7. kesäkuuta 2012

".. minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä."

Vähiin kävi ennen kuin loppui, työni nimittäin! Tai siis vain tämä kahdeksan päivän putkeni, työthän jatkuvat edelleen läpi kesän aina elokuun puoleen väliin saakka. Äkkiä se kahdeksan päivää vain meni, vaikka aluksi ajattelin, etten edes selviä hengissä tuosta rupeamasta. Eilen kyllä olin hieman heikolla hapella, koska olin ollut aamulla niin väsynyt, että olin aivan unohtanut syödä ja kun työpaikalla tulee käveltyä varmaan kilometritolkulla päivän aikana siivoilun ja kaiken muun puuhailun lisäksi, aloin olla melko huonovointinen ennen kello neljältä olevaa päivällistä. Ruoka ei oikein tahtonut enää maistua, mutta onneksi se alkoi siitä iltaa myöten helpottamaan, kunhan muistin vain juoda paljon. Tämä päivä menikin jo suhteellisen kivuttomasti ja niinpä vain kävi, että kolmen päivän vapaani alkoi! :) Seuraavan kerran töihin sitten maanantai-illaksi. / And so it ended, my eight days in a row at work. It went actually quite quickly, even though I was afraid that I'm never gonna make it alive. Well, yesterday I was feeling quite bad because I was so tired in the morning, that I actually forgot to eat after breakfast. After walking many hours at work and cleaning and doing stuff without drinking and eating made me feel quite bad when it was time to eat dinner. I really didn't feel like eating but I got something down and after hour or so I started to feel better. :) And today went quite smoothly and now it's time for three days off! Next time I'll be at work on Monday evening.


Luonto näytti minulle eilen koko kauneutensa polkiessani töistä kotiin. Pienessä Vimpelin sivukylässä, josta olen kotoisin, oli satanut ilmeisesti aika paljonkin illan aikana sillä heti vuoroni loputtua äitipuoleni soitti ja kysyi pitääkö minut hakea töistä, vaikka kylällä ei edes satanut vettä ollenkaan. Eipä sitä juuri ripottelua enemmän satanut koko matkalla, mutta ilta oli niin uskomattoman kaunis, että olisin varmana jäänyt ulos pidemmäksikin aikaa, ellei minun olisi jälleen tänään pitänyt herätä töihin aamulla varttia vaille kuudelta. / Nature showed me it's all beauty yesterday when I cycled home from work. I live ca. 5½ kilometres away from the centre of Vimpeli and right after my sift ended my stepmum called and asked if they needed to pick me up. It had been raining the whole evening in the place where I live even though it wasn't raining at all in the centre. It rained only a little in my way home but the evening was so incredibly beautiful that I would have liked to stay outside the rest of the evening but I had to go to sleep because I had morning sift today.


Huomenna mun pitäis olla kylällä taas heti aamusta, sillä mulla on autkoulun kakkosvaiheen liukasajo. Vähän jänskättää mitä siitä tulee. :D Hauskaa ainakin luultavasti. Tässä menneinä päivinä yksi työkaveri vielä totesi, että eikös tuo nyt ole aivan turhaa, kun sama miten siellä ajaa siitä pääsee läpi ja huvista joutuu vielä kaiken lisäksi maksamaankin. Olen kyllä aivan samaa mieltä sillä varmaan abauttiarallaa puolen tunnin pyrähdyksestä öljyllä liukastetulla radalla joutuu pulittamaan 65 euroa. Melkoista riistoa minusta. :D Mutta ei auta, pakko sinne on mennä, jos sen pitkäaikaisen ajokortin haluaa. / Tomorrow I have to wake up quite early because I have the second part of my driving school. We have this place where we have area which has been made slippery and we have to drive there. One of my colleagues at work said that it is quite useless to go there because it doesn't matter how you are driving there because you will pass it (it is not even test or anything) and you also have to pay for it. I totally agree because I also feel that it is useless (even though it is quite funny) and I also have to pay 65 euros.. :D But no can do, I have to go there in order to get my permanent licence for driving.

Mutta eipä mulla muuta tälle päivälle. Hyvää viikonlopun alkua kaikille ja nauttikaahan olostanne! :) / That's all for today. Happy start of the weekend and enjoy yourselves! :)

10 kommenttia:

  1. Voi ku ihana toi sateenkaarikuva!!

    VastaaPoista
  2. moi, laitoin sulle vanhaan blogiin kommentin ennenkuin huomasin että olet tehnyt uuden blogin! voisitko käydä tsekkaamassa sen, liittyi yhteen kirjaan :) kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kävinkin siihen vanhan blogini puolella vastailemassa! :)

      Poista
    2. moi taas! mä sinnikkäästi jatkoin sen kirjan etsiskelyä, ja kaivoin vanhat äikän kirjat esille, jossa sitä kirjaa oli suositeltu ja löytyhän se vihdoin :). eli kyseessä oli Doris Lessingin kirja nimeltä Viides lapsi, jos jäi kiinnostamaan :).

      Poista
    3. Säpäs olit ahkerana. :D Pitääpäs kirjoittaa tuo nimi ylös, jos kesän aikana tuntuu luettavat kirjat loppuvan kesken. :) Itse olen vasta ihan lähiaikoina löytänyt Sophien Kinsellan kirjat (tunnettu himoshoppaajista) ja nyt olen lukenut häneltä sellaisen teoksen, kuin "Himoshoppaajan sisko" ja nyt on muutama sivu takana samalta kirjailijalta kirjaa "Varsinainen talousihme". Tuosta jälkimmäisestä en vielä osaa sanoa mitään, mutta tuo ensimmäinen oli kyllä erittäin hyvä ainakin minun mielestäni. :) Täytyy varmaankin ihan ne perus himoshoppaajat lukea vielä tänä kesänä. :p

      Poista
    4. Voi noi hinoshoppaajat on ihan parhaita! Mulla on kaikki Kinsellan kirjat kun ne on niin hyviä :p

      Poista
    5. Ehkä mäkin nyt joudun ne kaikki kahlaamaan läpi. :D Ainakin tuo ensimmäinen vaikutti lupaavalta, että ehkä mä tykkään niistä. :)

      Poista
  3. Tosi hieno toi sateenkaarikuva! Mua jännittää niin se autokoulun kakkosvaihe, en varmaan osaa ajaa manuaalivaihteista autoa enää ollenkaan kun automaatilla vaan olen huristellut :D

    http://www.ellataimi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täälläpäin taisi itseasiassa yksi ystäväni jopa ajaa sen kakkosvaiheen automaattivaihteisella, koska hänkään ei ollut ajanut manuaalilla kortinsaannin jälkeen. :D Ja tuolla liukasajossa oli kyllä muutamalla ainakin automaattivaihteinen auto. Itsellä taas on niinpäin, että olen ehkä kerran ajanut automaattivaihteisella. :D

      Poista