2. maaliskuuta 2011

Is this never going to end?

Lately I've been doing this...


Siis istunu mietteliäs ilme kasvoilla viltti päällä pimeässä huoneessa? En sentään. Eräs tärkeä osa jäi puuttumaan kuvasta. Nimittäin se biologian kirja. Ylitän luoda teille illuusiota minusta ahkerana opiskelijana, joka panostaa kirjoituksiin ihan kympillä. Tänään olen kyllä jopa ollut erittäin ylpeä itsestäni. Nimittäin alkuloman lukiessani biologiaa kirjoitin samalla myös muistiinpanoja. Sehän oli niin aikaavievää hommaat, että minulla olisi menny pelkästään senpäiväisen biologian lukemiseen vähintään kuusi tuntia noiden muistiinpanojen takia. Tänään päätin lopettaa sen ja olenkin kuronut lukusuunnitelmaani kiinni yhdellä päivällä. :) Nyt ehdin ehkä jopa lukemaan hieman englantiakin. Matikalle olen antanut jo luovutusvoiton.


Olen myös joutunut jos jonkinlaisten houkutuksien kohteeksi. Vai miltä kuulostaisi ajatus shoppailusta juuri sillä hetkellä kun tarve lukemiselle olisi suurin? Niinpä, ostoksillehan sitä on lähdetty. Tietenkin. Ei muuten lukutoukkana kannata kuluttaa aikaa kirjakauppaa kierrellen, sillä voit poistua sieltä kirja pussissa, kukkaro huomattavasti keveämpänä. Kuinka tuo uusin Potter muka vieläkin maksaa 34.90e, vaikka sen julkaisusta onkin jo melkein ikuisuus? Harry Potter -kokoelmani sai kuitenkin uuden perheenjäsenen. :) Ei minulla noita kirjoja ole kuin vasta kolme, mutta hiljaa hyvä tulee. 


En tiedä olenko maininnut olleeni pienestä saakka vannoutunut kynsienpureskelija. Joskus ehkä vajaa kaksi vuotta sitten pääsin tavastani eroon siinä määrin, että kynteni olivat pitkät, kauniit ja vahvat ja saatoin jopa leikata niitä (voin kertoa, että leikkaamiselle ei ollut tarvetta edellisten 16 vuoden aikana). Ajoittaisten stressipuuskausten saattelemana saattoi yksi kynsi lyhentyä, mutta muut jäivät kuitenkin kauniiseen mittaansa. Nyt olen kuitenkin aloittanut taas tämän ärsyttävän tavan! Se kohdistuu tällä kertaa kuitenkin vain vasempaan käteeni. Päätin siis hankkia kuvassa näkyvät tekokynnet, jotta saisin jälleen motivaatiota pitää hampaani irti kynsistäni. Tämä kyseinen shoppailureissu tapahtui viikko sitten ja otin kynnet jo pois, mutta toivon, että saisin jälleen kynteni kasvamaan. Mavalan mattapinnan aikaansaava kynsilakka on taas Seinäjoelta. Siitä reissusta sitten toisella kertaa. :)


Olen tosiaan hieman myöhässä näiden kuvien kanssa, sillä olin tällä ostosreissulla Alajärvellä viime viikon keskiviikkona.. :D Seppälästä mukaan tarttuivat nämä ihanat sulkakorvakorut. Kuva ei nyt anna niille laisinkaan oikeutta, mutta ehkä nämä nähdään vielä uudelleen jossain vaiheessa. :) Tämä saa nyt kelvata. :D


Ja illat olen jatkanut tällä linjalla. Ei kehveli miten hyvä valokuvien ottaja minä olen. :D Kirja, jota jälleen kerran tässäkin otoksessa luen, näkyy tuolla vasemmassa alanurkassa ehkä noin muutaman sentin alueella. Luojan kiitos kyse ei nyt kuitenkaan ole koulukirjoista vaan siitä Harry Potterista. En kuitenkaan vielä lue tuota ostamaani uusinta kirjaa vaan Feeniksin kiltaaa. Jotkut eivät varmaankaan pidä rentouttavana lukemista lukemisen perään, mutta minä rakastan romaaneja! ♥ Niinpä aion nytkin tämän luku-urakkani jälkeen mennä lukemaan hetkeksi tuota kirjaa, katsomaan Gilmoren tyttöjä ja väsymykseni huomioon ottaen luultavasti myös nukkumaan päiväunet. :)

Adios ystävät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti