21. toukokuuta 2013

My London plans

Olen jonkin verran miettinyt nähtävyyksiä ja paikkoja, joita haluan Lontoossa nähdä, vaikka mitään sen suurempia suunnitelmia näiden paikkojen kiertämiseen minulla ei olekaan. Ajattelin käydä läpi perus Big Benin, Tower Bridgen, Piccadilly Circusen, sekä London Eyen, Trafalgar Squarea ja monta muuta paikkaa unohtamatta. Olen muutenkin pyrkinyt aikatauluttamaan etukäteen mitään mahdollisimman vähän, sillä haluan kierrellä paikkoja ja nähtävyyksiä lähinnä fiiliksen mukaan. Tarkoituksena on kuitenkin lomailla, eikä juosta tukka putkella paikasta toiseen, vaikka Lontoossa ollaankin. Joidenkin nähtävyyksien suhteen sitä kuitenkin on joutunut tekemään etukäteissuunnitelmia ja niistä nyt sitten hieman lisää. :)


Maanantaina tosiaan saavun Lontooseen paikallista aikaa jo yhdeksältä aamulla. Useiden tuntien matkustamisen jälkeen ensin Jyväskylästä Helsinkiin ja Helsingistä Lontooseen olen kuitenkin luultavasti jonkin verran väsynyt, joten suunnittelin ottavani ensimmäisen päivän suhteellisen rauhallisesti. Kenties pieni lepotuokio hotellilla ja iltapäivällä ja illalla voisi lähteä tutkailemaan lähiympäristöä vähän. Visiitti Hyde Parkiin saattaisi ainakin olla paikallaan, sillä se sijaitsee suhteellisen lähellä hotelliani. Tiistaina minulla on vapaata aikaa tehdä mitä vain aina puoli kuuteen saakka illalla, jolloin menen visiitille Madame Tussaudsin vahakabinettiin. Tuon vierailun yhteydessä saan myös pääsylippuni London Eyehin, sillä ostin nuo liput yhdessä loppusumman ollessa näin edullisempi, kuin jos olisin hankkinut liput erikseen. London Eyehin suuntaan sitten jossain vaiheessa viikkoa, täytynee valita hetki, jolloin säät ovat erityisen suotuisat. Rohkeuttakin täytynee kerätä jonkin verran, sillä olen korkeanpaikankammoinen. :D Luulen kuitenkin, että ne näköalat saavat minut unohtamaan kammoni melko nopeasti. Ainakin toivon niin.


Tutkimusmatkailua internetin ihmeellisessä maailmassa suorittaessani törmäsin tällaiseen Big Bus Tours -konseptiin ja totesin sen olevan hyvä tapa nähdä Lontoota ja sen hienoimpia nähtävyyksiä. Tuolla lipulla saan siis kahden vuorokauden ajan nousta Big Bus Tourin double deckereihin, joita kulkee viidenkymmenenkahden pysäkin väliä tasaisin väliajoin aamusta jonnekin hamaan iltaan saakka. Konseptina tämä on mielestäni vallan loistava, sillä bussin kyytiin voi hypätä miltä pysäkiltä tahansa, istua kyydissä joko opasta tai audioselostusta kuunnellen niin kauan kuin kiinnostaa ja hypätä pois kyydistä vaikka kuvaamaan jotain kohdetta tai pitämään lounastaukoa. Matkaa voi sitten jatkaa, kun hyvältä tuntuu. Lipun hintaan kuuluu myös Thames-risteily ja kolme kävelykierrosta. Noista kävelykierroksista silmään yllättäen minulla pisti se, jolla kierretään Harry Potter -elokuvien kuvauspaikkoja - siihen täytyy ehdottomasti osallistua. Mistä päästäänkin luultavasti yhteen Lontoo-viikon kohokohdista!


Kyllä! Minä pääsen lauantaina Warner Bros. Studio Tourille Lontoon Leavesdeniin! Olen tästä niin käsittämättömän innoissani ettei mitään rajaa! :D Alunperinhän törmäsin tähän nähtävyyteen jälleen kerran netissä surffaillessani, mutta hylkäsin ajatuksen visiitistä melko pian kalliin hinnan takia. Mainitsin asiasta kuitenkin ohimennen porukoille ja yllättäen he halusivatkin maksaa visiittini tuonne Potter-fanin paratiisiin! En todellakaan odottanut, että porukat haluaisivat maksaa reissun, koska vaikka olenkin suuri fani, niin liput olivat mielestäni kalliit. Tulinkin jo siihen tulokseen, että olisihan se siistiä, mutta kyllä Lontoossa muutakin tekemistä löytyy halvemmallakin. Porukat taas olivat sitten sitä mieltä, että kerran nyt Lontoossa lähden käymään niin täytyyhän minun tuonne päästä. :D Ja loppuviimein he kyllä kartuttivat matkakassaani huomattavasti enemmän kuin mitä tämä nähtävyys olisi vaatinut. Vuolaasti olen kyllä heitä kiitellyt! :p Jes, tästä tulee niiiiiin parasta! Sunnuntaina suunnittelinkin sitten käyväni kokouksessa Hillsong Churchissa! Myös ihan must paikka kerta Lontooseen saakka olen lähtenyt. Tästä ei onneksi tarvitse maksaa mitään. :) Varmaankin tulossa ihan mieletön iltapäivä/ilta tuolla! Tuskin jaksan odottaa!

Miltei joka päivälle maanantaita ja perjantaita lukuunottamatta siis löytyy jonkinlaista "ajastettua" ohjelmaa. Näiden juttujen lisäksi aion tietenkin shoppailla paljon, istua kahviloissa, hengailla puistoissa ja nauttia täysin rinnoin tästä mahtavasta mahdollisuudesta lähteä matkalle! Ah, ehkä minä nyt lopetan tämän hypettämisen ja siirryn pilvilinnoihini toisaalle. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti