24. syyskuuta 2013

Täytetyt kesäkurpitsat

Kuulumisia kyökin puolelta olisi jälleen luvassa! Mietiskelin tuossa viikonloppuna, että mitähän sapuskaa sitä loihtisi itselleen tulevalle viikolle, kun törmäsin Lempin blogissa täytettyjen kesäkurpitsoiden herkullisennäköiseen reseptiin. Resepti vaikutti niin simppeliltä ja maukkaalta, että sitä täytyi ehdottomasti kokeilla. Eilen aamupäivällä sitten tartuin härkää sarvista ja rupesin hommiin. Täytettyjen kurpitsoiden valmistamiseen tarvitset:

2 hyvänkokoista kesäkurpitsaa
yhden ison sipulin
400 g jauhelihaa
Pirkan pastakastiketta
1,5 dl riisiä
juustoa


Kesäkurpitsojen valmistus aloitetaan pilkkomalla kurpitsat halutunkokoisiin palasiin ja halkaisemalla palaset kahtia. Itse jaoin kurpitsat kahteen osaan jolloin sain tehtyä kahdeksan täytettyä kurpitsanpuolikasta. Kurpitsoista koverretaan pois sisus, jotta täytteelle jää kunnolla tilaa. Lempin vinkin mukaan ajattelin käyttää tuon koverretun sisustan myöhemmin kasvissosekeittoon, joten pakastin sen. Täytteen teon ajaksi laitoin kurpitsan puolikkaat pehmenemään 150-asteiseen uuniin.

Seuraavaksi laitetaan riisejä varten kiehumaan 4 dl vettä. Kun vesi kiehuu, lisää joukkoon 1,5 dl riisiä. Pilko sipuli pieneksi ja kuullota sitä hetki yksinään paistinpannulla ennen jauhelihan lisäämistä joukkoon.


Kun jauheliha on kypsynyt, voi joukkoon lisätä pastakastikkeen. Itse en lisänyt täytteeseen mitään mausteita, sillä pastakastike maustoi sen hyvin. Hetken kypsyttelyn jälkeen lisäsin joukkoon vielä riisin. Täyte lusikoidaan kesäkurpitsan puolikkaisiin ja päälle voi halutessaan vielä lisätä juustoviipaleen makua tuomaan. Uunin lämpötilaa nostetaan vajaaseen 200 asteeseen ja tässä lämmössä kurpitsat saavat kypsyä noin 20 minuutin ajan, kunnes juusto on saanut väriä pintaansa. Ja ei muuta kuin nauttimaan!

6 kommenttia:

  1. oi vitsi itekkii oon tehny noita mut kasvisversiona ja on kyl ihan älyttämän hyvii! nom tuli nälkä:)

    http://annisofia-asa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon kyllä! Täytynee itsekin näitä myöhemmin koittaa erilaisella täytteellä. :)

      Poista
  2. Miulle tuli nälkä, kiitos tästä ohjeesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa kokeiluun, oikein toimiva resepti! :)

      Poista
  3. Tää oli jotain ihan uutta mulle! :D Täytynee kokeilla!
    Muutenkin tää sun blogi on tosi kivan oloinen! :)

    http://roaringwiththewind.blogspot.fi/

    ROAR! <3 Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa todellakin kokeilla! Itsekin tein jo toisen satsin näiden lisäksi, olivat niin herkullisia. :)
      Kiitos! :)

      Poista