24. helmikuuta 2012

Home is where the heart is ♥

Heart-home-love-mcfly-paper-favim.com-194927_large

Eilen minulla oli viimeinen nälkävuodenmittainen koulupäivä, sillä tutor -koulutus on leiriä vaille käyty. Koulutuksen päättymisen jälkeen alkoi myös vihdoin odotettu hiihtoloma. Koulua minulla onkin virallisesti seuraavan kerran 8. maaliskuuta, eli lomailla saan ruhtinaalliset kaksi viikkoa (koululle luultavasti suuntaan kuitenkin jo tiistaina 6. maaliskuuta, sillä silloin on harjoittelua torstain practical examia varten).

Tänään kuitenkin siis saavuin pitkän bussimatkan jälkeen kotiin Pohojanmaalle. :) Onneksi satuin bussissa törmäämään lukioaikaiseen kaveriini ja matka tuntuikin huomattavasti lyhyemmältä kuin yleensä. Vaikka kyllä se seurastakin huolimatta oli puuduttava, olisipa se oma auto. :D

Aion käyttää loman nyt kuitenkin tehokkaasti lepäämiseen (rrakastan pitkiä yöunia ♥), television tuijotteluun, lukemiseen (myös kahteen tenttiin lukemiseen :D), ulkoiluun, ystävien näkemiseen jajajaja tietenkin syömiseen! Loppulomasta suuntaan ehkä serkkuni luokse Kokkolaan. :)

Huomenna minulla oli ajatuksena kuvata päivä Jennan kanssa postaus, saa nähdä kauanko se kamera pysyy mukana. :D

1336338-7-1330021260664_large

Soo I'm trying to write for the first time also something in English here! My English is not perfect so don't judge me because of it. ;)

Yesterday I had the last really long school day because I had final tutor -lecture. Only thing remaining before I can call myself as a tutor is the tutor camp which takes place end of March. That last lecture was also beginning of my holiday. Usually the holiday lasts one week but because I have officially school next time 8th March, I can rest for next two weeks. Well actually I'm going to school already 6th March because we have independent practice for thursday's practical exam.

But today I finally arrived to home after spending long time sitting in a buss. Luckily I met a friend from high school and she was also heading home so I had company. :) Well distance between Jyväskylä and home is still a bit too long but it didn't feel so long when I had someone to talk with. I still wish I would have a car.. Not for a while. :D

I'm going to do lots of resting during my holiday (I love long night sleeps ♥), watching tv, reading (novels but I also have two exams after holiday..), spending time outside, meeting friends (we are having Oscar night on Sunday ♥) and of course eating (home is not making good for getting summershape 2012 :D). Maybe I'm also spending couple of days in Kokkola, where my cousin lives. 

I thought that I would do day with Jenna post tomorow but we'll see how long I remember take those photos. :p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti