London - Day 1

Hengissä ollaan, vaikka siltä ei välttämättä vaikuttanutkaan. :D Reissulta kotiuduin suunnitelmien mukaisesti yhtenä palasena (tosin kaamean flunssan kourissa) Jyväskylään aamutuimaan 4.6. Sen jälkeen on kuitenkin ollut kaikenlaista kiirettä ja olen jopa ehtinyt tekemään jo viikon töitä, joten postailu on hieman jäänyt. Kuvien karsimiseen ja muokkailuun on mennyt kauheasti aikaa ja vasta tänään muutaman tunnin uurastamisen jälkeen sain reissukuvat ladattua Facebookiin asti. Nyt olisi sitten vihdoin aika kertoa matkasta tänne blogiinkin asti. Onneksi matkan yksityiskohtien palauttaminen mieleen on erittäin helppoa, sillä päivittelin matkan aikana ja sen jälkeen päiväkirjaa hieman reilun kuudenkymmenen sivun verran, joten todellakin melkein jokainen nenän niistäminenkin on nyt kirjoissa ja kansissa. x) Varautukaa pitkiin ja äärimmäisen rönsyileviin matkakertomuksiin - pieni eväs tai kahvikupponenkaan ei luultavasti olisi ollenkaan pahitteeksi urakkaan ryhtyessä.

Aloitin matkantekoni maanantaina aamuyöllä yhden jälkeen talsimalla Jyväskylän yössä matkatavaroideni kanssa asunnoltani matkakeskukselle, josta hyppäsin kahdelta starttaavaan bussiin määränpäänäni Helsinki-Vantaan lentokenttä. Elämäni ensimmäinen check-in ja turvatarkastus jännittivät aika lailla, sillä minulla ei ollut pienintäkään hajua siitä mitä minun pitäisi tehdä. En halunnut vaikuttaa aivan täysin maalaistollolta, joten seurailin hetken aikaa sivusta muiden toimintaa ennen kuin itse siirryin turvatarkastukseen. Hyvinhän kaikki menikin, vaikka hammastahnatuubini oli herättänyt hieman epäilystä. Adapterin hankinnan jälkeen pääsin passintarkastuksen läpi lähtöporteille, hankin itselleni hieman matkaevästä ja jäin odottelemaan boardingin alkua.

Olen kerran Suomen maalla ollut lentokoneen kyydissä vuonna nakki, mutta juurikaan minkäännäköisiä muistikuvia minulla ei tuosta matkanteosta ollut. Kehitinkin itselleni sitten jonkinnäköisen paniikin ja taivastelin sitä, miksi olin vapaaehtoisesti tunkenut itseni tuohon peltipurkkiin, joka pian nousisi kymmenen kilometrin korkeuteen. Nousun lähestyessä pulssini hipoi varmaan kahtasataa ja isiä alkoi tulla ikävä. Nousun alkaessa piirtelin suurinpiirtein ristinmerkkejä ja lausuin Isä meidän -rukousta ja pelkäsin, etten koskaan tohtisi tulla kotiin lentäen takaisin. Kirosin vielä mielessäni sitä, että paluumatkalla minulla olisi edessäni vaihto Kööpenhaminassa, eli minun pitäisi selvitä kahdesta lennosta. Päätin kuitenkin keskittyä nyt siihen, että selviäisin tuosta ensimmäisestä koetuksesta hengissä.

Ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen nousu vihdoin alkoi ja lopulta vatsanpohjasta kouraisseen nousun jälkeen olimme pilvien yläpuolella. Kun vihdoin uskalsin huokaista helpotuksesta ja aukaista silmäni, näkymät koneen ikkunasta olivat aika upeat. Itse taivaalla oleminen ei minua pelottanut, kunhan ei liikaa ruennut mietiskelemään sitä kuinka korkealla sitä oikeasti oltiinkaan. Vähän kuin junassa olisi ollut. Kolmen tunnin matka meni osilteen nukkuessa, osilteen lukiessa ja välillä hieman eväitä napostellessa, minkä nyt jännitykseltä ylipäänsä kykeni syömään. Laskun lähestyessä korviini alkoi sattua hieman ja olin jälleen suunnilleen jännityksestä kuolemaa tekemässä laskeutumisen aikana. Lasku oli ehkä epämiellyttävin osuus koko lentomatkasta: kone keikkui sinne sun tänne ja matkanteko muutenkin muistutti aivan liikaa vuoristoradassa olemista. Tarvinne mainita, että vihaan vuoristoratoja ja kaikkia huvipuistolaitteita ylipäänsä. Lopulta kuitenkin kone laskeutui yhtenä palasena Gatwickin lentokentälle Lontooseen ja matkani saattoi virallisesti alkaa!

Lentokentältä matka jatkui sitten Gatwick Expressillä kohti Victorian asemaa. Matka taittui todella nopeasti puolessa tunnissa ja sain matkaseuraksenikin lentokoneessa vieressäni istuneen miehen, jonka kanssa juttelimme astuttuamme ulos koneesta. Hetken hengailimme asemalla keskenään, jonka jälkeen tiemme erkanivat. Nälän yllättäessä ostin itselleni hieman syötävää ja istuin penkille mussuttamaan cheddar-kinkku -leipääni. Olin aika lailla uupunut matkustamisesta ja olisin mielelläni vain teleportannut itseni hotellille, mutta edessä oli vielä viikon travelcardin hommaaminen, mikä osoittautuikin hieman mutkikkaammaksi prosessiksi kuin alunperin odotin. Loppu hyvin kaikki hyvin, sain hommattua matkakorttini ja astuin metroon määränpäänäni kotiasemani, Earl's Court. Pienen harhailun jälkeen löysin hotellini, joka sijaitsi erittäin lähellä tuota metroasemaa. 

Hotellilla minua oli vastassa pieni alkujärkytys. Huoneeni oli aivan järkyttävä. Peti oli mytyssä, roskakori oli tyhjäämättä, pöydällä oli puoliksi juotu vesipullo, lakanoissa ja suihkun lattialla oli mustia hiuksia yms.. Istahdin kuvottavan sängyn laidalle istumaan ja lähetin ensimmäiset itkupotkuraivari-viestit isälle, sillä olin mielettömän väsynyt ja äärettömän turhautunut. En olisi halunnut tehdä muuta kuin painaa pääni sänkyyn, mutta en villeimmissä unissanikaan olisi laskenut päätäni sille karvaiselle tyynyliinalle. Kävin jo kaikki mahdolliset skenaariot mielessäni läpi kotiinlähdöstä hotellin välittömään vaihtamiseen, sillä en voinut kuvitellakaan selviäväni viikkoa tuossa murjussa. Mielessäni myös soimasin itseäni maailman surkeimmasta ideasta ja toivoin vain, etten koskaan olisi varannut tuota matkaa.

Hetken kuluttua tajuan, että joku tulee avaimilla sisään huoneeseeni. Kyseessä on hotellin omistaja mukanaan siivooja. Omistaja pyytelee vuolaasti anteeksi sitä, että hän unohti ilmoittaa että huonettani ei oltu ehditty siivoamaan edellisen asiakkaan lähdettyä niin myöhään hotellilta pois. Olin suunnattoman helpottunut tuosta uutisesta, mutta toisaalta en ollut varma paljonko huoneen siivoaminen loppupeleissä pelastaisi. Omistaja pyysi minulta, voisinko poistua hetkeksi ja palata hetken kuluttua siivottuun huoneeseen. En ollut pätkääkään kiinnostunut ympäristön tutkimisesta väsymyksestäni johtuen, joten kävelin vain muutamaa korttelia ympäri palaten reilun vartin kuluttua takaisin hotellille.

Palatessani takaisin huone oli jo huomattavasti siedettävämmän näköinen. Vielä kun omistaja ystävällisesti kävi avaamassa minulle ikkunan (huomaa pahvinpala, joka pitää ikkunaa auki :D) ja sain nukuttua reilun tunnin tirsat, näytti koko maailma paljon valoisammalta paikalta. Eihän tuo mikään viiden tähden luksushotelli ole, mutta en minä sellaista etsinytkään (tai olisin voinut etsiä, jos olisi ollut varaa). Sänky oli ihan okei ja hintaan kuului aamupala. Mitä muuta sitä yöpymiseen nyt olisi tarvinnutkaan? Ei minun tarkoituksenani kuitenkaan ollut viikkoa huoneessani kyhjöttää, olinhan minä sentään Lontoossa! Loppujen lopuksi pidin paikasta erittäin paljon - jopa niin paljon, että aion palata sinne seuraavalla matkallani. Paikasta voisi sanoa, että sain juuri sitä mistä maksoinkin. Seitsemän yön majoittuminen kustansi noin 330 euroa, minä on mielestäni äärimmäisen kohtuullinen hinta. Hotellien hinnat Lontoossa ovat nimittäin aivan tähtitieteellisiä. Ainakin kun ei ole mitään etukäteiskokemusta paikasta, eikä mitään hajua mistä halpoja hotelleja etsiä.

Päiväunosieni jälkeen kävin lähikaupasta hakemassa pullovettä, muromysliä ja nektariineja. Huonetta varatessani oletin siellä olevan myös jääkaapin, jota ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut. Olin kuitenkin luultavasti jo aiheuttanut ties kuinka paljon harmaita hiuksia puljun omistajalle, joten en jaksanut valittaa tuosta puutteesta, vaan ostin sellaisia eväitä, joita ei tarvinnut pitää kylmässä. Kävin viemässä ostokseni huoneeseeni ja lähdin samantien takaisin ulos etsimään itselleni jotain syötävää. Päädyin lyhyen pohdinnan jälkeen tylsästi McDonaldsiin, sillä en jaksanut miettiä paikkaa sen kummemmin ja siellä oli ilmainen Wi-Fi. Loppujen lopuksi en kuitenkaan saanut edes tuota langatonta nettiä toimimaan, joten samapa se olisi ollut minne olisin mennyt syömään. Minulla oli hieman orpo olo, sillä en ollut pystynyt olemaan yhteyksissä juurikaan kehenkään ja olin tietenkin tottunut pitämään yhteyttä ystäviini aika tiuhaan. Vielä kun olin aivan oudossa maassa, niin hotellilla ilmenneestä alkujärkytyksestä selvittyäkin oli hieman ikävä kotoiseen ja turvalliseen Suomeen.

En tehnyt ensimmäisen päivän aikana mitään ihmeellistä, sillä matkustaminen oli vienyt veronsa. Palasin ruokailun jälkeen hotellille ja aloin rustaamaan ensimmäistä matkaselostustani päiväkirjaani. Tuijottelin televisiota ihmetellen tekstityksien puuttumista ja lopulta taisin olla unessa jo yhdeksän aikoihin. Niin oli ohi ensimmäinen päiväni Lontoossa.