13. marraskuuta 2013

Arjen pientä luksusta


En muista olenko täällä blogin puolella maininnut, että tänä vuonna aloitin joululahjojen ostamisen jo todella hyvissä ajoin joskus syyskuussa. Nyt kun keskeytin tuon harjoittelun sairasteluni vuoksi, on minulla myös ollut enemmän vapaa-aikaa. Niinpä päätin tänään heti aamusta lähteä kaupungille hieman joulu- ja syntymäpäivälahjaostoksille (miksi minusta tuntuu, että suurin osa ystävistäni on syntynyt juurikin loppuvuodesta?). Loppujen lopuksi kaupungilla vierähtikin sitten aikaa useampi tunti ja kiertely tuotti tulosta. Shoppailun lomassa päätin myös pitkästä aikaa istahtaa kaakaokupposelle kahvilaan - sitä jos mitä minä kutsuisin arjen luksukseksi. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti