Kerran sitä vaan eletään!

Lauantaina olin viimeistä päivää harjoittelussa. Neljä viikkoa kyllä juoksi nopeampaa kuin nopeaa ja oli todella haikeaa jättää harjoittelupaikka, koska vaikea sanoa milloin sinne taas eksyy seuraavan kerran. Kysyin kyllä töitä jo sieltä ja ainakin lyhyitä sijaisuuksia minulle luvattiin katsella, joten peukut pystyyn, että palaan sinne vielä. :) Olisi myös kivaa tehdä niitä työpäivä ihan oikeasti palkallisena työntekijänä eikä ylimääräisenä palkattomana orjana. :D Se kuitenkin siitä.

Maanantaina olin erittäin ahkerana! Ensimmäisenä aloitin aamulla pesemällä koneellisen pyykkiä, sillä laiskuus koki huippunsa sunnuntaina joutuessani ihan oikeasti käydä ostamassa puhtaita alushousuja, kun viimeiset olivat jalassa ja muut pyykkikasassa. Seuraavana hankintana olisi pyykinkuivausteline, sillä kylppärimme näytti tältä sen kuivaystelineen puutteessa:

Myös kaappien ovien päälliset olivat valloitetut ja pyykkiä nyt muutenkin oli vähän siellä sun täällä. :D No, hyvinhän ne kuivuivat, mutta olisi ehkä esteettisesti hieman silmää miellyttävämpää ostaa se kuivausteline, ettei tarvitsisi viljellä noita pyykkejä ympäri kämppää. Mutta en nyt sen enempää avaudu myöskään pyykinpesustani. :D

Pyykin pesemisen lisäksi imuroin ja luuttusin koko kämpän ja pesin vuorellisen astioita keittiöstä. Tosin illalla sitä tiskiä kertyi toinen vuorellinen, kun osa soluporukkani tytöistä oli meillä viettämässä iltaa. Katsoimme elokuvan The Notebook ja muuten ilta kuluikin syömisen ja juttelun merkeissä. Iltaa vietettiin nyyttäriperiaatteella ja tuhottavana olikin niin tuoreita sämpylöitä, itsetehtyjä Runebergin torttuja, muffinsseja, omenalohkoja, porkkanatikkuja kuin viinirypäleitäkin. On kyllä äärimmäisen mukavaa ja rentouttavaa viettää aikaa hyvien ystävien kanssa, pitäisi harrastaa tuollaisia illanviettoja hieman useamminkin.

Sitten kuitenkin siihen maanantain kohokohtaan. Olen salaa tässä jo jonkin aikaa haaveillut napakorusta. Olen kävellyt Forumilla yhden lävistysliikkeen ohitse monet kerrat ja miettinyt, että joskos tuonne sisällekin saakka joskus tohtisi astua. En kuitenkaan päässyt ajatuksista tekoihin saakka ennen kuin eilen. Kaksi ystävääni ottivat perjantaina napakorut tietämättä minun mietteistäni laisinkaan ja silloin päätin, että jestas nyt on tälle asialle tehtävä jotain! Kerran sitä vain eletään ja napakorusta pääsee aina eroon, jos siitä ei enää pidä. Luultavasti viimeistään siinä vaiheessa, kun toivon mukaan joskus odotan ensimmäistä lastani ja vatsani on niin pinkeänä, että napakoru repeytyy irti, jos sitä ei itse pois ota. :D

Viikonlopun ajan sitten mutustelin ideaa ja sunnuntaina kävinkin jo katsomassa, että jos se minun liikkeeni sattuisi olemaan auki. No eihän se ollut. Nettisivuja katsellessani huomasin kuitenkin, että aikoja voi myös varata ja niinpä näppäilin tietoni ja varasin ajan kahdeksi maanantai-iltapäivälle. Hieman alkoi jo puntti tutisemaan ja mietin, että olenko oikeasti todellakin tekemässä tämän. Ajattelin kuitenkin, että tässä vaiheessa ei enää peruta hommaa vaan mennään loppuun saakka!

Niinpä sitten maanantai-iltapäivällä astuin hieman ennen kahta Underground Storen ovesta sisälle ja ilmoitin olemassaolostani myyjälle. Lävistäjä ei ollut vielä saapunut paikalle ja minulla oli hetki aikaa täyttää esitietolomaketta ja katsella ympärilleni. Kyseessä oli juurikin tällainen tiukkoja korsetteja ja Metallican -bändipaitoja myyvä goottiliike ja "hienona leidinä" tunsin oloni hyvin epäsopivaksi tuohon ympäristöön. Myyjälläkin oli mustaksi värjätty tukka ja etuhiukset oli leikattu kolmion muotoon. Tumma silmämeikki ja lävistys huulessa viimeistelivät kauppaan sopivan ulkomuodon. Ja minulla oli päälläni hempeän pastellinsävyinen paita. Melkein teki mieli lähteä takaisin kotiin.

Lävistäjän saavuttua minun piti odottaa vielä hetki, kun hän valmisteli takahuonetta kuntoon minua ja muita lävistettäviä varten. Sydämeni hakkasi jotakuinkin melko kovaa ja jälleen kerran pohdin, että olikohan tämä nyt aivan viisas ajatus. Luontoni ei kuitenkaan edelleenkään antanut periksi perääntyä, vaan suomalaisella sisulla jäin edelleenkin seisomaan ja odottelemaan sitä omaa vuoroani. Onneksi olin ensimmäisenä paikalla, sillä en olisi kestänyt jonottaa kyllä vuoroani sitten hetkeäkään kauempaa. Siinä vaiheessa olisi varmaankin tullut jo pupu pöksyyn. 

Jokusen minuutin odottelun jälkeen minua pyydettiinkin jo takahuoneen puolelle. Ei muuta kuin suorilta sille hammaslääkärin tuolia muistuttavalle hökötykselle makaamaan ja paita korviin. Ensin vähän tutkiskeltiin ja katseltiin ja piirreltiin pisteitä tussilla. Vielä vähän pyöriskeltiin ja katseltiin, että meneehän se varmasti hyvään kohtaan nyt. Seuraavasta vaiheesta olisin varmaan ollut tietämätön, ellen olisi koko edellistä ja sitä edellistä päivää katsonut navanlävistysvideoita youtubesta. Siis ne pihdit iskettiin kiinni oikeaa paikkaa osoittamaan ja pyydettiin vain hengittämään syvään ja pitämään käpälät erossa. Sitten sattuikin. Ja aika kovaa. Fiilis oli lähinnä se, että navan läpi menee jotain hyvin paksua ja iho yrittää laittaa vastaan. Hetken tuntui melko pahalta ja pieni tuskanhiki nousi otsalle. Lävistäjä kysyi, että oliko kaikki hyvin ja tuumasin vain, että teki vähän kipeää. Myös se korun laittaminen ja neulan irtiottaminen oli melko inhottavantuntuinen toimenpide.

Sitten ei muuta kuin puhdistus, lappu päälle ja menoksi. Kaikenkaikkiaan toimenpide kesti ehkä arviolta viitisen minuuttia kaikkineen päivineen. Nopeaa, mutta kivuliasta. Toisaalta kipu oli sellainen minkä kestää, jos lävistyksen todellakin haluaa. En odottanut sen sattuvan noin paljon, mutta toisaalta en kuitenkaan aivan hengestäni ollut pääsemässä siinä penkillä maatessani. Hieman oli kenkiä vaikea saada jalkaan (kait hygieniasyistä minua pyydettiin ottamaan kengät pois ennen takahuoneeseen menoa) ja kukkaroa pois laukusta, kun kädet tärisivät, mutta kunnialla siitä selvittiin. 

Nyt näin jälkeenpäin napa on ollut ihan okei. Heti lävistyksen jälkeen kipua oli jonkin verran, mutta iltaa kohden helpotti jo paljon. Ainoastaan kyykkiminen ja kaikki asennot missä vatsa menee makkaralle, tuntuvat epämiellyttäviltä. Kenkien laittaminen jalkaan on yllättäen ollut hyvinkin vaikeaa. Nyt illalla kipua on myöskin jonkin verran ollut, mutta oletan sen olevan ihan normaalia huomioonottaen, että lävistys on tehty vasta eilen. Ei muuta kuin armotonta hoitamista tulehduksien välttämiseksi, niin eiköhän tämä tästä paranemaan saada. Jonkun kauniimman korun haluaisin mahdollisimman pian vaihtaa, mutta annan nyt tämän kuitenkin olla siihen saakka, kunnes lävistys on täysin parantunut. 

Siinä kuitenkin se. :) Olen erittäin iloinen, että rohkenin toteuttaa tämän haaveeni ja pidän kyllä lopputuloksesta. Ei muuta kuin pyykkilautaa treenaamaan, niin kehtaa kesällä esitellä. :p Tosin taitaa treenaaminen siirtyä nyt ainakin ensi viikkoon. Ei tunnu yhtään siltä, että viitsisi vatsalihaksia tehdä. Sattuu. Auts.