Leivoin itsenäisyyspäivän kunniaksi elämäni ensimmäisen piparkakkutaikinan ja ajattelin nyt jakaa tämän reseptin teidän kanssanne. Itse en edes ole koskaan ollut suuri piparkakkujen fani, mutta jostain syystä tällä kertaa näitä oli vain tehtävä. Kämppikseni ainakin kehui reseptin olevan todella hyvä ja kopio sen mummolleen kotiin vietäväksi. Ilmeisesti nämä siis ainakin ihan syötäviä olivat, vaikka ulkonäkö ei päätä tällä kerralla huimannutkaan.
150 g margariinia
3/4 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
1½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl pomeranssin kuorta
1 tl neilikkaa
1 kananmuna
½ tl ruokasoodaa
noin 7 dl gluteenittomia jauhoja
Kiehauta kattilassa margariini, siirappi, sokeri ja mausteet. Sekoita kunnes sokeri on sulanut ja jäähdytä seos haaleaksi. Vatkaa kananmunan rakenne rikki ja lisää se siirappiseokseen. Sekoita sooda jauhoihin (itse sekoitin soodan 1 dl:aan jauhoja) ja lisää jauhot taikinaan. Peitä taikina ja anna sen levätä kylmässä, kunnes se on tarpeeksi kiinteää leivottavaksi. Leivo taikinasta pipareita ja paista niitä 175-asteisessa uunissa noin 5-8 minuuttia, kunnes ne ovat väriltään vaaleanruskeita.
Itse taikinan teko oli yksinkertaisuudessaan verrattavissa siihen helppoon heinäntekoon, mutta taikinan käsiteltävyys leipomisvaiheessa olikin sitten jo hieman haastavampaa. Alkuperäisessä ohjeessa kehoitettiin pitämään taikinaa kylmässä yön yli, mutta oma taikinani oli ainakin muuttunut siinä ajassa kivikovaksi möykyksi, josta ei kyllä ainuttakaan piparia leivottu. Päädyin ratkaisuun, jossa mursin tuon möykyn väkivaltaa käyttäen pienemmiksi lohkoiksi, joita aloin sitten työstämään pipareiden muotoon. Taikinaa joutui käsittelemään aika kauan ennen kuin sen sai sellaiseen muotoon, että se pysyi edes hieman kasassa. Taikina oli siis todella herkästi murenevaa. Lopputuloksena hien ja kyyneleiden jälkeen oli kuitenkin kolme pellillistä uunin käsittelyä odottavia pipareita.
Uunissakaan piparit eivät käyttäytyneet odottamallani tavalla. En muista kuinka tavallisiin jauhoihin leivotut piparit käyttäytyvät uunissa, mutta nämä turposivat ja paisuivat ihan hirveästi tuon muutaman minuutin aikana, mitä ne uunissa viettivät. Pipareiden ulkomuodosta oli miltei mahdoton päätellä, että milloin ne olisivat kypsiä ja milloin ne kaipaisivat vielä lisäpaistoa, sillä edes väri ei paistoastetta paljastanut. Ensimmäinen pelti onnistui oikein hyvin, toinen oli uunissa liian vähän aikaa (ylläolevassa kuvassa voitte nähdä alimpien keksien olevan vielä melko raakoja), ja viimeinen pelti oli sitten jotain näiden kahden väliltä. Valmiit piparit olivat myös melkoisen hauraita ja osa tahtoi hajoilla käsiin, niitä pelliltä irroitellessani. Summa summarum: ihan pipareilta nämä maisuivat ja onneksi satsin ei mitään edustuspipareita tarvinnut ollakaan, kun ne vain omaan käyttööni tulivat. Ensi kerralla ehkä osaan jo leipoa gluteenittomat piparkakut hieman paremmin. :)
Piparit nautittiin tietenkin kuuman glögimukin kanssa ja taitaa tuolla kuvassa viikonlopun sanomalehtikin pilkistää. Kyllä näillä eväillä kelpaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti