Näytetään tekstit, joissa on tunniste what's in my mind. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste what's in my mind. Näytä kaikki tekstit

24. tammikuuta 2014

Ajatuksia auringonpaisteesta ja uusista aluista

Suomen talvi on kyllä näytellyt parasta loistoaan viime päivien aikana! Vaikka pakkasta olisikin toisinaan saanut olla edes muutama aste vähemmän, niin kyllä nämä kertakaikkisen upeat säät ovat lyöneet viikon parin takaisen synkkyyden, märkyyden ja pimeyden ihan 6-0. Ei kylmyydestä nyt sinänsä mitään suurempaa haittaa ole ollut, pukeutumiskysymyshän se lähinnä on, mutta kyllä pyöräileminen reippaan kahdenkymmenen asteen pakkasessa on jo hivenen extreemeä minun makuuni. :D En kuitenkaan valita, sillä kuten jo sanoin, valitsisin tämän talven ihmemaan ja auringonpaisteen ihan koska tahansa, jos vaihtoehtona on pimeä ankeus.

En tiedä teistä, mutta minuun kevään pitenevät päivät tuovat ihan uskomattoman määrän uutta energiaa! Kaikkein surkein aika vuodesta on mielestäni lokakuun ja joulukuun välinen aika, kun päivät lyhenevät lyhenemistään ja kun on vain pimeää kaiken aikaa. Joka vuosi poden tuona aikana jonkin sortin kaamosmasennusta (tai masennus on liian vahva sana, ehkä väsymys tai alakulo kävisi paremmin): ei oikein tee mieli tehdä mitään, väsyttäisi vain koko ajan. Kun sitten aurinko alkaa jälleen pitkän pimeän jakson jälkeen näyttäytyä taivaan rannassa, on olo kuin uudesti syntyneellä. Ehkä juuri sen takia koen uuden vuoden vaihtumisessa olevan niin vahva uuden alun tuntu: päivät alkavat pidetä ja ehkä vuoden paras aika, kevät, alkaa kolkutella ovella. Nytkin minusta tuntuu, että viimesyksyisen ja alkutalvisen väsymyksen jälkeen minulla on ollut energiaa vaikka mihin! Viikonloppuisinkin olen herännyt aikaisin, siivoillut asuntoamme, laittanut ruokaa, tiskannutkin olen tavallista useammin ja niin edelleen.


Uusi vuosi toi mukanaan myös "uudet" kujeet opiskelussa: aloitin nimittäin jälleen yhden uuden harjoittelun (monet ovat kommentoineet minun olevan kaiken aikaa harjoittelussa, mutta niinhän minä taidan ollakin kun loppuvaiheessa opintoja jo ollaan). Tällä kertaa kyseessä on jo toiseksi viimeinen niin sanottu perusharjoittelu, jonka minä suoritan kotisairaanhoidossa täällä Jyväskylässä. Kolme viikkoa on nyt takana, enkä voi kyllä sanoa muuta kuin että olen nauttinut kotihoidossa työskentelystä ihan hirmuisen paljon!

Työskentely kotihoidossa on eronnut kaikista muista aikaisemmista harjoitteluista todella paljon, sillä aikaisemmin potilaat ovat aina joko tulleet luoksemme tai olleet osastolla hoidossa, mutta tällä kertaa hoito on tullut asiakkaiden luokse heidän kotiinsa. Pääasiallisesti kyseessä on siis ollut suhteellisen hyväkuntoisia vanhuksia, jotka tarvitsevat enemmän tai vähemmän tukea kotona, jotta he voisivat asua siellä mahdollisimman pitkään. Olen tuntenut jotenkin olevani aivan elementissäni tänä aikana ja välillä olenkin mietiskellyt, että voisiko tämä olla se minun juttuni. Ilmeisesti se on myös näkynyt muillekin sillä olen saanut todella positiivista palautetta työskentelystäni niin ohjaajaltani kuin muilta kollegoilta sekä asiakkailtamme. Pieni haaveenmurunen on, että voisin tehdä tulevan kesän töitä kotihoidossa: joko sairaanhoitajan tai lähihoitajan sijaisena.


Uusi vuosi toi mukanaan myös haaveilut uusista tuulista blogini suhteen. Minulla on ollut jotenkin paljon inspiraatiota ja innostusta blogin saralla, mutta sitten taas tuntuu että kaikki vanhat jutut täällä eivät anna oikeutta sille kaikelle inspiraatiolle, mikä pääni sisällä jyllää. Ensinnäkin, olen todella kyllästynyt blogini nimeen. En aikoinaan parempaakaan keksinyt ja onhan se tuossa mukana kulkenut, mutta pitkään olen jo haaveillut nimen vaihdosta. Uusi nimikin on jo mielessä ja kaikessa yksinkertaisuudessaan se liittyisi omaan nimeeni. Varsin mielikuvituksetontahan se kenties on käyttää omaa nimeään blogin nimessä, mutta mikäs sen paremmin kuvaisi elämästäni kertovaa blogia kuin oma nimeni, kun en ole blogin aihepiiriä sen kummemmin rajannut. Minulla itseasiassa on jo uusi blogi perustettuna ihan uuden Google-käyttäjän taakse, enää tarvitsisi vain tehdä uusi ulkoasu (tai siis senhän hiomisessa se ikuisuus meneekin :D) ja aloittaa uuden blogin kirjoittaminen.

Jos paras mahdollinen vaihtoehto olisi toteutunut, olisin ajoittanut uuden blogin aloituksen vuoden alkuun. Ennen vuoden vaihtumista ja sen jälkeen on kuitenkin ollut niin paljon hässäkkää, että en ole vain ehtinyt värkkäämään uuden blogin kanssa. Nyt olen kuitenkin ajatellut, että kun viikon kuluttua harjoitteluni loppuu, yritän opintojeni eteenpäinviemisen lisäksi panostaa blogiini ja toivottavasti saada se uuden kyhäelmän eetteriin jossain vaiheessa kevättä. Jotenkin tuntuu, että blogini on pitkään tavallaan junnannut paikallaan ja haluaisin saada hieman uutta tulta sen hännän alle. Vaikka en edelleenkään tavoittele mitään suuria tällä saralla, vaan kirjoittelen nettipäiväkirjaa pääasiassa omaksi ilokseni, niin kyllä sitä tässäkin harrastuksessa haluaa johonkin suuntaan kehittyä. :) Mitäs ajatuksia tämä uusi blogi teissä herättää?


Johan tässä nyt oli sillisalaattia tarpeeksi tälle kertaa. Seuraavaksi minä aion siirtyä nauttimaan alkaneesta viikonlopusta (jes! <3) muutaman pyykkikoneellisen pyörittämällä ja teekupposen juomalla kera nelosen illan leffatarjonnan. Postauksen kuvat on muuten napattu joku päivä tällä viikolla (en nyt muista milloin) työpäivän aikana, kun ulkona oli niin kerta kaikkisen kaunista. Ja uskoisitteko, että kaksi postauksen viimeisintä kuvaa on otettu ikkunalasin läpi? Ei, en minäkään. Mutta nyt, adiós ystäväiseni ja hyvää viikonlopun alkua!

19. tammikuuta 2014

Onnea on..

Minuun iski eilen aamulla yllättäen onnellisuuskohtaus. Tiedättekö sen fiiliksen, kun äkkiarvaamatta suupielet kääntyvät osoittamaan kohti korvia, tekisi mieli ottaa muutama tanssiaskel ja lopulta onnenkyyneleet kutittelevat silmäluomia? Ainakin minun tapauksessani näillä parhaimmilla onnellisuuskohtauksilla ei yleensä ole edes minkäänlaista yhtymäkohtaa ympärillä vallitsevaan tilanteesen. Koen suunnatonta onnellisuutta välillä viettäessäni aikaa mahtavien ystävieni kanssa ja onnellisuuteni oli myös huipussaan viime kesäisellä Lontoon-matkallani. Onnea ovat myös ne isommat hetket, mutta spesiaalimpaa näistä kohtauksista minun tapauksessani tekevät sen, että ne sattuvat mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Muistan kun kerran lukioaikanani olin Vimpelissä koulupöytäni ääressä laskemassa matikanlaskuja, kun minut valtasi niin syväänluotaava onnellisuus, että taisin tosiaankin tirauttaa muutaman onnenkyyneleen. Eilen överionnellisuus puolestaan iski tiskivuoren äärellä: auringon säteet hellivät pitkästä aikaa ikkunaruutujen takaa ja kuulokkeista soi hyvä musiikki. Ei onnellisuuteen enempää vaadita. Juuri niissä hetkissä sitä tajuaa, kuinka mahtavaa elämä on ja kuinka hyvin asiat loppujen lopuksi ovatkaan. Onnellisuuteen ei vaadita paljoa, jos onnen osaa napata pienistä asioista.


Onnea on..

.. vapaa viikonloppu.
.. hartaasti keitetty aamupuuro, jota nauttia päivän lehden kanssa.
.. tuliterä sähkövatkain.
.. elämäni ensimmäinen satsi kotitekoista jäätelöä.
.. tieto siitä, että Jumala pitää huolen, tuli eteen mitä tuli.
.. tiskitön keittiö (harmi, että tämä onni on vain väliaikaista ;)).
.. auringonpaiste pimeän alkutalven jälkeen.
.. kotitekoinen makaronilaatikko.
.. puhdas koti.
.. harjoittelu, jossa ei tarvitse kärsiä sisäilman aiheuttamista ongelmista.
.. kitara, jonka ostin viime viikolla.
.. aikaiset aamuherätykset, jolloin on aikaa vaikka mihin.


Minä aion nyt mennä nauttimaan vielä tästä sunnuntaipäivästä ennen huomenna koittavaa arkea. Täytynee myös hoitaa viikkosiivot tänään, jotta onnea tosiaan konkreettisestikin voisi olla tuo puhdas koti. ;) Eipä täällä mitenkään likaista ole, mutta kyllä minä viikon aikana olen jo muutaman uuden karvaisen lemmikin saanut sängyn alle, joten täytyy niille käydä tekemässä jotakin. Eilisten kokkailujen jäljiltä myös tiskitön keittiö on vain pilkahdus eilisestä onnesta, joten täytyy palauttaa sekin onnellisuus tänne huusholliin ennen kuin iltapäivällä lähden seurakunnalle loppupäivää viettelemään. :) Ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille!

Minkälaista teidän onni on?

kuvat: Pinterest

21. marraskuuta 2013

Maaseudun rauha


Maanantaina aamupäivän opettajan tutor-tapaamisen jälkeen hyppäsin sille tutulle bussireitille, joka toi minut Jyväskylästä Kyyjärven kautta Alajärvelle. Matka-aika se tuttu ja turvallinen kolme tuntia viisi minuuttia. Alajärveltä hyppäsin sitten äitipuolen kyytiin ja huristelimme kotiin. Tuntuu, että vasta nyt tällä visiitillä tajusin sen ihan todella: minun on joskus hieman vaikea rentoutua kunnolla kaupungin hälinässä. Ehkä se johtuu nimenomaan siitä hälinästä tai sitten siitä, että kotona Jyväskylässä on yleensä aina jotain tekemistä kolkuttamassa takaraivossa: tiskivuori, ruoanlaitto, imurointi. You name it. Täällä kun nuo asiat hoitaa äitipuoli (tottahan toki minä oman huoneeni siivoamisen hoidan kuitenkin ihan itse, siinä ei tosin kauan nokka tuhise), eikä muitakaan virikkeitä liiemmin ole, on paljon helpompi vain olla. Jyväskylässä minun saattaa toisinaan olla vaikea vain ottaa rennosti kämpillä yhtä kokonaista päivää tekemättä sen kummempaa, mutta täällä se tuntuu onnistuvan kuin tanssi. Tai minun tapauksessani tuon tanssin tilalle voisi kirjoittaa jotain muuta, sillä se sujuu minulta kaikkea muuta kuin sujuvasti. Ymmärsitte varmaan kuitenkin pointtini.

Tuntuu, että viime aikoina olen koko ajan ollut jännittynyt, stressaantunut tai rasittunut kaiken harjoitteluun liittyvän sairastelun ja muun hässäkän takia. Tänään kuitenkin tajusin oloni olevan aivan ylitsevuotavan rentoutunut, kun sain irtioton siitä kaikesta. Pitkästä aikaa on oikeasti tuntunut siltä, että olen saanut hengittää keuhkot rauhallisesti ihan täyteen puhdasta ilmaa ja nauttia siitä. En tiedä kuulostaako tämä teistä ihan hassulta, mutta mieleni on todella levännyt suurimman osan ajasta täällä ollessani. Alunperin suunnittelin vähän lähtöä jo huomiselle, mutta en millään maltakkaan nostaa kytkintä vielä tuolloin vaan jatkan tätä autuutta vielä yhden päivän pidempään. Vaikka se elämä ja sydämen koti onkin nykyään Keski-Suomen puolella, niin arvostan edelleen todella paljon tätä pientä maalaispitäjää, jossa olen saanut kasvaa ja kehittyä. Onneksi täällä on aina oma huone odottamassa minua kotiin kerta toisensa jälkeen. :) Luulen, että tämän visiitin jälkeen fiilikset Jyväskylän kodissakin ovat ihan erilaiset, ehkäpä nämä stressipöpöt on nyt selätetty. Huomisen päivän aion kuitenkin vielä nauttia täysin siemauksin toimettomuudesta ja odotan myös kuin kuuta nousevaa illan Vain elämää -jaksoa. Siinä ne huomisen aktiviteetit kokonaisuudessaan sitten varmaan olivatkin. ;)


Minun on monta päivää tehnyt ihan hirvittävästi mieli karkkia ja tällä kertaa hampaan kolotus kävi niin sietämättömäksi, että kylille oli lähdettävä namusia hakemaan. Kaupassa käynti täällä ei käykään ihan niin käden käänteessä kuin tuolla Jyväskylässä, jossa kauppa näkyy makuuhuoneeni ikkunasta. Täällä jouduin nähdä karkkipussini eteen ehkä "hieman" enemmän vaivaa, sillä matkaa polkupyörällä pikkupakkasessa sutien oli yhteen suuntaan reilun viiden kilometrin verran. Olen melko varma, että karhunosa tämän tekstin lukijoista järsisi vaikka sokeripaloja mieluummin kuin lähtisi pyörällä viiden kilometrin päähän karkkipussin tähden, mutta maaseudun kasvattina olen tottunut pyörällä polkemiseen. Lukioaikanikin poljin aina pyörällä kouluun: satoi taikka paistoi. Matkallisesti tuo siivu ei siis ollut mitenkään ihmeellinen, mutta viimeaikainen sairasteluni vaikeutti sitä melko lailla. Alkumatkasta ajattelin, etten varmaan pääse perille ollenkaan sillä henkeä tahtoi ahdistaa ja matkanteko tuntui muutenkin melko työläältä peruskuntoni jäädessä laahaamaan pohjamutia tuon työharjoittelukokemuksen jälkeen. Onneksi minulla ei ollut kuitenkaan kiire mihinkään ja saatoin käyttää tuohon matkaan aikaa niin paljon kuin sitä nyt tuossa tilanteessa tarvitsin. Loppu hyvin kaikki hyvin, pääsin perille ilman että olisin lyyhistynyt tienposkeen tai saanut astmakohtausta.

Karkkihyllyn edessä tuli aprikoitua pieni hetki ennen kuin mukaan tarttuivat yllä näkyvät namuset. Pitkän aikaa minun on jo tehnyt mieli irtokarkkeja, mutta koska gluteeniton ruokavalioni on tällä hetkellä täysin ehdoton, en voi irtokarkkeihin kajota. Tuo Tutti Frutti -pussi oli joidenkin namusien kohdalta hieman pettymys, sillä niistä läpi maistuu vain teollinen esanssi. Kyllä ne nyt karkinnälän vievät ja onneksi Fazerin suklaa ei petä koskaan. Namuhampaan kolotus olikin tänään normaalia lievempää luokkaa, joten toinen suklaapatukka ja puolet karkkipussista jäivät vielä odottamaan huomista. Vaikka tämä meidän käpykylämme välillä hieman kuolleelta vaikuttaakin, niin kyllä täälläkin joskus jotain tapahtuu: nykyään kahdesta ruokakaupastamme saa nimittäin ostettua myös arpoja! Lukijoiden joukossa pyöritellään varmaankin tällä hetkellä silmiä. :D Pieni askel metropolille, suuri Vimpelin kyläpahaselle. Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt suklaajoulukalenteria jouluksi, mutta jälleen kerran kiitos gluteenittoman ruokavalioni, en ole onnistunut löytämään yksilöä, joka ei mahdollisesti saisi suolistoani mutkalle. Kerran minulla sitten välähtikin (sitä muuten tapahtuu todella harvoin), että voisin ostaa itselleni tuollaisen joulukalenteri-arvan. Seuraavalla kaupunkikierroksella en niitä kuitenkaan Jyväskylästä löytänyt, mutta onneksi sain omani nyt ihan meidän ikiomasta S-marketista. ;) Sormethan tässä syyhyävät raaputtamaan sitä päävoittoa välittömästi, mutta ehkä minä säästän sen jännityksen sinne joulukuulle. Jospa sitä saisikin kunnon jouluyllätyksen tänä vuonna. En aio lyödä voittomahdollisuuksistani vetoa..

Nyt aion kuitenkin jatkaa totaalilaiskotteluani kuola poskella ja siirryn lukemaan tuota Harry Potter -kirjasarjan järkälemäistä neljättä osaa, jonka jälkeen lähden ilomielin treffeille nukkumatin kanssa. Matti onkin ollut varsin avokätinen unihiekkansa suhteen ja olen nukkunut mitä mainioiten. Sitä toivon myös tulevalle yölle. Hyvää viikonlopun alkua kaikille! :)

Ps. Blogini vierailijamäärä ylitti vihdoin 20 000 maagisen rajan, wau! Tiedän, että monissa tunnetuissa blogeissa tuo luku ylittyy joka viikko, mutta tällaiselle pienelle Jennalle tuo on iso saavutus. Mikä saa teidät palaamaan blogini pariin? Vai saako mikään? ;)

10. lokakuuta 2013

Syksyn väriloistoa


Moikka taas! En ole oikein liiemmin noilta Lontoo-postauksilta tänne jaksanut kuulumisia päivitellä, joten ajattelin nyt yhden postauksen verran kertoilla, että mitä minun elämässäni tällä hetkellä onkaan meneillään. Pääasiassa ajattelin tällä kertaa keskittyä opintojeni etenemiseen, joten jos opiskelumaailma ei kiinnosta, niin hyppää suoraan postauksen loppupuolelle. Aloitin tosiaan nyt elokuun lopulla kolmannen vuoteni Jyväskylän ammattikorkeakoulussa hoitotyön koulutusohjelmassa. Kaksi ensimmäistä vuotta olivat kaikenkaikkiaan todella intensiivisiä ja olenkin todella helpottunut, että seuraavasta lukuvuodesta on tulossa hieman joustavampi kaikkien aikataulujen suhteen. Ei sillä, opiskella pitää edelleenkin, mutta ei ihan niin niska limassa kuin aiempina vuosina. 

Suurimmalla osalla luokkatovereistani opiskelu jatkuu vähintäänkin yhtä intensiivisenä kuin tähänkin saakka. Omaa opintosuunnitelmaani on kuitenkin hieman muokattu, mistä johtuu tämä joustavuus omalla kohdallani. Opintosuunnitelmani rukkaaminen johtuu siitä, että kaksi hyvää ystävääni luokaltani aikovat valmistua jo ensi keväänä, siis puoli vuotta tuota tavoiteaikaa aikaisemmin, mutta haluan kuitenkin tehdä heidän kanssaan opinnäytetyön. Itse ajattelin valmistua tuossa kolmen ja puolen vuoden tavoiteajassa, sillä vaikka minäkin olisin varmasti kyennyt rutistamaan valmistumiseni jo ensi kevääseen, niin en näe siinä mitään järkeä. Olen kuitenkin vasta 21-vuotias, eikä minulla ole mikään kiire valmistua. Mieluummin panostan kunnolla näihin loppuihin opintoihini, kuin raadan väsymykseen saakka niska limassa.


Normaalia kaavaa noudattaen olisi tämä syksy sisältänyt minullakin koko syksyn mittaisen harjoittelurupeaman, eli neljä kuukauden mittaista harjoittelujaksoa kentällä. Tämän lisäksi olisi sitten vielä täytynyt saattaa alkuun tuo opinnäytetyö, jos olisin sen edelleen halunnut ystävieni kanssa tehdä. Sen sijaan teenkin tänä syksynä vain kaksi kuukauden mittaista harjoittelua ja nuo kaksi jäljelle jäävää kuukauden pätkää käytän sitten opinnäytetyön tekemiseen. Nuo kaksi jäljelle jäävää harjoittelua siirtyvät sitten ensi keväälle, minkä lisäksi minun pitäisi luultavasti tuolloin suorittaa viimeiset viisi opintopistettä vapaavalintaisia opintoja. Opinnäytetyökin tulisi saattaa päätökseensä tuon kevään aikana. Ensi syksylle jäisi sitten syventävät opinnot ja niihin liittyvä pidempi harjoittelujakso. Näiden lisäksi minulla on vielä yksi farmakologian ja yksi lääkelaskujen tentti odottamassa suoritusta. Jos kaikki menee niinkuin pitäisi niin ensi vuonna joulun alla minulla pitäisi olla kädessä sairaanhoitajan paperit. :)

Olen kyllä erittäin tyytyväinen tähän muokattuun opintosuunnitelmaani. Viime syksy ja kevät olivat minulle kaikenkaikkiaan niin opintojen kuin henkilökohtaisen elämänikin puolella todella rankkoja, enkä tiedä olisinko jaksanut pakertaa kaikkia neljää harjoittelua tämän syksyn aikana. Olen myös tyytyväinen että saan tehdä opinnäytetyön näiden kahden ystäväni kanssa, sillä vaikka minulla olisi ollut puoli vuotta täysin opinnäytetyölle pyhitettyä aikaa ensi syksynä jos olisin päätynyt tekemään työni yksin, en olisi siihen halunnut ryhtyä. Olemme ystävieni kanssa näiden kahden vuoden aikana tehneet todella paljon sekä ryhmätöitä että projekteja yhdessä ja tulemme todella hyvin toimeen. Kumpikin ystävistäni ovat myös aikaisemmin tehneet päättötöitä, joten heillä on senkin puolen enemmän kokemusta aiheesta kuin minulla. Todella suuren helpotuksen englanninkielisen opinnäytetyön tekemiseen tuo myös se, että toinen ystävistäni on natiivi englannin puhuja, joten hänen hellään hoivaansa voimme huoletta jättää kieliopin tarkistuksen. Luultavasti se olisi aiheuttanut itselleni hirvittävän määrän harmaita hiuksia ja kohonneita verenpaineita yksin hoidettuna.


Aloitin tosiaan elokuun lopussa tuon syksyn ensimmäisen harjoitteluni, joka tähän mennessä on järjestyksessään neljäs. Tämän harjoittelun suoritin keskustan terveysasemalla sairaanhoitajan vastaanotolla. Paikkavalintani oli varsin summanmutikassa tehty, eikä minulla juurikaan ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä odottaa edessä olevalta harjoittelulta. Terveysasemalla viettämäni neljä viikkoa olivat kuitenkin ehkä tähänastisista harjoitteluista mieluisimmat ja voisin todellakin kuvitella tulevaisuudessa työskenteleväni samankaltaisessa ympäristössä. Sairaanhoitajan työ omalla vastaanotolla on todella monipuolista ja itsenäistä päätöksentekoa vaativaa. Totta kai ympärillä on joukko osaavia kollegoita, joita konsultoida tarvittaessa, mutta omaa päätöksentekokykyään todellakin saa käyttää. Näin myös terveysaseman toimintaa muutenkin melko monipuolisesti, sillä tutustuin hoitajien työnkuvaan niin tarkkailussa, diabeteshoitajan vastaanotolla kuin depressiohoitajankin luona. Tuosta neljän viikon jaksosta minulle jäi todella hyvä fiilis ja uskon oppineeni aimon annoksen uusia taitoja tulevaisuuden työtäni varten, tein sitä sitten missä tahansa.

Nyt meneillään onkin sitten tämän syksyn ensimmäinen neljän viikon mittainen opparisiesta. Kolmas viikko menossa ja täytyy myöntää kyllä, että ensimmäiset kaksi menivät aika pitkälle lorviessa (ja vähän kyllä töitäkin tehdessä, siitä lisää myöhemmin). Nyt tämän viikon alussa päätin sitten aloittaa opinnäytetyön tekemisen todenteolla ja olenkin jo päässyt varsin hyvään vauhtiin sen kanssa. Kaikki lopputöiden kanssa painineet kuitenkin tietävät varmasti sen tunteen kuinka tuntuu ettei mitään oikeasti tekisikään, kun mitään lopullista vielä ole voinut kirjoittaa ylös. Tällä hetkellä, ja luultavasti vielä hyvän aikaa, siis etsin, lueskelen ja kirjoitan muistiinpanoja lähdemateriaaleista, joiden pohjalta voin sitten lähteä kokoamaan omaa osuuttani opinnäytteemme teoriasta. Tällä hetkellä menossa tutkimus aiheesta Distance Education in Nursing. Opinnäytetyömme aiheena on verkko-opiskelu sairaanhoitajaopiskelijan näkökulmasta.


On tämä ajanjuoksu ihan käsittämätöntä. Muistan vielä kuin eilisen päivän kun muutin Jyväskylään ja aloitin opintoni ammattikorkeakoulussa. Nyt olen sitten jo ylittänyt puolenvälin rajapyykin opintojeni kanssa ja valmistun hieman reilun vuoden päästä. Kohta edessä on jälleen se tilanne, että mitä tehdä elämällä, kun tämä vaihe on ohi. On niin turvallista olla tietoinen siitä, mitä tekee seuraavat kolme ja puoli vuotta. Minä kuitenkin tiedän tulevaisuuteni vain seuraavan hieman reilun vuoden päähän, sen jälkeen edessä on jälleen uusi musta aukko. Kohta pitäisi alkaa tehdä päätöksiä sen suhteen, että mitä haluaisin tehdä valmistumiseni jälkeen ja kuinka kauan. Jonkin verran olen näitäkin ajatuksia viime aikoina päässäni pyöritellyt koska, kuten kaikki tiedämme, vuosi vierähtää hirvittävän nopeasti. Olenkin ajatellut jakaa tulevaisuudenpohdintojani teidän kanssanne jossain vaiheessa. En tee sitä kuitenkaan nyt, sillä sen jälkeen tätä postausta ei jaksaisi lukea loppuun saakka kukaan. Tosin tokkopa jaksaa nytkään. :D

Se kuitenkin niistä opinnoista tältä erää. Kuten tuossa aikaisemmin mainitsinkin, niin olen myös tehnyt syksyllä töitä. Olen jo pitkään haudutellut mielessäni ajatusta työnteosta opintojen ohella. En kuitenkaan tähän mennessä ole löytänyt mitään sopivaa pestiä, sillä halusin työn, joka vaatisi vain jokusen tunnin viikkopanostusta. Mielessäni alusta saakka oli henkilökohtaisen avustajan homma, sillä siitä voisi olla hyötyä tulevaisuuttani ajatellen ja niissä hommissa nuo vähäiset tuntimäärät näkyivät myös olevan yleisempiä. Tähän syksyyn saakka kuitenkin venytin tuota varsinaista työnhakemista, kunnet päätin, että nyt aion todellakin etsiä sitä työtä itselleni. Ylimääräinen tienesti kun ei ole koskaan opiskelijalle haitaksi enkä panisi lainkaan pahakseni, jos voisin lopettaa opintolainan nostamisen tähän paikaan. Mitä vähemmän sitä tarvitsee nostaa, sen parempi. Suhteellisen lyhyen aktiivisen työnetsinnän jälkeen minulla tärppäsikin: henkilökohtaisen avustajan toimi tuetun asumisen yksikössä. Asiointia, seuranpitoa ja vapaa-ajan viettoa maksimissaan kahdeksan tuntia viikossa. Nyt olen tehnyt töitä reilun kuukauden verran ja täytyy sanoa, että olen kyllä todella tyytyväinen. Kuukausipalkka ei tietenkään tuolla tuntimäärällä ole päätä huimaava, muta jokainen opiskelija kyllä tietää kuinka paljon parinsadankin lisäys tuloihin kuussa saa todellisia ihmeitä aikaan. :) Olen kyllä todella kiitollinen tästä työpaikasta!


Sitten voitaisiin hetkeksi siirtyä ihan lähiaikojen kuulumisiin, nimittäin näihin kuviin. Tiistaina heräilin puoli kahdeksan aikoihin ihan omia aikojani. Ylösnoustuani päätin, että ennen opparin pariin paneutumista voisinkin käydä tekemässä pienen aamulenkin. Lenkki venyikin aina tunnin mittaiseksi, kun pysähdyin välillä ihailemaan ja kuvailemaan syksyistä maisemaa. Onneksi kävin napsimassa noita kuvia tiistaiaamuna, sillä aika moni puu on jo tiputtanut lehtensä (toki väriloistoa löytyy edelleen) ja eilen sekä tänään ulkona on näyttänyt olevan hieman ankeampi ilma. Täytynee vielä joku päivä käydä koittamassa syksyräpsyjen ottoa, ennen kuin on aika siirtyä siihen ikävämpään osaan syksyä: harmaaseen, sateiseen, pimeään ja loskaiseen.

Minä kyllä pidän syksystä ja varsinkin tämä syksy on hellinyt meitä ilmoillaan aivan erityisesti. En kuitenkaan pidä loppusyksystä enkä alkutalvesta, kun on vain pimeää kellonympäri eikä aurinko tahdo enää jaksaa nousta moneksikaan tunniksi päivää valaisemaan. On pimeää kun lähtee aamulla töihin, mutta se valoisa aikakin kestää vain sen aikaa kun on siellä töissä ja taas on pimeää kun pääsee kotiin. Olen jo vuosikaudet tiedostanut mielialassani muutoksia noihin aikoihin ja voisinkin sanoa kärsiväni jonkinlaisesta kaamosmasennuksesta: mikään ei tahdo kiinnostaa ja väsyttää vaan koko ajan. Tai en voisi sanoa että tilani nyt mitään masennusta olisi, mutta tietänette mitä tarkoitan. :) Tänä vuonna ajattelin myös syödä talven läpi D-vitamiinia, jos senkin riittävästä saannista olisi jonkinlaista hyötyä. Tunnistaako joku muu kaamoksen aiheuttamia oireita syksyn ja talven pimeinä ajanjaksoina?


Nyt on aika palata kuitenkin jälleen sen opinnäytetyön pariin, että saisin tänäkin päivänä lähdemateriaalia luettua. Nautitaanhan noista kauniista syysilmoista kun niitä on vielä jäljellä! Pus!

25. syyskuuta 2013

London - Returning to Finland

Niinhän se kello löi lopulta viisi aamulla merkkinä alkavasta kotimatkasta. Aikamoisessa kotiinpalumorkkiksessa nousin ylös, enkä voinut uskoa että mahtava viikko Lontoossa oli jo näin pian ohitse.  Olin nukkunut todella huonosti johtuen unista, joissa myöhästyin paluulennolta, sekä edelleen jatkuvasta kaameasta flunssasta. Olisi tehnyt mieli vetää peittoa vain takaisin korville ja jatkaa unia, mutta eihän siinä muu auttanut kuin nousta ylös. Hammaspyykin ja epäonnistuneen yrityksen jälkeen saada itseni näyttämään joltain muulta kuin haudasta nousseelta zombilta, loin viimeisen haikean silmäyksen viikon hyvin palvelleeseen huoneeseeni, ennen kuin suljin oven perässäni.

Matkani viimeiselle metromatkalle jouduin ostamaan irtolipun, sillä travelcardini oli mennyt vanhaksi edellisenä iltana. Tuolloin tajusin että matkakortti oli maksanut kyllä itsensä aika monta kertaa takaisin, sillä yhdensuuntaisesta metromatkasta Earl's Courtilta Victorialle maksoin £ 4.50, kun taas koko viikon matkakortista pulitin £ 30.40. Jo itsessään tuota kotiaseman ja Victorian väliä tuli varmasti ajeltua tuon matkakortin hinnan edestä. Travelcardini toimi siis zonella 1-2 ja en voi muuta kuin suositella sen hankkimista. Itse matkustin ainoastaan kerran noiden kahden zonen ulkopuolelle matkatessani tuonne Warner Bros. studioille, mutta nekään yksittäisliput eivät mannaa maksaneet. Ehdottomasti aion siis tuon matkakortin hankkia seuraavallakin reissulla. Tosin seuraavalla matkalla aion tutustua myös noihin double deckereihin. Metromatkustaminen oli niin törkysen simppeliä, että laiskana en jaksanut tutustua bussien toimintaan. :D Hyi minua. Mutta joo se siitä.


Victorialta otin sitten Gatwick Expressin lentokentälle. Check-in, turvatarkastus ynnä muut virallisuudet sujuivat tällä kertaa huomattavasti sulavammin, kun oli edes jonkinmoinen käsitys siitä mitä oli tekemässä. :D Kentältä shoppailin vielä vähän tuliaissuklaita, niskatyynyn itselleni kotimatkaa varten, kymmenen punnan headphonesit sekä jotain mielettömän hyviä yrttipastelleja, joita minulla on todella kova ikävä. Seuraavalla matkalla täytyy kantaa niitä rasiakaupalla kotiin. :p Kahdeksaan saakka istuskelin sitten kentällä aamupalaa mutustellen ja äänikirjaa kuunnellen, kunnes lentomme lähtöportti ilmoitettiin. Siellä sitten vielä hieman lisää odottelua ennen kuin pääsimme koneeseen ja lento Kööpenhaminaan saattoi alkaa. Tuon matkan vetelin muistaakseni aika tehokkaasti sikeitä liian aikaisen aamuherätyksen ja liian lyhyiden yöunien takia.

Vaikka pelkäsinkin lentämistä jo huomattavasti vähemmän kuin menomatkalla, sain tutustua lentomatkailun nurjaan puoleen: lentäminen flunssaisena. Ei sitä muuten juuri tuntenut, mutta jos korvani alkoivat ilmoittaa itsestään menomatkallakin ennen laskeutumista, niin paluumatkalla tukkoisen pään takia ne tuntuivat räjähtävän siihen paikkaan. Auts, se teki todella kipeää. Vasen korvani myös napsahti lukkoon laskeutumisen aikana, mikä on sinänsä ihan normaalia, mutta omani ei vain auennut kaikista kikoista huolimatta ollenkaan. Enpä sitte kuullut juuri mitään ennen Suomeen pääsyä. Hirvittävän mukavaa kun pää on täynnä räkää, korvat ovat tukossa, etkä kuule mitään. Teki mieli lyödä lentokentän lattialle ja heittää pienet itkupotkuraivarit. Ei todellakaan ollut mikään miellyttävin matkustusfiilis. :D


Seuraavana olikin sitten vuorossa matkan miellyttävin osuus, yhdeksän tunnin odottelu jatkolennolle Köpiksen lentokentällä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin lähtenyt bussilla/metrolla/millälie julkisella kulkuvälineellä tutkimaan Köpiksen keskustaa, mutta olo oli niin kertakaikkisen kehno ja minulla oli aikamoinen hedari lennon laskeuduttua, joten päätin jäädä kuluttamaan aikaa kentälle. Ihan hyvä idea sinänsä, kun myöhemmin tajusin, ettei minulla oikeastaan ollut enää yhtään rahaa. :D Tarkkaan olin roposeni laskenut ja käyttänyt matkan aikana. Lopultahan se yhdeksän tunnin odottelu meni yllättävän nopeasti ja sujuvasti! Pääasiassa aikaani kulutin torkkuen, syöden ja päiväkirjaa kirjoitellen. :D Tuli todettua ainakin se, että Köpiksen lentokenttä on järjettömän kallis paikka! Nimimerkillä halvin mahdollinen aamiaisleivän näköinen kyhäelmä frapuccinon kanssa reilu 12e.. Mutta sitten taas kentällä oli ihana hiljainen tila, jonka lepotuoleilla sain muutaman tunnin makoisat unet ennen kuin auringon paahtaessa täysillä sinne tuli liian kuuma.

Ja niin vain tuli sekin yhdeksän tuntia kulutettua ja siirryin lähtöportille. Siellä oli vielä boarding menossa Alicanteen lähtevälle lennolle ja oli todella haikea mieli siitä, että toisilla loma on vasta aluillaan, kun itse odottelen lentoa koti-Suomeen. Olisi tehnyt mieli enemmän kuin mitään hypätä siihen koneeseen ja vain jatkaa lomailua. Tuolla oli myös ihan hirveästi suomalaisia ja pitkän viikon jälkeen olikin mukavaa vaihtaa muutama sana suomeksi kahden ihanan eläkeläismummon kanssa, jotka olivat juuri palanneet kuukauden lomalta Italiasta. Toinen heistä käsittääkseni miehensä kanssa omistaa sieltä lomaosakkeen, jossa he olivat nyt sitten nauttimassa eläkepäivistä. Kelpaisi! Sitten olikin jälleen meidän vuoromme siirtyä koneeseen, joka nousi taivaalle puoli yhdeksän aikaan illalla. Lento Suomeen meni ohi todella nopeasti ja tuntui kuin vain hetki nousun jälkeen olisi korviin alkanut taas sattua siihen malliin, että tiesin laskeutumisen olevan lähellä. Hetken kuluttua kuulutettiinkin miehistön alkavan valmistautua laskeutumiseen. Täytyy kyllä sen verran sanoa, että auringonlasku lentokoneesta on mielettömän upea näky!


Helsinki-Vantaalla oltiin sitten joskus yhdentoista jälkeen jolloin alkoi kolmen tunnin bussin odottelu. Suunnitelmissani oli löytää mukavin mahdollisin kolo nukkua nuo kolme tuntia, mutta hyvin pian tajusin, ettei nukkumisesta tulisi yhtään mitään, kun koko ajan yritin vain yskiä sisuskalujani pihalle. Tiedättekö sellaisen rasittavan yskän joka kutittaa kurkkua koko ajan, mutta mitään yskittävää ei ole? Yritinkin siis löytää paikan, jossa häiritsisin mahdollisimman vähän muita nukkumista yrittäviä matkailijoita ja päädyinkin asettautumaan lähelle jonkin hotellin aulaa ja vessaa sillä yskänpuuskat tuossa vaiheessa olivat niin kovia, että oksennuksen tulo ei enää ollut kaukana. Aika toivoton fiilis oli tuossa vaiheessa, sillä en uskonut pystyväni edes lähtemään Jyväskylään sillä ensimmäisellä mahdollisella bussilla kauhean köhäni takia. Jos minulla olisi tuossa vaiheessa ollut penninhyrrääkään jäljellä, niin olisin luultavasti maksanut itselleni yön lentokenttähotellissa ja lähtenyt kotiin aamulla. Noh, en kuitenkaan tehnyt niin, koska rahaa ei enää ollut. :D

Siinä tuolilla sitten epämukavasti torkahtelin ja parin tunnin kuluttua oloni olikin onneksi helpottanut niin paljon, että menin ulos odottamaan meidät kotiin vievää bussia. Onneksi ajanvietettä tuolle välille ei tarvinnut hirveästi keksiä, sillä olin unessa jo ennen kuin pääsimme edes pois Vantaalta ja muutamaa havahtumista lukuunottamatta heräsin lopulta Palokassa. Perillä olin siis puoli kuudelta aamulla vuorokauden matkustamisen jälkeen. Ilmeisesti sitä voi saada kulumaan vuorokauden matkassa Lontoosta Jyväskylään. :D Seuraavalla kerralla taidan olla sen verran viisaampi, että maksan muutaman kympin extraa siitä, että pääsen suoraan yhdellä lennolla määränpäähän, aika raskaaksihan tuo kotimatka lopulta kävi. Tai valitsen ainakin sellaisen vaihdon, joka ei kestä yhdeksää tuntia. :D

Lämpimässä aamuauringossa kaupungin heräillessä kävelin sitten matkakeskukselta kämpille. Varmaan tunnin verran olin hereillä, kunnes nukahdin muutamaksi tunniksi sohvalle. Tai siis nukahdin sohvalle sen jälkeen, kun olin ensin taivastellut muodottomasti turvonneita nilkkojani! Ihmettelinkin jo Köpis-Helsinki lennolla, että näyttääpäs mun nilkat jotenkin omituisilta, mutta totuus selvisi sitten vuorokauden matkaamisen jälkeen kun otin sukkahousut pois jalasta. Seuraavalla kerralla olen myös se verran viisaampi, että ostan matkaa varten lentosukat. :D Tosin en ainakaan muista menomatkalla olleen ongelmaa tämän asian kanssa, joten paluumatkan vuorokauden matkustamisella taisi olla aika suuri rooli tässä tilanteessa.


Niin tuli siis lopulta aika taputella tämä matka viikon reissaamisen ja 62 täyden kirjoitetun päiväkirjasivun jälkeen. Uskon, että fiilikseni matkalta ovat välittyneet melko hyvin näitä postauksia lukiessa, mutta summa summarum: viikko Lontoossa oli ihan mielettömän upea, ihana ja kaikkea muuta ylistyssanoja, enkä voisi olla kiitollisempi Jumalalle siitä miten mahtavasti kaikki meni ja kuinka mukavaa minulla oli! ♥ Näitä postauksia kirjoitellessa on kyllä tullut elettyä noita viikon hetkiä uudelleen ja tällä hetkellä on jotenkin todella haikea fiilis ja kaipuu Lontooseen on todella kova. Onneksi jaksoin miltei pienintä yksityiskohtaa myöten kirjoittaa matkan vaiheet päiväkirjaan, niitä todellakin kelpaa muistella vielä myöhemminkin. :) Toivottavasti seuraava matka koittaisi pian, sillä pala sydäntä jäi Brittien saarille. ♥

kuvat: Pinterest

19. elokuuta 2013

Viime aikoina tapahtunutta

Koska en nyt ole viime viikkoina hirveän ahkerasti blogiin kuulumisia päivitellyt, on kuvia kännykkään kertynyt jonkin verran, sillä niitä tulee kuitenkin napsittua. Niinpä siis ajattelin päivitellä pidemmän jakson kuulumiset näin kuvaröykkiön muodossa. Kuvat saa muuten klikattua isommiksi, jos niitä ei oikein tahdo nähdä tihrustaa. :)


1. // Viikon mittaisella visiitilläni Jyväskylään heinä- ja elokuun vaihteessa tein hiuksilleni jotain käsittämättömiä taikoja ja ne näyttivät niin kivoilta, että tilanteesta täytyi ottaa todistusaineistoa. 2. // Työpäivän ohessa napsaistu kuva Ainolle demonstroimaan kuinka hyvin hänen tuliaisiksi tuomansa korvakorut mätsäsivät työpaitani värin kanssa. 3. // Mätsäyksen makua jälleen ilmassa, kun sävy sävyyn kävivät niin sateenvarjo, korvakorut, käsikorut kuin liukuvärjätty neuleenikin.


4. // Kotona vielä majaa pidellessäni lukuvuorossa oli Harry Potter and the Prisoner of Azkaban. Itse asiassa kirja on hieman kesken edelleen. 5. // Heti Jyväskylään palattuani otin suunnakseni kirjaston, sillä viime visiitilläni muistan lukeneeni, että kaikki Jyväskylän kirjastot sulkevat ovensa melkein koko syyskuun ajaksi. Sitä vahinkoa ei siis todellakaan saanut tapahtua, että minulla ei olisi lukemista, joten nappasin mukaan kokonaisen pinon kirjallisuutta to read -listaltani. Näiden parissa luulisi yksi syyskuu kuluvan.


6, 7 & 8. // Yhden iltakävelyn yhteydessä innostuimme Ainon kanssa totaalisesti valokuvaamisesta ja kuvia tuli räpsittyä niin rannalla kuin kaurapellossakin. Kuvamateriaalia siis löytyy runsain mitoin ja ajattelinkin tehdä niistä otoksista vielä erikseen toisen postauksen, niin mieluisia monista niistä kuvista tuli.


9. // Oli aika päästää kauan palvelleet lenkkarini eläkkeelle ja hommata itselle kunnon juoksupopot. Heti ensiaskelmasta lähtien tajusin kuinka tajuttoman surkeat ne edelliset kenkäni olivatkaan olleet. Nyt muutaman kunnon lenkin jälkeen ei enää ollenkaan harmita että maksoin näistä 159 euroa, vaikka se kassalla vielä kirpaisikin. 10. // Jos noista tähän mennessä julkaistuista Lontoo-postauksista ei vielä käynyt ilmi, niin rakastuin kaupunkiin aivan totaalisesti. Päätinkin heti reissun jälkeen että tätä rakkautta pitää päästä pikimiten syventämään ja kaupunkia tutkimaan lisää, joten aloin jo keräämään rahaa uutta matkaa varten. Säästöpossun virkaa toimittamaan pääsi hillopurnukka, johon tuunasin tuollaisen etiketin. Saattaa olla että askartelen vielä paremman, mutta tuolla pääsee alkuun. Säästöpossussa on jo kymmenen euroa ja edelliseltä reissulta jääneet jämäpunnat. Eurossa on miljoonan alku. ;)


11. // Myös rakkauteni aamupuuroa kohtaan on leimahtanut todellisiin liekkeihin jälleen Jyväskylän kotiin paluun jälkeen. Vaikka ei ihan heti uskoisi, niin tuossa kulhossa on sitä puuroakin, kaikkien lempihöysteideni alla tosin. :D 12. // Pian paluuni jälkeen täydensin myös marjavarastojani ostamalla laatikollisen mustikoita ja toisen samanmoisen vadelmia. Harmi kun mansikkasadon aikaan olin jossain ihan muualla kuin Jyväskylässä ja niitä en nyt sitten saanut laisinkaan. Onneksi olen käyttänyt edellisvuoden marjoja niin säästeliäästi, että niitä löytyy vielä jokunen pussillinen pakasteesta. 13. // Yhtenä aamuna perinteisen keitetyn puuron sijaan nautin yön yli jääkaapissa tekeytynyttä tuorepuuroa, joka myös löysi tien sydämeeni. Tästä on tulossa resepti-postaustakin lähiakoina. :)


14 & 15. // Töiden loppuminen on tarkoittanut myös sitä, että minä olen jälleen saanut lakata kynsiäni! Vasemmanpuoleiset ovat tämänhetkiset ja oikeanpuolimmaiset hieman vanhemmat. Haluankin antaa teille muutaman kullanarvoisen vinkin kynsien lakkaukseen liittyen, jotka olen oppinut viime aikoina! Oikeanpuoleisessa kuvassa käytössä pohjalakkana on kirkas persikanvärinen lakka. Jotta kirkkaat lakat oikeasti pääsevät oikeuksiinsa, kannattaa niiden alle lakata yksi valkoinen lakkakerros, jolloin kynnen pinta ei kuulla lakkakerrosten läpi. Ihan mahtava vinkki! Toinen vinkki liittyy molempien lakkausten palloihin. Pinterestin ihmeellisestä maailmasta löysin vinkin että palluroita kynsiin saa helposti hiuspinnien avulla. Tipauta vain pisara haluamaasi lakkaa paperin päälle, kostuta pinnin pää lakkaan ja paina pallo kynteen. Miksi tämä ei koskan käynyt mielessäkään??

Sellaista täällä. :) Mutta mitäs teille kuuluu?

25. heinäkuuta 2013

"Avaan ikkunan / hengitän sisään maisemaa / niin täydellistä, että pelottaa.."

Joskus sitä vain havahtuu ajattelemaan, kuinka mahtavaa elämä oikeastaan onkaan. Minun kaksi viimeistä vuorokauttani ovat olleet täydellisiä, tai ainakin lähennelleet täydellisyyttä. Tiistaina töideni jälkeen suuntasin illan suussa ystäväni Ainon luokse, sillä meillä oli aikeenamme pitää oikein vanha kunnon sleepover. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen sleepover kestikin yhden yön sijaan kaksi, mutta sehän vasta parasta olikin!


Yökyläilyn yhtenä tärkeimpänä elementtinä oli tietenkin ruoka sillä hyvä ruoka, parempi mieli. Keskiviikkona tosin oli hetkellisesti paha mieli sillä elokuvan katselun ohella tuli syötyä kaikenlaista mässyä niin paljon, että pelkäsin vatsani räjähtävän siihen paikkaan. Muutamien tuntien ajan olo oli suhteellisen tukala, mutta kyllä se ruoka taas illalla sitten maistui. Mitään makeaa ei tosin enää tehnyt juurikaan mieli. :D 


Muutoin kahden päivän sleepoveriin kuului muun muassa elokuvien tuijottelua, vatsalihakset kipeiksi nauramista (mikä teki ihan hyvää sen syömisen ohessa), saunomista, saunan ja takan lämmitystä, laiturilla löhöilyä, soutamista, YleX:n popittamista niin että varmaan mökkiläiset järven toisella puolellakin kuulivat sen, lautapelin peluuta, lukemista, hiustenleikkuuta (sekä Aino että minä saimme uudet kesäletit toistemme toimesta), maisemien ihailua, sikeästi nukkumista sekä onnellisuutta.


Minulle tuli varsinainen onnellisuuskohtaus, niin kuin Aino sen nimesi, eilen illalla. Aino sytytti takkaa mökillä, minä istuin mökin lattialla katsellen liekkien leikkiä katon kynttelikössä ja radiosta kuului joku tunnelmaan sopiva kipale. Tuolla hetkellä jotenkin tuntui että kaikki loksahti paikoilleen. Olisivatko asiat edes voineet olla sen paremmin tuolla hetkellä? Sain viettää aikaa hyvän ystäväni kanssa peilityynen järven rannalla auringonlaskua katsellen, kesästä ja sen hiljaisuudesta nauttien. 


Kesä ♥

20. heinäkuuta 2013

London - Day 5

Lontoossa jälleen. Torstain ja perjantain välinen yö meni vähän niin ja näin: toisaalta nukuin aika makoisasti, mutta toisaalta hyviä yöuniani varjosti kurkkukipu ja flunssa. Perjantaiaamuun herättiin siis jälleen kera kurkkukaktuksen ja tukkoisen nenän. Olette jo varmaankin huomanneet aamurutiinini, joita noudatin matkani ajan? :p No eihän niitä nyt tässä vaiheessa voinut enää rikkoa, joten aikaisen herätyksen jälkeen (puoli seitsemältä) aamu alkoi taas kuten jokaisena aamuna tähänkin mennessä: yksityiskohtia ei liene tarpeellista enää toistella. Hieman jälkeen kahdeksan kävin nauttimassa hotellin yksinkertaisen aamupalan, jonka jälkeen lähdin varsin nopeasti liikenteeseen.


Koska edellispäiväinen kävelyretkeni sai minut viimeistään ihastumaan Lontoon puistoihin aivan täydellisesti, päätin suoran metromatkan sijaan kävellä osan matkasta Hyde Parkin laitaa. Kävelinkin tuollaista upeaa puutarhakatua pitkin, jolle kuva nyt ei ehkä anna täysin sen ansaitsemaa oikeutta. Mahtava se kuitenkin oli. Tuon kadun jälkeen hyppäsin sitten metroon ja matkasin jälleen Oxford Streetille ja Primarkiin, jonne lähdin palauttamaan tuota kankaista reppuihanuuttani. Muutaman päivän käytön jälkeen siihen oli jo tullut reikä, joten en olettanut sen kestävän käyttöä enää hirveän kauan. Olisin halunnut palauttaa myös isoksi osoittautuneen turkoosikivisen sormuksen, mutta se ei enää onnistunut koska olin irroittanut sormuksesta ne kaikki lappuset irti. Tuo repun palauttaminen minua harmittaa hirveästi, koska pidin siitä ihan hirvittävän paljon. Etsinnässä onkin nyt vastaavanlainen, tosin hieman vankempaa tekoa oleva pikkuinen reppu.

Täytyihän sitä nyt ottaa kuva näinkin prameasta yleisestä wc:stä. :D

Oxford Streetiltä päätin lähteä piipahtamaan Westfield Shopping Centressä, sillä siitä olin kuullut puhuttavan paljon. Metrolla hurauttelin sitten Shepherd's Bushiin ja ostoskeskukseen oikeastaan vain tajutakseni, että eipä minulla ollut juurikaan aikaa jäädä kuppaamaan tuonne valtavaan ostoskeskukseen. Kävin siis vain toteamassa että paikka on aivan valtava, sinne täytyy päästä uudelleen ja että sieltä löytyy Lontoon hienoimmat yleiset vessat. Näiden päätelmien jälkeen ja varmaankin alle puolen tunnin visiitin päätteeksi palasin takaisin metroasemalle ja otin metron takaisin kotiin. Mitäs järkeä tässä reissussa sitten oli? :D No en tiedä, mutta ainakin voin sanoa käyneeni Westfieldin ostoskeskuksessa. Seuraavalla reissulla tänne todellakin täytyy lähteä oikein ajan kanssa. 

Oli Pradaa, Guccia ja Louis Vuittonia. Ja lattiat joista saattoi nähdä peilikuvansa.

Ennen hotellille menoa kävin taas jälleen kerran Marks & Spencerissä hakemassa lounasleivän ja lähellä sijaitsevasta kojusta rasiallisen mansikoita ja mustikoita (vadelmat olivat valitettavasti jo myyty sille päivälle). Hotellilla pidin noin puolen tunnin pikaisen eväs- ja lepotauon ennen kuin oli aika hypätä jo hyvinkin tutuksi tulleeseen lontoolaiseen metroon ja hurauttaa sillä Leicester Squarelle, josta kävelin Trafalgar Squarelle.

The National Gallery, jossa en tämän reissun aikana vieraillut.

Käteen työnnetään tusseja, kysytään mistä olet kotoisin ja pyydetään piirtämään oman maan lippu. Vasta sen jälkeen ilmoitetaan, että kyseinen "lysti" maksaa £3. Vähän suututti, että tuosta minun surkeasta sinisestä tuhrusta piti vielä maksaakin, mutta en jaksanut jäädä surkuttelemaan asiaa pidemmäksi aikaa. Sitä paitsi se oli ainakin toistaiseksi ainut Suomen lippu piirrettynä noille papereille.

Reissun paras päivä ilmojen suhteen - ihmisiä olikin joka puolella nauttimassa säästä.


Trafalgar Squarelle saavuin sen takia, että olin ottamassa osaa Big Bus Toursin järjestämälle Harry Potter -kävelykierrokselle. Onneksi olin jälleen kerran todella ajoissa liikenteessä, sillä minulla meni melko kauan aikaa löytää tuon kävelykierroksen aloituslokaatio. Oikea osoite kuitenkin löytyi ja meitä vastassa oli mies, joka esitteli itsensä Hagridin pikkuveljenä. :D Voittekin sitten arvuutella, että kuka se mahtaa tuossa ylhäällä näkyvässä kuvassa olla. ;) Ensimmäisenä itse kiinnitin huomiota siihen, että miten hän pystyi olemaan tuollaisessa tuulipuvun tyyppisessä kokonaisuudessa, sillä päivä oli todellakin kuuma. Tai sitten se johtui vain siitä, että olen itse erittäin herkkä kuumalle ilmalle, enkä tahdo sitä oikein sietää. :D

Elokuvateatteri, jossa kaikki Harry Potter -elokuvat ovat saaneet ensi-iltansa.

Kierroksen aikana kävimme katsomassa muutamia elokuvien kuvauspaikkoja, mutta vierailimme myös erilaisissa lokaatioissa, jotka olivat inspiroineet J.K. Rowlingia luomaan kirjoissa kuvattuja paikkoja.

Katu, joka inspiroi Rowlingia luomaan Viistokujan.
Tätä kujaa Rowling käytti inspiraation lähteenä Iskunkiertokujalle.
Tuollaisella kujalla kelpaisi asustella.
Honey Dukes

Karkkikauppa Lontoossa, joka muistuttaa kaikkein lähimmin elokuvissa Viistokujalla sijaitsevaa Hunajaherttuaa. Kaupassa myydään kaikenlaisia nameja laidasta laitaan, mutta heillä oli myös lajitelma karkkeja, jotka ovat saaneet inspiraationsa Hunajaherttuan namivalikoimasta. Onneksi saimme muutaman maistiaisen, sillä jätin namit ostamatta edelleenkin silmälläpitäen seuraavana päivänä koittavaa studiokierrosta Leavesdenissä. Karkkikaupan jälkeen kävimme vielä tutustumassa Big Benin lähellä sijaitsevaan alueeseen, jossa oli kuvattu muun muassa sisäänkäyntiä Taikaministeriöön. Reilun kahden tunnin jälkeen mielenkiintoinen kävelykierros tulikin päätökseen ja porukka hajaantui kuka minnekin. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen kierros tämäkin. Tosin tämä on ehkä sellainen "nähtävyys", joka kiinnostaa enemmän tosifaneja, sillä kaikki kohteet eivät tosiaan olleet kuvauspaikkoja, vaan inspiraation lähteitä kirjoja luodessa.


Kävelykierrokselta suuntasinkin sitten Thames-joen rantaan syömään Hot Dogia. Samalla katselin toisella puolen jokea olevan London Eyen pyörimistä ja aloin epäillä aivan tosissani sitä, että tohtisinko koskaan tuon pyörän kyytiin nousta. Muutaman muun kammon lisäksi minulla nimittäin on aika kova korkeanpaikankammo ja saatoin vain ajatella, että mitäs jos tuolta tipahtaa tai koko komeus kaatuu tuohon jokeen tai jotain muuta yhtä todennäköistä. Hyrr, kylmät väreet meni jo pelkästään katsellessa. Mietiskelin jo sitä, että kävisin vain lahjoittamassa tuon lippuni jollekin joka sellaista on menossa hankkimaan ja jätän tämän huvin aivan kokonaan muille. :D Jätin ajatuksen kuitenkin muhimaan, olisihan minulla vielä muutama päivä aikaa voittaa pelkoni tai jänistää lopullisesti.

Eväsretkeilyn jälkeen palasin taas hetkeksi hotellille. Pihalla nimittäin todellakin oli erittäin lämmin ja olin varautunut ulkoilmaan hieman liian paksulla vaatekerralla ja minulla alkoi olla tukahduttavan kuuma. Niinpä siirryin sisätiloihin löhöilemään, vaihtamaan hieman kevyempää päälle ja miettimään sotasuunnitelmaa illan varalle. Mielessä oli niin hengailua Hyde Parkissa, visiitti Harrodsilla, käyntiä Borough Marketilla kuin kävelyä Regent's Canalin varrella päämääränä Camden Town. Lopulta päädyin tuohon viimeiseen vaihtoehtoon. Kaikki ei kuitenkaan tällä kertaa mennyt aivan niin kuin Strömsössä. :D


Otinpa sitten suunnakseni Regent's Parkin metroaseman ja lähdin kävelemään puiston läpi aikeenani päätyä Camdeniin. Noin sadan kilometrin kävelyn jälkeen aloin epäillä suunnitelmaani ja ymmärsin viimein googlailla asiaa ja tulla siihen tulokseen, että koko markkinat olivat jo sulkeneet ovensa tälle päivälle puoli tuntia sitten. Hieman saattoi oma typeryyteni nakertaa tuossa vaiheessa kun jalat olivat ihan hapoilla ja varpaat rakoilla. Tässä vaiheessa alkoi myös hiukoa aika lailla. Toisen sada kilometrin kävelyn jälkeen päädyin lopulta vihdoin ja viimein Baker Streetin metroasemalle ja saatoin istahtaa kipeine jalkoineni ja matkata takaisin kotiasemalle. Ei mennyt ihan nappiin reissu siinäkään suhteessa, että tässä vaiheessa reissua matkakorttini magneettijuova lopetti toimintansa, eli kaksi viimeistä päivää metroaseman työntekijöiden täytyi päästää minut kaikkien porttien läpi niiden toiselle puolelle. :D

Lopulta päädyin hotellini lähellä sijaitsevaan pubiin syömään. Kerta Lontooseen saakka ollaan tultu, niin täytyyhän sitä Fish & Chips -annos tietenkin syödä. Ja niinhän minä tein. Tämä "ravintola"-visiitti oli huomattavasti edellispäivän vierailua miellyttävämpi, sillä odotteluaika oli huomattavasti lyhyempi ja minulla oli kirja mukanani, joten minun ei tarvinnut pyöritellä peukaloitani ja hymyillä pubin seinille. Ruoka oli hyvää, vaikka kala oli hieman mautonta. Tarjoilijana oli erittäin miellyttävä brittiläinen nuorimies, köhköh. ;) Tänne voisin kuvitella palaavani uudelleenkin. Mielikuvitukseni sai tosin laukkaamaan baaritiskillä istuva lihavahko vanha mies, joka tuntui suuntaavan katseitaan minuun hieman liian usein. Kaikeksi onnekseni mies kuitenkin poistui pubista enkä nähnyt häntä sen koommin. 

Vatsa täynnä oli hyvä palata hotellille summaamaan tätä päivää. Seuraavan päivän suunnitelmiksi valikoitui isku Camdeniin heti sen auettua aamupäivällä ja illalla koittaisi vihdoin ja viimein se odotettu Warner Bros. Studio Tour! :) Jihuuuu!

2. heinäkuuta 2013

London - Day 4

Tämä kuva on Green Parkista tai Hyde Parkista, en ole iha varma kummasta. :D

On jälleen aika palata hetkeksi ihanaan ja keväiseen Lontooseen. Torstai, neljännen päivän aamu, valkeni hyvin samanlaisissa merkeissä, kuin muutkin aamut matkani aikana. Heräilin jälleen seitsemän aikoihin, jonka jälkeen minulla oli hyvin aikaa valmistautua aamupalalle jo totutun kaavan mukaan: huoneen järjestäminen, pedin petaaminen, itseni ehostaminen ja niin edelleen. Tällä kertaa poikkeuksellisesti palasinkin aamiaisen jälkeen torkkumaan vielä hetkeksi, sillä olin melko väsynyt ja oloni oli vähän kehno tuolloin aamutuimaan.

Lopulta aloitin liikekannallepanoni joskus kymmenen aikaan - en edes siis mitenkään myöhään, mutta minulle se oli myöhään, kun oli tottunut olemaan liikenteessä jo pitkälle ennen yhdeksää. :D Suunnitelmissani oli suunnata Green Parkkiin, mutta päädyin tekemään pienen mutkan ennen metroon menoa, sillä asema oli vielä  kymmeneltäkin ihan täynnä porukkaa, enkä jaksanut mennä seisomaan sinne tungokseen. Niinpä kävelin läpi Earl's Courtin metroaseman sen toiselle puolelle, sillä olin jo päivien ajan mietiskellyt, että mitä siellä oli. En löytänyt kultasuonta tai mitään muutakaan maata mullistavaa. :D Päädyin sitten lopulta hakemaan Tescon yhteydessä olevasta leipomosta Cinnamon Swirlin jatkaen matkaa ja pitkän harhailun jälkeen päätyen takaisin sinne Earl's Courtin metroasemalle.

Ensi kerralla voisi yrittää vähän paremmille paikoille.

Tällä kertaa otin sitten kohteekseni sen suunnitellun Green Parkin ja päätin kävellä sen läpi katselemaan, miltä se Buckinhamin palatsi oikein näyttää. Vaikka ilma olikin hivenen ankeahko, niin Green Park oli silti aivan upea paikka ja sinne täytyy seuraavalla kerralla päästä viettämään oikein kunnolla aikaa. Niin kuin niihin kaikkiin muihinkin puistoihin joissa matkani aikana vierailin. :D Lähestyessäni Buckinhamin palatsia ihmettelin sitä ihmisten määrää, mikä siellä oli. Siinä vaiheessa vilkaisin kelloani ja tajusin, että se kuuluisa vahdinvaihto alkaa ihan näillä hetkillä. Minulla ei edes ollut mitään sen suurempia suunnitelmia mennä katsomaan tuota vahdinvaihtoa, mutta tottahan minä sitä hetkeksi jäin kyyläilemään, kerta lokaatiolle vahingossa oikeaan aikaan satuin. Paikka oli kuitenkin tietenkin jo niin täynnä porukkaa, että en oikein saanut hyvää paikkaa ja näin aika kehnosti mitään. Olin nimittäin sellaisen liikennöidyn tien toisella puolella, joten autot olivat aina tiellä kun jotain palatsin edessä tapahtui. Hyvin lyhyen aikaa lopulta huonon näkyvyyden takia vahdinvaihtoa seurasin ja lähdin sitten jatkamaan matkaa.

Tietääkö joku, mikä tämän monumentin nimi oikein on?

Kävelin Buckinhamin palatsilta Trafalgar Squarelle, mutta päätin sitten lopulta lähteä hotellille lepäilemään hieman, sillä flunssa alkoi ankarasti nostaa päätään ja oloni alkoi olla sen mukainen. Tein jo tavaksi muodostuneen koukkauksen kauppaan, josta ostin lounasleipää ja torikojulle, josta mukaan lähti mansikoita sekä vadelmia ja taapersin hotellille. Siellä aikaa kului sitten jokunen tunti syöden, televisiota katsellen ja päiväkirjaa kirjoittaen. Laakereille ei kuitenkaan ollut tarkoitus jäädä koko päiväksi lepäilemään, vaan suunnittelin käyntiä Oxford Streetillä muun muassa lisäcrediitin hankkimiseksi puhelimeen. Ensimmäiset £7.5 oli nimittäin jo tämän muutaman päivän kuluessa käytetty, soittelin isille aika ahkeraan. :D Loppujen lopuksi tuosta torstaista kuoriutui ehkä yksi matkani parhaista päivistä, vaikka se lähtikin käyntiin hieman hitaasti.

Upeaa arkkitehtuuria juna-asemalla! Muistaakseni S. Pancras, korjatkaa jos olen väärässä. :)

Olin tosiaan suunnitellut meneväni jälleen Oxford Streetille, mutta metrossa istuessani tajusin että jos jatkaisin matkaa Oxford Circuksen ohi, päätyisin lopulta King's Crossille. Harry Potter -fanit tietävät tämän tietenkin tarkoittavan, että lähtisin metsästämään tuota kuuluisaa laituria 9 3/4. :D Pienen hetken arvoin vaihtoehtoja mielessäni ja päädyin lopulta spontaanisti muuttamaan "suunnitelmiani" ja jatkamaan matkaa alkuperäisen määränpään ohi kohti King's Crossia. Jälleen täytyy hehkuttaa tuota yksinmatkustamisen ihanuutta! Nimittäin tällaiset suunnitelmanmuutokset eivät välttämättä matkaseuran kanssa olis olleet mahdollisia. Nyt minua ei estänyt sitten mikään. :p Niinpä sitten rentouduin vielä jokuseksi toviksi metrossa ennen saapumistani St Pancrasille, joka sijaitsi aivan King's Crossin vieressä.

Aivan ensimmäiseksi päädyin WHSmithiin, sillä  kuten kerroin, olin jo tovin etsiskellyt kauppaa, josta löytäisin itselleni matkalukemista. Nyt sitten kun sellainen paikka tuli vastaan, niin täytyihän tilaisuus käyttää välittömästi hyväkseni. Valikoimat eivät olleet mitenkään erityisen huimat ja pienen etsinnän jälkeen mukaani lähti täysin tuntemattoman kirjailijan, Santa Montefioren, romaani The Summer House. Kirjahan osoittautui lopulta niin mielettömän hyväksi, että täytynee etsiä kyseisen kirjailijan muita teoksia kirjastosta. Vimpelistä niitä en ainakaan saa, mutta viimeistään sitten Jyväskylästä luulisi jo mahdollisesti niitäkin löytyvän. Yksi syy lisää haluta palata takaisin Keski-Suomeen. :D Mutta takaisin asiaan. Ostin kirjan ja jatkoin laiturin etsimistä. Hetken päästä törmäsin asemalla sitten oikein kunnon kirjakauppaan. Vähän harmitti ensin, että olin jo kirjani ehtinyt ostaa, vaikka olisinhan minä toisenkin opuksen voinut hankkia. Jäi kuitenkin ostamatta ja kävelin vain kirjakaupan läpi törmäten muun muassa englanninkielisiin Muumi-kirjoihin. :D

En päässyt Tylypahkaan. :/ Eikä kyllä päässyt tuo kuvassa näkyvä tyyppikään.

Käytin aika paljon aikaa tuon laiturin etsimiseen, mutta ylpeyteni ei antanut periksi suunnan kysymiselle joltain. :D En halunnut myöntää olevani taas yksi turisti, joka halusi päästä laiturille 9 3/4. Tuntuu, että kävelin kilometrien mittaisen matkan, ennen kuin tajusin olevani kokonaan väärällä asemalla. :D Olin siis tullut St Pancrasin asemalla ja King's Crossin asema sijaitsi toisessa rakennuksessa, joka oli kylläkin aivan St Pancrasin vieressä. Päästessäni oikealle asemalle löysin kohteeseen muistaakseni melko nopeasti. Kyseessähän ei siis ollut laituri laiturien yhdeksän ja kymmenen välissä (mitä se ilmeisesti on aikaisemmin ollut?), vaan pieni seinänpätkä asemalla. Olin aika yllättynyt, että paikalla oli todellakin jono ihmisiä odottamassa, että he saisivat kuvauttaa itsensä tupahuivissa matkalla laiturille 9 3/4. Paikallahan oli myös erikseen kaksi työntekijää, joista toinen antoi ihmisille kaulaan noita huiveja ja toinen otti kuvia, joita sitten sai ostaa vieressä olevasta kaupasta luultavasti aika suolaiseen hintaan. Itse vain kuvasin tyhjää laituria ja muutamaa täysin random-tyyppiä. Olen luultavasti nuorisorikollinen, kun vielä julkaisen tällaisen kuvan täällä. ;) Harry Potter -kaupassakin kävin, mutta en ostanut sieltä mitään. Päätin, että Potter-tuliaiset ostettaisiin sitten lauantaina Warner Bros. studioilta.

"Laiturin" vieressä oleva Harry Potter -kauppa, jossa tapasin ensimmäiset suomalaiset matkallani.

Harry Potter -kokemuksen jälkeen kävelin monen kilometrin tuntuisen matkan kohti takaisin St Pancrasin asemalle ja sieltä metroon. Matkalla ihmettelin sitä, että tuolta asemalta todellakin lähti junia muun muassa Pariisiin. Jotenkin se oli niin kovin ihmeellistä mielestäni. :D Ajatella, että olisin vain voinut hypätä junaan ja olla muutaman tunnin kuluttua Ranskassa! Vähän olisi tehnyt mieli lähteä katsomaan Eiffel-tornia, mutta se visiitti jäi nyt odottamaan seuraavaa kertaa. Lopulta hyppäsin sitten metroon ja tällä kertaa jäin pois Oxford Circuksen asemalla. Vaikka en ollut vielä edes nälkäinen, aloin etsimään jotain ruokapaikkaa, etten jälleen nälissäni päätyisi nopeimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon eli mäkkäriin tai johonkin muuhun vastaavaan. :D Päivällispaikakseni valikoitui lopulta O'Neill's Irish Pub & Kitchen.

Pubissa syödessäni vastaani tuli ensimmäinen tilanne, jolloin matkani aikana oikeasti kaipasin seuraa. Kuvitelkaa seuraavanlainen skenaario: Istahdatte täpötäyteen pubiin, jossa pienemmät ja suuremmat seurueet keskustelevat kiihkeästi keskenään ja nauru raikaa. Samalla istut vaivaantuneena yksin pöydässäsi odottaen, että tilauksesi tultaisiin vastaanottamaan pian. Brittiläiset kun vielä tapaavat kysellä paljon "Are you okay?", mikä saa olosi tuntumaan vain suhteellisen säälittävältä, kun todellakin istut toimeettomana yksin täydessä pubissa. Olo onneksi helpottui siinä vaiheessa, kun sain ruokalautasen eteeni ja sain muuta tekemistä, kuin vain pyöritellä peukaloitani. :D Tilaisin grillattua lohta vihannespedillä ja miniperunoilla tai jotain vastaavaa. Annos oli erittäin maukas ja ruoan puolesta voisin kyllä palata paikkaan milloin tahansa. Tosin päädyin sinne vahingossa, että en tiedä löytäisinkö sitä edes enää. :D Ruokailun jälkeen lähdin sitten pikkuhiljaa takaisin "kotia" kohti.

Nämä ihmiset jonottivat metroon maanpinnan yläpuolella..

Oxford Circuksen metroasemalle palatessani joskus puoli kuuden hujakoilla ehkäpä huomasin kuitenkin, että järkyttävä joukko ihmisiä jonotti päästäkseen metroon. En olisi ensinnäkään edes jaksanut jäädä jonottamaan päästäkseni metroon, mutta ehkä suurempi vaikutus päätökseeni kävellä oli sillä ajatuksella, että joutuisin tuollaisen ihmismassan puristamana metroon, hyr. Niinpä sitten suunnittelin käveleväni muutaman pysäkinvälin, josko ne jonot olisivat edes hieman lyhyemmät (metrot tuskin olisivat olleet yhtään sen tyhjempiä, mutta täyteenbuukattuihin metroihinhan sitä oltiin jo ehditty tottumaan). Matkan aikana ostin itselleni lisää crediittiä puhelimeen, sekä korvatulpat edellisten tilalle, joista toinen oli juuri edellisenä yönä tipahtanut vessanpönttöön. :D

En ole eläessäni nähnyt näin kesyjä joutsenia, kuvan ottoon ei ole siis käytetty zoomia.

Lopulta päädyin kuitenkin kävelemään aina melkein hotellille saakka - hyppäsin metroon muutamaksi minuutiksi Gloucester Roadilla, joka on ihan viereinen pysäkki Earl's Courtilta. Matka taittui mukavasti Hyde Parkin läpi mahtavia maisemia ihaillen ja valokuvia napsien. Hyde Parkin perimmäisessä nurkassa ennen puistosta poistumista kävin myös nauttimassa lämpimät kaakaot pienessä kahvilantapaisessa, josta sai myös ilmeisesti vuokrata jonkin sortin urheiluvälineitä. Lopulta päädyin juttelemaan kahvilan myyjän kanssa varmaankin melkein tunnin verran siemaillessani samalla kaakaotani. Tämä oli myös yksinmatkaamisessa mahtavaa: jos olisin ollut matkalla jonkun ystäväni kanssa, en luultavasti olisi puhunut niin paljon aivan täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Oli tosi mukavaa jutella random-tyypeille ja yllätyin siitä kuinka rohkeasti itsekin aloin juttelemaan täysin vieraille ihmisille. Monta mielenkiintoista keskustelua tulikin käytyä, yksi muun muassa juurikin tuolla kahvilassa. Niin ja ei kannata nyt kuvitella mielessään mitään superkomeaa brittiläistä myyjäkomistusta, vaan kyseessä oli Puolasta Lontooseen muuttanut naishenkilö. :D Juttelimme opiskelusta, ulkomailla asumisesta, Suomesta, Puolasta ja kaikesta muusta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Täytynee käydä uudella kaakaokupposella seuraavalla matkalla, jospa tuo sama myyjä sattuisi olemaan paikalla. :p


Hyvin kauan kestäneen kaakaokupposen tyhjennyksen jälkeen jatkoin matkaa kohti kotikontuja. Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtymään ja saatoin vain huokailla Lontoon kauneutta hämärtyvässä illassa katulamppujen loisteessa. Harmillisesti tuo jäi ainoaksi kosketukseksi iltaiseen Lontooseen, sillä olin aina niin ajoissa liikkeellä, että väsähdin aina illasta enkä ollut ilta-aikaan juurikaan liikkeellä. Seuraavalla kerralla tämä  vahinko otetaan todellakin takaisin! Suunnittelin jo uutta iskua London Eyehin nimenomaan ilta-aikaan - voin vain kuvitella (ja katsoa kuvia muiden blogeista), kuinka mahtavalta Lontoo illalla valoloistossaan oikein näyttääkään! Earl's Courtille päästyäni piipahdin vielä yhdessä pienessä kahvilassa pyytämässä apua tuon crediitin lisäämiseksi puhelimeeni, sillä jostain kumman syystä en ymmärtänyt puhelimessa kuulemiani ohjeita ollenkaan. :D Tai ymmärsin, että risuaitaa siellä piti johonkin väliin tunkea, mutta loppuviimein koko risuaita oli aivan turha. No, loppu hyvin kaikki hyvin, sain toiset £10 liittymälleni.



Tämän jälkeen kävelin lyhyen matkan hotellille. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ilta oli ollut ihan mielettömän mahtava, enkä olisi halunnut sen loppuvan ollenkaan! Tuonakin iltana kamppailin kauan sen kanssa, että menisinkö esimerkiksi istuskelemaan johonkin peribrittiläiseen pubiin vielä nautiskelemaan täysin rinnoin illan viimeisistäkin tunneista, mutta lopulta nukkumatti vei kuitenkin voiton flunssaisen oloni takia. Olin jo menettänyt äänenikin täysin. :D Kestohymy huulilla valmistelin itseni illalla yöpuulle kiittäen Jumalaa aivan mahtavan upeasta päivästä, jota sanat eivät riitä edes kuvaamaan. ♥