroon suuntanani Oxford Street. Viikon aikana aamumetroista ei tullut lemppareitani, sillä ne ovat niin tupaten täynnä, että hieman ahtaanpaikankammoisena jouduin välillä puhumaan mielessäni itselleni: "Tämä on vain metro, minä en kuole tänne". :D Yleensä päätin mielessäni selvitä aina seuraavalle metroasemalle ja kun päästiin sinne saakka, niin päätin vielä selvitä seuraavalle. Kyllä tuohon ahtauteenkin viikon mittaan tottui, mutta ensimmäisenä aamuna se oli vähän ahdistavaa. :D Joka kerta selvisin kuitenkin perille ehjin nahoin. ;)

Oxford Streetille päästyäni aloitin jonkinlaisen päämäärättömän haahuilun, jonka aikana päädyin ostamaan perheelle ja ystäville Lontoo-aiheisia postikortteja ja -merkkejä, sekä hommasin vihdoin brittiläisen Prepaid-liittymän. Sen lisäksi, että pystyin nyt huoletta olemaan yhteyksissä väkeen kotimaassa ilman pelkoa mojovista puhelinlaskuista, pystyin myös käyttämään nettiä puhelimellani. On se jännä kuinka sitä on niin tottunut yhteydenpitoon ystävien kanssa niin tekstiviesteillä, whatsapilla kuin facebookinkin kautta, että ilman on vaikea olla. Taidan olla elektroniikan orja. :D Tosin tietokonetta minulla ei ollut viikon aikana laisinkaan ikävä ja eihän sitä nyt puhelimella jaksanut edes netissä surffailla, muuta kuin siellä facebookissa vähän ja etsimässä informaatiota milloin mistäkin matkaan liittyvästä asiasta.

Ne pakollisuudet oli siis sitten hoidettu. Alunperin lähdin Oxford Streetille tuona aamuna aikeenani tehdä isku Primarkiin ja niinpä lähdinkin etsimään sitä seuraavaksi. Perille päästyäni en kuitenkaan ollut lainkaan shoppailu-fiiliksillä, joten kymmenen minuutin kiertelyn jälkeen jätin Primarkin taakseni ja päätin palata sinne toisena päivänä. Tämä oli juurikin yksi niitä parhaita puolia yksin matkustamisessa: mitään ei tarvinnut tehdä jos ei halunnut. Suunnitelmia saattoi vaihtaa niin usein kuin halusi, eikä tarvinnut ottaa huomioon muiden mielipiteitä päiviä suunnitellessa. Primarkin sijaan päädyinkin siis elämäni ensimmäistä kertaa Starbucksiin, jossa käyminen olikin Bucket Listallani. Check! Kera jonkun mango ice shaken päädyin sitten talsimaan Oxford Streetiä pitkin jutellen samalla ystäväni kanssa tänne Suomeen. Kuinka ihanaa olikaan puhua suomea ja pitää yhteyttä ystävän kanssa. :D Nimeni kirjoitettiin muuten tuohon Starbucksin mukiin Chena, voiko enää enempää pieleen mennä? :D

Tähän väliin suuntasin muutamaksi tunniksi hotellille hieman huilimaan: päivittelin päiväkirjaan päivän kuulumiset tähän saakka, katselin tv:tä ja puhuin isän kanssa puhelimessa. Jatkaessani taas matkaa kävin elämäni ensimmäistä kertaa myös KFC:ssä. :D Odotellessani time slottiani Madame Tussaudsiin, menin istuskelemaan vahakabinetin lähellä sijaitsevaan Costa-kahvilaan. Siellä hörpiskelin taas jotain jäähilejuoma-hässäkkää ja kirjoittelin päiväkirjaa ehkä tunnin verran, ennen kuin siirryin jonottamaan pääsyä vahakabinettiin. Onneksi jonottaa ei tarvinnut kuin ehkä korkeintaan kymmenen minuutin verran, jos sitäkään.

Robin Williams

Angelina Jolie & Brad Pitt

Nicole Kidman

Madame Tussauds oli kyllä ihan näkemisen arvoinen paikka. Suosittelen sitä ehdottomasti sellaisille, jotka eivät siellä ole koskaan käyneet. Joskaan se ei mielestäni niin ihmeellinen ollut, että sinne tarvetta olisi uudelleen päästä. Kumpikaan kameroistani (pokkari sekä kännykkä) ei oikein ollut hyvä tuollaisissa hämärissä olosuhteissa kuvaamiseen, joten suurimman osan kuvista poistin niiden ollessa niin huonoja ja epätarkkoja. Muutamien laatu nyt kuitenkin on suurinpiirtein siedettävä, joten saatte nähdä niitä. :)

Robert Downey Jr.

Usain Bolt

David Beckham

Prince Philip, Queen Elizabeth, Kate Middleton & Prince William

Justin Bieber & joku random-typy. :D

Vahakabinetin nuket olivat pääasiassa äärimmäisen aidonnäköisiä ja välillä ihan oikeasti joutui hieraisemaan silmiään, että katsonko minä nyt nukkea vai oikeaa ihmistä. Justin Bieberiä esittävä nukke oli kuitenkin yksi niistä harvoista, jotka olivat äärimmäisen nukkemaisen näköisiä, kuten kuvasta mielestäni erittäin hyvin huomaakin. Toinen huomattava "epäonnistuminen" oli mielestäni Robert Pattinsonin vahanukke, joka kyllä muistutti näyttelijää, mutta olisi voinut olla  paremmankin näköinen. Tosin hyvähän minä olen sanomaan, pitäisi varmaan itse mennä tekemään noita nukkeja ja katsoa minkälaisilta lantaläjiä minä saisin aikaiseksi. ;)

Kierros vahakabinetissa oli yllättävän pitkä. Jotenkin kuvittelin sen olevan paljon lyhyempi, mutta kyllähän niitä kuvia räpsiessä sai kulumaan tovin jos toisenkin. Jätin myös Chamber of Horrors -osuuden kabinetista kokonaan väliin, sillä sinne oli hirvittävän pitkät jonot ja olen muutenkin kauhean pelokas ja säikyn helposti, joten ajattelin säilyttää sekä mielenterveyteni, että yöuneni. :D Se kaikki ihmisryysis, valot, äänet ja huono ilma saivat pääni särkemään ja lopulta skippasin sen 4D-esityksenkin ja aloitin matkan kohti hotellia. Migreenihän siitä syntyi ja metromatka takaisin kotiin oli tuskastuttavan pitkän tuntuinen. Mietin vain koko matkan, että milloinhan laattaan metron lattialle. Onneksi pää pysyi kuitenkin kasassa jotenkuten ja pääsin yhtenä palasena hotellille. Suurimmat kiitokset annoin Jumalalle siitä, että tämä migreeni oli vain muutaman tunnin mittainen, eikä minun tarvinnut maata sängyssä vuorokautta putkeen täysin kykenemättömänä tekemään mitään. Menin nukkumaan illalla seitsemältä hotellille päästyäni ja nukuin sitten samaa kyytiä aamuun saakka. Näin päättyi toinen päiväni Lontoossa.